Onko bloggaaminen noloa?

Aloitin blogin pitämisen vähän yli vuosi sitten, kun edessä oli kesä Lontoossa au pairina. Tarkoituksenani oli jakaa omia kokemuksia pääasiassa ystäville ja sukulaisille, eikä mitään sen suurempaa. Lontoon reissun jälkeen kirjoittelu jäikin kokonaan pois, sillä en yksinkertaisesti tiennyt, mitä ihmettä kirjoittaisin. Ketä mun arkielämä nyt erityisesti kiinnostaa? Mistä aiheista kirjoittaisin? Minkälaista blogia haluaisin edes pitää? Yksi suurimmista kysymyksistä oli kuitenkin se, onko bloggaaminen kuitenkin vähän noloa? En ole varma, onko nolo oikea sana kuvaamaan sitä mitä haen, mutta menkööt paremman puutteessa. Ehkä ymmärrätte mitä haen takaa.

Bloggaamiseen liitetään usein pinnallisuus, turhamaisuus, itsensä esille tuominen ja huomion hakeminen. Pinnallisuuden määrittää toki se, mikä blogin sisältö on, ja turhamaisuus, no se on asia erikseen. Monet näkevät kuitenkin bloggaamisen itsensä esille tuomisena, ja tässä tapauksessa usein hieman negatiivisena asiana. Sellaisena, josta juoruillaan, ihmetellään ja hihitellään vähän selän takana. Ja sitten kuitenkin luetaan sitä samaa blogia silkasta uteliaisuudesta. Ihmisluontoon kuuluu kaksi asiaa, jotka mahdollistavat bloggaamisen ja blogien menestymisen: tietty itsekeskeisyys ja loputon uteliaisuus muiden asioista. Bloggasit tai et, elämäsi pyörii itsesi ympärillä, kenenkäs muunkaan. Ja jos ei itsesi, niin jonkun sinulle tärkeän, kuten lastesi tai työsi. Ja ne ovat juuri ne asiat, joista blogit pääasiassa koostuvat: minä itse, minun elämäni, minun kiinnostuksen kohteeni. Ja kuka blogeja sitten lukee? Ne, joita kiinnostavat sinä, sinun elämäsi tai sinun kiinnostuksen kohteesi. Ajatuksena tuo on oikeastaan vähän vastenmielinen. Toki blogeja luetaan paljon esimerkiksi inspiraation ja hyvien vinkkien saamiseksi, mutta ei vain siksi.

Bloggaaminen varsinkin lifestyle-blogeissa on siis pitkälti vain "lupa stalkata" toisen elämää, josta blogini nimi tuleekin. Muiden asiat kiinnostavat valtaosaa ihmisistä, ja blogin avulla pääsee facebookin kahden lauseen päivityksiä tai instagramin kuvia syvemmälle toiseen ihmiseen ja hänen ajatusmaailmaansa. Oli lukija sitten paras ystävä, yläasteaikainen tuttu tai täysin vieras ihminen. Onkin jopa pelottavaa miettiä, minkälaisen kuvan oma blogi itsestä luo. Minkälaisen kuvan joku saa minusta vain lukemalla blogiani? Minkälaisena ihmisenä hän minua pitää? Siihen vaikuttavat kaikki pikkuseikatkin: blogin ulkoasu, kirjoitustyyli- ja mahdolliset virheet, itsensä esittely, postausten aiheet ja tiheys sekä blogin mainostaminen vain muutaman mainitakseni. Huh. Huomaan itsessäni, että välillä hieman arkailen kertoa uusille tuttavuuksille kirjoittavani blogia, tai mietin puhuessani jonkun kanssa, onkohan hän käynyt lukemassa blogiani. Mikä siinä on niin kauheaa? Enhän minäkään tuomitse toista ihmistä sen perusteella, kirjoittaako hän blogia vai ei (ainakaan ennen sen lukemista, hups).

Vaikka tähän mennessä olen puhunut bloggaamisesta hieman negatiiviseen sävyyn, ei se ole kuitenkaan koko totuus. Enhän pitäisi blogia, jos se olisi vain noloa ja loisi minusta itsekeskeisen tai turhamaisen kuvan. Blogin kirjoittaminen on ollut minulle jo vuoden ajan valtavan hyvä tapa jäsentää omia ajatuksiani, sillä kirjoittaessa asiat täytyy laittaa ihan eri tavalla järjestykseen kuin omassa sekavassa päässä. Parhaillaan kirjoittamisprosessi tuo mieleen uusia ideoita ja innostaa. Blogi on yksi kanava luovuudelle ja mahtava harrastus, niin pitkään kun siitä osaa olla ottamatta paineita. Hyvällä tuurilla blogin kautta tapaa uusia ihmisiä, eksyy mielenkiintoisten keskustelujen syövereihin tai oppii toisesta jotain uutta. Eiköhän siinä ole jo tarpeeksi aihetta jatkaa blogin kirjoittamista pää pystyssä.