Vapaaehtoistyössä – Opettajana Balilla

Opettajan arki on tullut tutuksi jo koti-Suomessa, joten luokanopettajaopintojeni viimeinen harjoittelu Balilla on ollut virkistävää vaihtelua. Lähtiessäni Suomesta vapaaehtoistyöhön en tiennyt vielä minkä ikäisiä lapsia tulisin opettamaan, tai mitä heille opettaisin. En myöskään tiennyt, miten hyvin lapset osaavat englantia, mitä välineitä minulla on käytössäni, minkälaiset koulun tilat ovat, tai miten opetus on käytännössä järjestetty. Lähtökohdat olivat siis hyvin avoimet, ja kysymysmerkkejä riitti vaikka kuinka. 

Orientaatioviikon lopulla meille vapaaehtoistyöntekijöille kerrottiin yleistä infoa paikallisesta koulujärjestelmästä, opetettiin kieltä ja annettiin tiedot tulevasta koulusta. Sain tietää opettavani yhdessä ystäväni kanssa englantia kolmannelle luokalle paikallisessa kyläkoulussa, ja meille kerrottiin oppilaita olevan noin 24. Saimme hieman materiaalia ensimmäiseen aiheeseemme, ruumiinosiin, ja suunnittelimme ensimmäisen tunnin tietämättä miten hyvin oppilaat puhuvat englantia. Emme myöskään tienneet paljonko oppilaita tunnille ilmestyy, sillä englannin opiskelu tapahtuu varsinaisen koulupäivän jälkeen, ja se on lapsille vapaaehtoista. Koulussa, jossa opetamme, ei ole ollut aiemmin vapaaehtoistyöntekijöitä, joten mitään tietoa koulun ja luokan säännöistä tai tavoista ei aloittaessamme ollut.

Ensimmäinen päivä oli pitkälti hapuilua. Oppilaat olivat innoissaan tulostamme, eivätkä jaksaneet keskittyä kunnolla. Huomasimme heidän kielitaitonsa rajoittuvan suulliseen muutamien sanojen osaamiseen, kuten be quiet tai my name is. Jopa yksittäisten sanojen kirjoittaminen tuotti joillekin oppilaille vaikeuksia, samaan aikaan kun jotkut tiesivät jo kaiken tunnin aiheesta. Lauseiden muodostamisesta englanniksi on monen oppilaan kohdalla turha edes haaveilla. Luokka näytti olevan aluksi myös aivan ilman mitään sääntöjä tai rutiineja, joten seuraavan päivän tavoitteeksi otimme sääntöjen laatimisen ja opettamisen oppilaille. Opetimme merkin, joka tarkoittaa hiljaisuutta, sekä yritimme vaihtaa miss miss miss excuse me miss! -huutelun viittaamiseen. Viikon lopussa lähes kaikki oppilaat olivat jo sisäistäneet uudet säännöt, ja tunnit alkoivat sujua ongelmitta.

Apunamme koululla on paikallinen koordinaattori, joka auttaa ongelmatilanteissa ja kääntää Indonesian kieltä tarvittaessa englanniksi sekä päinvastoin. Itse opetusta meillä on muutama tunti päivässä, ja koulullamme vapaaehtoiset opettavat englantia kakkosluokkalaisista vitosluokkalaisiin asti. Haastavan alun jälkeen paikallinen kulttuuri ja siihen liittyvät tavat ovat tulleet tutuiksi. Aluksi hämmennystä aiheutti oppilaiden tapa ottaa sekä tavatessa että varsinkin koulusta poistuessa opettajan kädestä kiinni ja koskettaa sillä omaa otsaansa. Saimme kuitenkin selville, että se on paikallinen tapa kunnioittaa opettajaa. Ja voi että, kun lapset ovat täällä niin suloisia. Opettajalle tuodaan milloin mitäkin hedelmistä kukkiin, piirretään söpöjä piirrustuksia ja halataan lähtiessä. Oppilaat todella haluavat oppia, ja valtavista tasoeroista huolimatta kaikki pyrkivät tekemään parhaansa. On ollut upeaa nähdä, miten oppilaat ovat omaksuneet opettamiamme asioita jo viikossa, sekä itse aiheen että rutiinit. On lähes sääli jättää kahden viikon kuluttua luokka uuden opettajan käsiin.