Nämä kaksi huippua tyyppiä tapasin yliopiston aloittaessani, ja siitä asti ollaan pidetty tiiviisti yhtä. Koska yksi meistä muutti vuosi sitten Helsinkiin, ovat vakituiset helsinginvierailut astuneet elämääni. Edellisen kerran olimme vierailulla ystäväni luona loppusyksystä, joten nyt pahimpien harkka- ja gradutohinoiden jälkeen avautui sopiva väli tapaamiselle. Viikonloppu sisälsi hyvää ruokaa ja sitäkin parempaa seuraa, shoppailua, leffaa, uimista Allas Sea Pool -kylpylässä Katajanokalla ja muuta mukavaa. Jopa junamatkat menivät kerrankin nopeasti kun juttua riitti.
Olen onnekas, että olen saanut elämääni näin ihania ihmisiä. On hassua, että tutustuimme yliopiston alkaessa, ja nyt olemme kohta jo valmiita opettajia. Niin se elämä vaan rientää. Heiltä kahdelta olen oppinut niin paljon ystävyydestä, itsestäni ja elämästä ylipäätään, etten voi muuta kuin olla kiitollinen. Nämä vuodet ovat olleet täynnä naurua ja unohtumattomia hetkiä, mutta toki myös tavallista arkea (jotka eivät tässä tapauksessa sulje mitenkään toisiaan pois). He ovat olleet tukena ja turvanani kaikessa, ja toivottavasti olen pystynyt antamaan heille jotain takaisin.
”Mistä sinä pidät kaikista eniten maailmassa?” ”Kaikista eniten”, sanoi Puh ja sitten hänen täytyi pysähtyä ajattelemaan. Sillä vaikka hunajan syöminen oli todella mukavaa, sitä ennen oli hetki joka oli vielä parempi, mutta hän ei tiennyt miksi sitä sanottiin. Ja sitten hän ajatteli että Risto Reippaan kanssa oli hyvin mukava olla, ja se että Nasu oli lähellä tuntui hyvältä, ja ajateltuaan kaikkea tätä hän sanoi: ”Kaikista eniten pidän siitä kun Minä ja Nasu tulemme tapaamaan sinua ja sinä sanot: ”Ottaisitko jotakin pientä?” ja minä sanon: ”Jotakin pientä voisimme varmaan ottaa, vai mitä Nasu?” Ja ulkona on hyräilevä päivä ja linnut laulavat.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti