Aina takaisin kotiin

Tapaan usein kahdenlaisia ihmisiä, sekä maailmanmatkaaja- että arki voittaa kaiken -tyyppejä. Nykyään matkustelua ja liikkuvaa elämäntyyliä pidetään ainakin nuorten keskuudessa hienona ja tavoiteltavan arvoisena asiana, ja omakotitalo, honda, kaksi lasta ja vakituinen kasista neljään -työ unelmana tuntuu aiheuttavan monissa ihmetystä ja jopa naureskelua. Kuka nyt sellaista haluaisi? Eikö mieleesi ole tullut, että maailmassa on muutakin nähtävää kuin oma takapiha tai Serenan lastenallas? Nämä ihmiset määrittävät elämäänsä matkustelun kautta, eivät halua sitoutua liian pitkäksi aikaa mihinkään, ja kotona ollessa valitetaan matkakuumeesta ja siitä, ettei Suomi tai tavallinen arki ole riittävää. Jotkut tuntevat, että koko maailma on yksi suuri koti, tai toisaalta, ettei kotia ole missään. Täytyy nähdä, kokea ja liikkua! Wanderlust ja silleen. 

Toinen ääripää ovat sitten ne, joiden elämää määrittää ajatus siitä, että arjen täytyy olla niin hyvää ettei sitä tarvitse lähteä pakoon. Rakennetaan koti jonnekin syrjäseudulle, vietetään kaikki vapaa-aika kuokkien omaa pihaa tai puolison kanssa Netflixiä katsellen. Ei koskaan lähdetä mukaan hullutuksiin, joita ystävät keksivät, saati että tehtäisiin mitään hurjaa, mentäisiin kauas tai lähdettäisiin mihinkään liian lyhyellä varoitusajalla. Halutaan perustaa jo nuorena perhe ja asettua aloilleen. Ja mikäs siinä. Onneksi näiden ääripäiden välistä löytyy myös muita vaihtoehtoja.

Keskustelimme muutama päivä sitten ystäväni kanssa siitä, mikä merkitys kodilla on. Olen aina ajatellut, että jonnekin kuulumisen tunne on äärettömän tärkeää ihmiselle kuin ihmiselle. Minä olen tuntenut aina kuuluvani johonkin: olen ylpeä suomalaisuudestani, kotikaupungistani ja perheestäni.  Hei uusi tuttava, tiesitkö että olen suomalainen? Se on hieno maa. Asun Joensuussa, se on pieni ja paikoittain jopa aika ruma, mutta vallan ihana paikka asua. Ja perheeni ja ystäväni, ne vasta parhautta ovatkin. Olen asunut Joensuussa tai sen lähistöllä jo kolmannesta luokasta saakka, ja päätin jäädä tänne myös opiskelemaan. Voi olla, että edessä on jossain vaiheessa muutto muualle Suomeen töiden perässä, ja olen avoin ajatukselle. Pääni huutaa minulle välillä, miksi ihmeessä jään paikoilleni Joensuuhun, kun koko maailma olisi avoinna? Vastaus on kuitenkin selvä, sillä kotini on siellä, missä perheeni ja ystäväni ovat. Oli se sitten Helsinki, Lontoo, Joensuu, tai joku niin pieni paikka, ettei kukaan yli viidenkymmenen kilometrin päässä asuva edes tiedä sen nimeä.

Vaikka välillä tunnen vastustamatonta halua lähteä seikkailemaan, mikään ei ole parempaa kuin palata reissusta kotiin. Paikkaan, jonne kuulun ja jota rakastan. Ehkä tärkeintä onkin se, että on uskallusta lähteä välillä pois omalta mukavuusalueelta, kokeilla ja nähdä uusia asioita ja toteuttaa omia unelmiaan matkustamisen suhteen, mutta palata silti aina yhtä onnellisena kotiin. Vieläpä muutamaa kokemusta rikkaampana. Arvostan tavallista arkea, jokapäiväisiä rutiineja, hyvänyönpusuja, koiralenkkejä, astioiden tiskaamista. Niiden vastapainoksi tämä sielu kaipaa kuitenkin jotain lisää, aina silloin tällöin. Se ei vähennä tavallisen arjen arvoa, vaan kenties jopa lisää sitä.