15 kilometrin lenkki takana

Mainitsinkin jo aiemmin, että kesän tavoitteena minulla oli kohottaa kuntoa niin, että pystyisin juoksemaan pyöreät 10 kilometriä. Vasta viime kesänä innostuin ylipäänsä koko lajista, sillä Lontoossa en halunnut käyttää rahaa salikorttiin tai muihin jumppiin. Motivaatio juoksemiseen oli kuitenkin suhteellisen heikko, ja minulle riitti se, että tulee hiki ja tuntuu vähän jossakin. Tänä vuonna säiden lämmetessä reilusti plussan puolelle päätimme ystäväni kanssa ottaa yhteisen tavoitteen, joka oli juurikin 10 kilometrin juokseminen kesän aikana. Haasteena vieläpä se, kumpi pääsee kymppiin nopeammin. Loppujen lopuksi sillä kumpi voitti, ei ole mitään merkitystä, mutta mikään ei motivoi minua paremmin kuin kisa. Vaikka usein väitän, etten ole kovinkaan kilpailuhenkinen, niin oi kyllä, vain kunnon haaste saa minut pusertamaan loppuun saakka.

Aloitin juoksemisen toukokuun alussa, ja ensimmäiset lenkit olivat kolmen kilometrin luokkaa. Juoksin aluksi noin kolme kertaa viikossa, ja kun matkat pitenivät, jäi yksi lenkki pois viikossa. Jo vajaassa kuukaudessa saavutin tavoitteeni. Sen jälkeen lenkit ovat olleet sen pituisia, mikä on tuntunut hyvältä, usein noin kahdeksan kilometrin mittaisia. Eilen päätin kuitenkin kokeilla, kuinka pitkälle jaksaisin ihan vain tahdonvoimalla. Kymmenen kilometriä meni aika vaivattomasti, ja päätin yrittää viittätoista. Vaikka sitten väkisin. Viimeiset kilometrit olivat aika tuskaisia ja maan vetovoima tuntui vastustamattomalta, mutta jotenkin onnistuin rämpimään eteenpäin, kunnes kännykkäni ilmoitti matkaa menneen juuri 15 kilometriä. 

On ollut hauska huomata, miten ensimmäiset kilometrit ovat yleensä sekä fyysisesti että henkisesti vaikeimpia, ja vasta aikaisintaan viiden kilometrin kohdalla homma alkaa sujua. Ehkä kroppa tarvitsee aikaa lämmetäkseen. Vaikka viimeiset kilometrit ovat fyysisesti raskaita, on loppu silloin toisaalta jo niin lähellä, että sen jaksaa pusertaa. Juokseminen ei edelleenkään tunnu itsessään kovin mukavalta, mutta kunnon kohoamisen olen huomannut siitä, että pystyn juoksemaan nykyään lähes 15 kilometrin lenkin suuremmin hengästymättä. Alussa muistan nimittäin olleeni ihan henkihieverissä jo muutaman kilometrin jälkeen. En olisi koskaan uskonut onnistuvani juoksemaan noin pitkää matkaa, tai varsinkaan, miten vähän treeniä siihen tarvittiin. Voi sitä itsensä ylittämisen tunnetta. Mikään ei ole parempaa.