Rakas äiti

Olen onnekas, sillä minulla on aivan uskomattoman ihana, rakastava ja välittävä äiti. Kun minulta on vuosien varrella kysytty, ketä henkilöä ihailen eniten, on vastaukseni ollut poikkeuksetta äiti. Jopa pahimmassa teini-iässä arvostin ja katsoin äitiäni ylöspäin, vaikkakin osa hänen silloisista viisaista neuvoistaan saattoi mennä valonnopeudella toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vasta yläkouluiässä ymmärsin, että äitini ei ole täydellinen, virheetön supersankari. Toki tämä supersankariajatus teki luonnollisesti äidistäni ihailun kohteen, mutta vielä enemmän aloin ihailla häntä sen jälkeen, kun ymmärsin hänenkin olevan vain tavallinen kuolevainen omine huonoine puolineen ja heikkouksineen kuten me kaikki muutkin. Olennaista eivät ole takaiskut, haasteet elämässä tai hetkelliset huonot hetket, vaan se, miten me kohtaamme ne. Eniten arvostan äidissäni avoimuutta puhua kaikista mieltä askarruttavista asioista, hänen loputonta oikeudenmukaisuuttaan sekä sitä, millä lämmöllä ja rakkaudella hän kohtelee kaikkia ihmisiä.

Olen aina miettinyt, miten voin olla joskus tulevaisuudessa omille lapsilleni yhtä oikeudenmukainen ja huolehtiva, ja miten jaksan kysyä heiltä rankan työpäivän jälkeen väsyneenä kuulumisia ja osoittaa kiinnostusta heitä kohtaan, vaikka haluaisin vain olla rauhassa. Olen vasta vanhempana ymmärtänyt, kuinka tärkeää lapselle se on, että aikuinen on hänestä kiinnostunut. Oli se sitten äiti, opettaja, kerhon ohjaaja tai sukulaistäti. Jo pelkästään kysymällä mitä kuuluu, miten koulussa menee ja onkos siellä koulussa kivoja poikia hehheh, saa lapsen tuntemaan itsensä tärkeäksi. Hei, tuo aikuinen välittää ja on kiinnostunut minusta. Oma äitini on saanut minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja rakastetuksi koko elämäni ajan, ja on näin luonut minulle turvallisen ympäristön kasvaa ja oppia miten tätä elämää eletään. Vaikka emme enää asukaan saman katon alla, on hän minulle erittäin tärkeä. Toivottavasti minusta tulee joskus yhtä hyvä äiti kuin minun äitini on.