Aiemmin puhuin siitä, miten löysin ainakin päällisin puolin juuri minulle sopivan isäntäperheen. Minulla oli jo alunperin mielessäni suhteellisen tarkat kriteerit isäntäperheelle, sillä halusin maksimoida matkani onnistumisen. Totta kai tiedän, että vaikka perhe vaikuttaisi päällisin puolin miten sopivalta tahansa, saattaa arki olla ihan erilaista kuin olisi kuvitellut. Saa siis nähdä, miten minun käy.
Suurin isäntäperheitä karsiva asia oli maan valinta. Halusin perheeseen, jossa englanti on vähintään sujuvaa, sillä kommunikointi lasten kanssa olisi haastavaa yhteisen kielen puuttuessa. Näin ollen rajasin jo katsellessani maat englanninkielisiin maihin. Vaikka esimerkiksi Australia vaikutti ja vaikuttaa edelleenkin erittäin mielenkiintoiselta maalta, vaakakupissa painoi myös matkan kesto ja hinta. Iso-Britannia valikoitui tästä syystä ensimmäiseksi vaihtoehdokseni, sillä au pairin työni kestää vain tulevan kesän ajan.
Maan sisällä myös perheen sijainnilla oli toki väliä: hyvät liikenneyhteydet ovat tärkeät, ja on myös hyvä, että lähellä on jotain tekemistä ja kenties muita au paireja. Tässä suhteessa tulevan isäntäperheeni sijainti on lähes täydellinen. Lontoon ydinkeskustaan on lyhyt metromatka, ja kodin lähellä on hyvät liikuntamahdollisuudet.
Liikenneyhteyksien runsaus ja lasten koulu kävelymatkan päässä vapauttivat minut myös yhdestä pelkäämästäni asiasta: auton ajamisesta. Olin varautunut siihen, että au pairina työskennellessä usein joutuu ajamaan autoa, mutta miten sen nyt sanoisi? Mielummin en ajaisi.
Seuraava, ja tärkein oikeanlaisen isäntäperheen kriteeri oli lasten lukumäärä ja ikä. Ensimmäisen (ja todennäköisesti viimeisen) kerran au pairiksi lähtiessäni en uskaltaisi ottaa vastuulleni kovin nuoria lapsia, enkä enempää kuin kaksi. Vauvoista tai alle kolmevuotiaista lapsista minulla ei ole pahemmin kokemusta, joten halusin lasten olevan mielellään 4-vuotiaita tai vanhempia. Tulevassa isäntäperheessäni minulla tulee olemaan vastuullani kaksi tyttöä, 4-vuotias ja 6-vuotias. Täydellistä eikö? Katsotaan muuttuuko ääni vielä kellossa kunhan pääsen Lontooseen asti!
Työaika, työtehtävät ja palkka vaikuttivat luonnollisesti myös perheen valintaan. En ole mikään suuri bilehile tai kaipaa loputtomasti omaa aikaa, mutta en halunnut perheeseen, jossa en saisi ollenkaan vapaa-aikaa, tai jossa olisi siitä olisi epäselvyyksiä. Perheeseen, johon olen menossa, on suhteellisen selkeät työajat, ja myös lyhyet sellaiset ainakin joihinkin toisiin perheisiin verrattuna. Ja viikonloput ovat kuulemma usein vapaita. Tärkeintä mielestäni on kuitenkin se, että työ- ja vapaa-aika ovat selkeästi toisistaan erillään, eikä siitä tule kahnauksia tai epäselvyyksiä. Työtehtävinäni au pairina on toki lasten hoitoon liittyvät tehtävät, mutta myös esimerkiksi silittäminen.
Oma tila oli myös kriteerinäni perheen valinnassa. En haluaisi joutua jakamaan huonettani toisen ihmisen kanssa, sillä kun asuu työnantajansa kodissa, on tärkeä olla mahdollisuus tiettyyn omaan tilaan ja rauhaan. Tulevassa perheessäni minulla on jopa oma pieni kerros.
Viimeinen mieleeni tuleva valintaan liittyvä seikka on kemioiden kohtaaminen perheen kanssa. Muutaman skypepuhelun jälkeen on tietysti mahdotonta sanoa, miten kemiat kohtaavat oikeassa elämässä ja arjessa, ja miten kaikki asiat käytännössä toteutuvat. En kuitenkaan uskaltaisi lähteä perheeseen, jonka kanssa oleminen ei tuntuisi millään lailla luonnolliselta. Haluaisin kuitenkin olla työntekijän lisäksi myös osa perhettä.
(kuvat freegreatpicture.com ja pixaby.com)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti