Seitsemän pahettani

Wikipedian mukaan yleiskäytössä paheisiin kuuluvat muun muassa alkoholin, tupakan tai huumeiden käyttö, uhkapelaaminen, vastuuntunnottomuus, pettäminen, valehtelu tai itsekkyys. En onneksi tunnusta mitään noista paheista ehkä pienoista ihmiselämään väkisinkin kuuluvaa itsekkyyttä ja satunnaista alkoholin käyttöä lukuunottamatta. Sen sijaan kaikenlaisia pienempiä paheita minulta kyllä löytyy, ja tässä muutama niistä.

1. Rakastan taikinaa, ja makeanhimoissani sorrun tekemään joko kaurakeksi-, tai suklaamuffinsitaikinaa joka viikko. Ja jos olen oikein laiska, niin tyydyn sokerikakkutaikinaan. En pitänyt asiaa mitenkään erityisen outona, ennen kuin ystäväni alkoi ihmettelemään ääneen pakkomiellettäni kaurakeksitaikinaan. Yritin saada hänet vakuuttuneeksi sen maukkaudesta, mutta mitä ilmeisemmin epäonnistuin. No, eivätpähän muut ainakaan tule mun apajilleni. Pystyn perustelemaan paheeni itselleni sillä, että eihän tässä ole voita tai sokeria sen enempää kuin mitä laittaisin riisipuuroon. Niin, eipä.

2. Rakastan, siis rakastan kaikenmaailman hömppäleffoja ja -sarjoja, enkä nyt puhu sellaisista naisten hömppäleffoista vaan ihan kunnon teinileffoista. Sellaisista, joissa joku itseään etsivä teinityttö rakastuu mystiseen poikaan, joka paljastuukin enkeliksi (wow mikä juonenkäänne, kukaan ei olisi osannut odottaa), sitten tulee pahiksia jotka yrittävät erottaa heidät, ja loppujen lopuksi rakastavaiset päätyvät yhteen ja elävät elämästä onnellisena loppuun saakka. Kaikenmaailman Cinderella Storyt, Hannah Montanat, Teen Wolfit ja Mean Girlsit on ihan parasta aivot narikkaan -viihdettä. Myönnän.

3. Taas ruoka-aiheeseen, nimittäin piltteihin. Pahe ei siis ole itse piltit vaan niiden määrä. Olisittepa nähneet, minkälaisen laatikollisen vein juuri tyhjiä pilttipurkkeja lasinkierrätykseen. Niin ällöttävä en kuitenkaan ole, että söisin niitä pasta bologneseja tai muita, mutta hedelmäpiltit on ihan vakkariruokaa. En ymmärrä, mikseivät kaikki syö niitä! Terveellisiä, maukkaita ja helppoja välipaloja. Ainoa ongelma on se, ettei niitä myydä isommissa pakkauksissa.

4. En tiedä voiko tätä oikeastaan edes laskea paheeksi, mutta olen kunnon kierrätysnatsi. Uusien ihmisten kanssa ajattelen tietoisesti pitäväni suuni kiinni, mutta yleensä päädyn silti vähintäänkin hieman kommentoimaan, jos purkit ja purnukat eivät päädy oikeaan osoitteeseen. Parhaimmassa tapauksessa kanssaihmiseni päätyvät kuuntelemaan kunnon saarnaa. Aika tekopyhää tosin, ottaen huomioon että lennän useamman kerran vuodessa lentokoneella. Ehkä asialle voisi tehdä jotain.

5. Lihan syönti. Lasken sen paheeksi, sillä tunnen siitä välillä huonoa omatuntoa. Lihansyönti ei taida mennä kategoriaan salaiset paheet, sillä kyse ei ole sentään yöllisisistä lihanahmimiskohtauksista, vaan ihan normaalista lihan syönnistä. Jossain vaiheessa ajattelin lopettavani lihan syönnin kokonaan nojaten ekologisiin, eettisiin ja terveydellisiin syihin, mutta pidän vaan ihan liikaa lihan mausta voidakseni luopua siitä täysin. Joka kerta kun olisi tarjolla kasvisvaihtoehto, mutta päädyn siitä huolimatta valitsemaan liharuoan, näen sieluni silmin siskoni pistävän katseen takaraivossani. Paha minä.

6. Heräteostokset ja herätepäätökset (onko se edes sana?) ovat hyvin minua. Oli kyse sitten suklaapatukan ostamisesta kaupassa, lävistyksen ottamisesta tai lomamatkan varaamisesta, innostun asiasta sekunnissa, ja yhtäkkiä huomaankin jo toteuttaneeni uuden idean. Ystäväni saavat kärsiä tästä ominaisuudesta, sillä kun kerran jotain keksin, niin sehän tehdään. Näin kävi esimerkiksi tulevan Indonesian matkan kanssa: tajusin että harjoittelun tekeminen ulkomailla vapaaehtoistyönä on mahdollista, aloin kartoittaa vaihtoehtoja, löysin sopivan kohteen, pyysin ystävääni mukaan, ja tadaa, ehkä vuorokauden kuluttua asia oli sovittu. Mitäpä sitä nyt turhaan vitkastelemaan! Paheeksi lasken sen kuitenkin siksi, että joskus (tai aina) olisi hyvä miettiä asiat ihan loppuun asti ennen päätöstentekoa.

7. Kynsien pureminen (ja sen vieressä olevan ihon pureminen, yäk) olkoon viimeinen paheeni, jonka tunnustan julkisesti. Olen purrut kynsiäni niin kauan kuin muistan, ja miksipä turhaan lopettamaan. Jos kynteni ovat liian pitkät tai epäsymmetriset, puren ne ensin, ja viilaan lopuksi (jos jaksan). Kynsien pureminen on huono tapa, mutta oikeastaan tykkään siitä. Ei sillä että se saisi kynteni näyttämään paremmilta.