Olisinpa tiennyt

Netissä pyöriessä on vaikeaa välttyä #olisinpatiennyt -kampanjalta. Tarkoituksena siinä on kertoa sellaisia asioita nuorelle itselleen, joita olisi silloin halunnut tietää. Koska mulla oli kirjoitettuna jo puolikas postaus vähän aiheeseen liittyen, niin päätin yhdistää sen nyt tähän kampanjaan. On helppo sanoa, että olisinpa tiennyt, sillä ainakaan minä en olisi silloin neuvoja uskonut, ihan sama kuka ne minulle olisi kertonut. Ainakin omalla kohdallani elämä pitää oppia kantapään kautta, sillä niin se ainakin opitaan hyvin. No mutta hei, katsokaas tätä tyttöä:

Siinä näette teini-Ilonan. Minähän se siinä, yläastelainen, lintukodossa kasvanut nuori nainen, tai ehkä kuitenkin vielä tyttö. Tyttö, joka ei tiennyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tyttö, joka vaihtoehdot auki seilaili eri polkujen välillä. Tyttö, joka ei uskonut omiin kykyihinsä päästä opiskelemaan haluamaansa kouluun, ja joka unelmoi maailmanmatkailusta, jota ei uskaltanut oikeasti toteuttaa. Tyttö, joka haaveili yhteen muuttamisesta poikaystävän kanssa, perheen perustamisesta, itsenäistymisestä ja häistä. Tyttö, joka vasta pian alkaisi tutkiskella omaa sisintään, halujaan ja luonnettaan, ja joka on myöhemmin valmis tekemään mitä vain kehittyäkseen. Tyttö, joka myöhemmin elämässään ensimmäisessä omassa kodissa asuessaan ja lukioon ja yliopistoon astuessaan tulee kohtaamaan aivan uudenlaisia haasteita, ja joka ei tiedä vielä selviytyvänsä niistä voittajana.

Jos nyt voisin sanoa ysiluokkalaiselle minälleni muutaman vinkin (jota hän ei kuitenkaan kuuntelisi), ne olisivat tässä. 

Olisinpa tiennyt, että...

Elämässä on värejä myös mustan ja valkoisen välillä

Olin nuorena hyvin mustavalkoinen, ja ajattelin aina olevani itse oikeassa. Joustavuus puuttui täysin, ja peittelin epävarmuuttani kovalla ulkokuorella. Vieläkin esimerkiksi itkeminen ihmisten edessä on haastavaa, sillä en niin pitkään aikaan antanut itselleni lupaa näyttää tunteitani esimerkiksi ystävilleni tai perheelleni. 

On ihan ookoo olla erinäköinen kuin muut

Ala-asteella olin pitkään luokkani pisimpiä, ja yritin pitkään olla lyhempi huonon ryhdin avulla. Ala-asteen loppupuolella minua kiusattiin ulkonäöstäni, kuten ryhdistäni tai rinnoistani, mikä osaltaan heikensi itsetuntoani. Nykyään olen päässyt asiasta jo yli, ja onneksi lopetin kasvamisenkin jo kahdeksannella luokalla. Ei se erilaiselta näyttäminen niin kauheaa ole, ryhdikkäästi vain eteenpäin! 

Vika on joskus myös itsessäsi eikä toisissa 
Olin nuorena kova syyttelemään kaikkia muita, ja varsinkin ystäväni joutuivat kärsimään tästä. Yläasteiässä en osannut vielä ajatella, että vika olisi koskaan minussa. Typerä minä, herää. Olisin välttynyt monilta sotkuilta, jos olisin ymmärtänyt tämän jo teini-iässä.

Ystävät ovat kultaakin kalliimpia

Opin arvostamaan ystäviä vasta myöhemmin, kantapään kautta. Voi, miksi en ymmärtänyt sitä jo aiemmin? Ei kai se niin hankalaa ole.

Rehellisyys kannattaa

Olin lapsena kova huijaamaan, jos se auttoi minua pääsemään helpommalla, eikä suoranainen valehtelukaan tuottanut paljoa vaikeuksia. Opin jo onneksi suhteellisen nuorena kantapään kautta (taas kerran), ettei valehteleminen kannata.

Muiden ihmisten kehuminen ei tee sinusta huonompaa

Olen vasta viime vuosina opetellut kehumaan toisia ihmisiä. Jos ajattelen, että ystäväni on ihana ihminen, tai jos vastaantulijalla on maailman siistein paita, pyrin sanomaan sen aina ääneen. Tiedän itsekin, miten hyvältä tuollaiset kommentit tuntuvat ja miten ne piristävät päivää, joten miksi en laittaisi hyvää kiertämään? Se, että toinen näyttää hyvältä tai on mahtava tyyppi, ei ole minulta millään tavalla pois.

Ylioppilaskokeet eivät ole maailmankaikkeuden vakavin asia

Lukiolaisena ylioppilaskokeet aiheuttivat tuhottomasti ahdistusta ja päänvaivaa, varsinkaan kun en ole koskaan ollut koulussa mikään priimus. Lukiossa olin perus keskitasoa, kun oikein yritin. Olin epävarma, pääsenkö opiskelemaan sinne minne haluan, jos paperit eivät ole täydelliset. No, näköjään pääsin ja vielä ensimmäisellä yrittämällä. Ei kaikki ole siitä typerästä ylioppilastodistuksesta kiinni (vaikkakin ällän paperit mukavasti helpottavat asiaa).

Elämä kantaa
Lapsena en välittänyt tulevaisuudesta pätkän vertaa, mutta kun yläasteen loppupuolella havahduin tulevaisuuden olemassaoloon (ja siihen, että haluttua tulevaisuutta varten täytyy ehkä tehdä töitä), upotti minut loputtomaan huolehtimisen kierteeseen. Mitä jos parhaani ei ole tarpeeksi? Mitä jos epäonnistun? Mitä jos en saavuta tavoitteitani? Mitä tapahtuu yläasteen tai lukion jälkeen? Miten selviän? Hyvin. Koska elämä kantaa.