Miten jakaa rahat parisuhteessa?

Kun muutimme avomieheni kanssa yhteen neljä vuotta sitten, tuli meille ensimmäistä kertaa eteen keskustelu rahasta. Kuka maksaa mitäkin ja kuinka paljon? Mikä on minun ja mikä sinun? Entä miten se määritetään? Vuoden päässä häämöttävät häät ja avioehdon pohtiminen (siitä postausta tulossa myöhemmin) on nostanut kotonamme raha-asiat taas pinnalle, ja siksi ajattelinkin avata asiaa myös täällä blogin puolella.

Ennen yhteenmuuttoa tilanne oli raha-asioiden osalta selvä, kuten olettaa saattaa. Kummallakin oli omat pankkitilit, ja omat osuudet ostoksista maksettiin pääsääntöisesti aina itse. Yhteen muuttaessa olimme alusta asti kuitenkin sitä mieltä, että tietyt asiat, kuten ruoka ovat yhteisiä. Jotta niistä myös maksettaisiin suurin piirtein saman verran, päätimme avata yhteisen tilin, jota kutsumme ruokatiliksi. Ruokatililtä ostamme käytännössä kaiken yhteisen, huonekaluista ja ulkomaanmatkoista tiskirätteihin ja koiranruokaan. Ainoa vaatimus on, että ostokset ovat jotakuinkin kummankin yhteisiä. Miten se sitten käytännössä toimii?  Aina kun raha on lopussa ruokatililtä, siirrämme sinne tietyn summan rahaa omilta tileiltämme. Tämä järjestely on toiminut lähes moitteettomasti, ja koska emme ole kummatkaan kovin tarkkoja rahoistamme, ei tilin käytöstä tule koskaan riitaa.  Järkeä voi käyttää siinä, milloin käyttää omaa-, ja milloin yhteistä tiliä.

Tiedän pariskuntia ja talouksia, joissa ollaan hyvin tarkkoja siitä, mikä on sun ja mikä on mun. Hyvä kun jugurttipurkeissa ei ole nimilappuja. On vaikea ymmärtää, miten yhteisen tilin puuttuminen voi olla hyvä asia, sillä se johtaa helposti turhiin riitoihin siitä, kuka on ostanut mitäkin ja kuinka paljolla rahalla.  Se tavallaan rikkoo parisuhteen idean. Ei puolison kanssa yhdessä asuessa pitäisi olla enää niin selkeästi minua ja sinua, vaan tavoitteena olisi puhaltaa yhteen hiileen ja rakentaa meidän yhteistä elämää. Olisi hassua, että toinen suuttuessaan käskisi pois katsomasta televisiota, koska se on hänen oma televisionsa. Toki jos puolisot eivät ole ollenkaan tarkkoja rahan käytöstä, niin mikäs siinä, silloinhan kokonaan erilliset tilit saattavat toimiakin. 

Mitä sitten kun toisen tulot ovat huomattavasti suuremmat? No, meillä asia on ratkaistu niin, että vähän suuremmissa elämiseen liittyvissä kustannuksissa kuten vuokrassa kummankin osuus on suhteutettu tulojen määrään. Tuntuu epäreilulta, että vähemmän tienaava osapuoli joutuisi maksamaan suhteessa huomattavasti suuremman osan tuloistaan, jolloin käteen jäävä summa olisi reilusti toista osapuolta pienempi. 

Olemme miettineet myös rahojemme yhdistämistä ja vain yhtä tiliä, mikä ratkaisisi osan mikä on sun ja mikä mun -ongelmista. Silloin kaikki olisi automaattisesti yhteistä, eikä asiasta tarvitsisi keskustella sen enempää. Ainoa este tämän toteutumiselle on ollut kuitenkin se tosiasia, että vain yksi yhteinen tili todennäköisesti lisäisi rahasta kinastelua. Kun omaa rahaa ei ole, ja toisaalta kaikki on omaa rahaa, tulee helposti erimielisyyksiä siitä, mihin sitä fyffeä sitten käytetään. Mitä jos rakas avomieheni haluaisi ostaa kalliin television, mutta minä en haluaisi käyttää rahojamme sellaiseen? Entä jos minä maksaisin omat ulkomaanmatkani yhteiseltä (ja ainoalta) tililtämme? Olisiko se hänelle ookoo? Asiasta keskusteltuamme tulimme siihen lopputulokseen, että ainakin tässä vaiheessa elämää ylivoimaisesti paras ratkaisu on olla sekä yhteinen, että omat tilit. Se on toiminut hyvin tähän mennessä, ja tulee toimimaan varmasti jatkossakin. Ja jos ei, niin palataan sitten uudelleen asiaan.

Kuva lainattu pixaby.com