2018/05/27

Helsinkiviikonloppu

Tänä viikonloppuna lähdettiin taas vaihteeksi käymään Helsingissä ja Espoossa, sillä oli vihdoin aika käydä katsomassa Mamma Mia -musikaali, johon saimme liput joululahjaksi. Olen aina pitänyt musikaaleista, Abbasta ja Mamma Miasta, mutta kovin suuria odotuksia minulla ei kuitenkaan ollut musikaalin suhteen. Viime viikkoina sain kuulla tosin paljon kehuja ja ylistystä kyseisestä musikaalista, eikä se tosiaankaan pettänyt odotuksia. Nautin joka sekunnista ja fiilistelin kaikkia tuttuja kappaleita, jotka olivat suomennettu yllättävän hyvin. Kaiken kaikkiaan erinomainen kokemus. Muutenkin Helsingin reissu on ollut oikein onnistunut: hyvä ruoka, hyvä seura sekä sopivasti shoppailua teki viikonlopusta juuri sopivan rentouttavan. Nyt takaisin kotiin jatkamaan kesästä nauttimista ja lomailua! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti