Eilen oli kauan odottamani päivä, nimittäin lähtö Lontooseen. Koko Lontooseen lähdössä eniten minua ahdisti hyvästien jättäminen minulle tärkeille ihmisille, ja kauhulla odotin (taatusti tulevaa) itkukohtausta Fiumicinon lentokentällä. Ja sieltähän se tuli, itkupilli kun olen. No, useiden itkujen jälkeen pääsin seikkailemaan yksin isolla lentokentällä, ja kuten arvata saattaa, ei kaikki mennyt kuin Strömsössä. Onnistuin kiireessä katsomaan tuntia aikaisemman lennon portin numeron, ja vasta hetken aikaa väärällä portilla istuttuani huomasin tehneeni virheen. Ystävällisten ihmisten avulla onnistuin kuitenkin löytämään tieni oikeaan paikkaan juuri ennen koneen boardausta.
Lontooseen saavuttuani tapasin juuri Barcelonasta tulleen hostäitini lentokentällä, jonka kanssa jatkoimme matkaa Claphamiin. Onneksi hostäitini on erittäin puheliasta sorttia, joten hiljaisia hetkiä ei ollut ollenkaan. Hän kerkesikin jo pahoitella illalla ruokaa laittaessa kolmenkymmenen sekunnin hiljaisuutta. Huh. Perillä tapasin loputkin perheenjäsenet, jotka vaikuttavat oikein mukavilta ihmisiltä. Tytöt testaavat kovasti rajoja, mikä on hieman hankalaa, sillä vanhemmat ovat tarkkoja hyvästä käytöksestä. Sääntöjä ja tapoja on paljon, mutta eiköhän se siitä seuraavien viikkojen kuluessa helpotu kun opin perheen tavoille. Viikonlopun suunnitelmat koostuvatkin perheenjäseniin ja lähialueeseen tutustumisesta.
 |
| Näkymät mun ikkunasta :) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti