2018/05/21

Rakkausviikonloppu - Hotel & Spa Resort Järvisydän

Viime vuonna saimme kihlajaislahjaksi lahjakortin Hotel & Spa Resort Järvisydämeen. Nyt kun kihlautumisesta oli kulunut lähes vuosi, saimme vihdoin aikaiseksi lähteä katsomaan, mitä Järvisydämellä on meille annettavanaan. Olen kuullut paikasta aikaisemmin paljon hyvää, eikä yhden vuorokauden visiittimme sinne pettänyt odotuksia millään lailla. 


Tullessamme sisään suiteemme, meitä odotti skumppapullo suklaineen, sekä kuuma ruusunterälehtikylpy. Skumppapullollisen, suklaiden ja kylvyn jälkeen nautimme neljän ruokalajin illallisesta, joka olikin keittiön tervehdyksen ja leipäkorin kanssa oikeastaan kuuden ruokalajin illallinen. Ah. Illallisen ruokalajit olivat valmiiksi päätetyt, ja vaikka lähes kaikki sisälsivät kalaa (jota en normaalisti voi sietää), söin kilttinä tyttönä kaiken ja jopa tykkäsin uusista makuelämyksistä! Ehkä annan siis kalalle mahdollisuuden jatkossakin. Siis ehkä. Illallisen jälkeen kello oli jo kahdeksan, joten päädyimme kaikista suunnitelmista huolimatta hotellihuoneelle napostelemaan vielä vähän baarikaapin antimia ja nauttimaan toistemme seurasta ilman mitään kiirettä minnekään. 


Järvisydämessä olisi ollut vaikka mitä tekemistä kylpylästä frisbee golf -rataan ja norpparetkiin, mutta tällä kertaa ne jäivät kokematta ajan puutteen vuoksi. Nyt kun paikka on todettu hyväksi, voidaan mennä sinne rentoutumaan seuraavan kerran ihan ajan kanssa. Ajomatkaa Joensuusta tulee vain kaksi tuntia, joten kynnys lähteä ei ole kovin suuri. Viikonloppu (tai tässä tapauksessa oikeastaan vuorokausi) oli oikein onnistunut ja rentouttava, ja oli mahtavaa saada viettää aikaa yhdessä pois kotoa ja arjen rutiineista. Se tekee ihmeitä!

2 kommenttia:

  1. Olen se ärsyttävä tyyppi, joka ilmoittaa kovaan ääneen, että romanttinen hömppä ei ole minua varten. Sitten näin suklaata, skumppaa ja kuuman kylvyn. Onko liian myöhäistä ruveta romantikoksi?

    https://aatenarikka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Voin suositella, vaikka äkkiseltään kuulostaakin ällöromanttiselta. Ainakin vaihtelua arkeen!

    VastaaPoista