Au pair -kesän jälkeen

Blogissa on ollut nyt hetken hiljaista, koska minulla ei ole ollut hajuakaan, mitä ihmettä tänne kirjoittelisin. Blogini teema on pyörinyt niin vahvasti au pair -juttujen ympärillä, että olen nyt aivan ihmeissäni kesän jäätyä taakse. Saa nähdä innostunko jatkamaan kirjoittelua tänne, vai jääkö blogi täysin au pair -aiheiseksi. Jos siellä ruudun takana on joku joka olisi kiinnostunut lueskelemaan mun turhanpäiväisiä höpötyksiä jatkossakin, ilmoittakaa itsestänne vaikka tuohon alas kommenttikenttään tai jollain muulla tavalla. En millään kehtaisi kirjoitella vain itselleni, vaikka onhan tämä yllättävän hauskaa ja käy välillä melkein terapiasta!

Alkusyksy on alkanut kodin siivouksella, muutaman päivän sijaisuudella ja arkeen totuttelulla. Voitte varmaan kuvitella, minkälaisessa kunnossa asunto oli kesän "poikamieselämän" jälkeen! Poikaystäväni oli omasta mielestään siivonnut erinomaisesti, eli pyyhkinyt ehkä vähän muruja pöydältä. Vaikken mikään hirveä siivoushirmu olekaan (tai ainakaan tunnusta olevani), en voinut levähtää ennen kun sain siivottua koko asunnon lattiasta kattoon. Käytiin myös hakemassa vähän sisustusjuttuja, kasveja ja uusi työpöydän tuoli, ja vihdoin täällä alkaa näyttää jopa ihan viihtyisältä! Pitkästä aikaa hankin myös uusia kasveja, jotka yritän nyt pitää hengissä edes hetken. Katsotaan miten onnistun.

Kuten jo mainitsin, tein tällä viikolla uuden lukuvuoden ensimmäisen sijaisuuteni. Tämä sijaisuus oli toisaalta sitä vanhaa tuttua, mutta toisaalta karu paluu maanpinnalle. Sijaisen rooli ei ole helppo, varsinkaan jos jatkuvasti edessä on uusi luokka ja mahdollisesti uusi koulu. Oppilaiden kunnioitus ei ole taattu, ja on täysin tuurista kiinni, miten luokka ottaa vastaan uuden sijaisen. Sijaisuudet ovat erinomainen tapa päästä oppimaan käytännössä opettajan työstä, mutta ovathan ne usein stressaavia näin kokemattomalle. Varsinkin kun olen niin kauhean kriittinen itselleni. Tämä viikonloppu onkin mennyt kriiseillessä omasta uravalinnasta. Todennäköisesti täysin turhaan, mutta pitää sitä nyt välillä kriiseillä vaikka ihan vaan kriiseilemisen vuoksi. Ei elämä saa olla liian helppoa!

Kriiseilyn lisäksi vietettiin viikonloppuna myös meidän pienimuotoisia kihlajaisia, jotka järjestettiin ihan vain läheisemmille ihmisille.  Vähän kakkua ja kahvittelua sekä yhdessäoloa. Oli oikein ihana nähdä tuttuja naamoja pitkästä aikaa, ihan kun en olisi koskaan poissa ollutkaan. Vaikka mentiin kihloihin jo alkukesästä, juhlistamiseen ei ole luonnollisestikaan ollut mahdollisuutta kuin vasta nyt. Siksi siis näin vähän jälkikäteen. Mun periaate on, että jos on jotain aihetta juhlaan, niin sitten juhlitaan! Koska miksei? Ei ilonaiheita ja juhlia voi koskaan olla liikaa. Siitä saakka kun saavuin Suomeen, on ollut vain ja ainoastaan helpottunut ja onnellinen olo siitä, että olen taas kotona. Au pairin elämä ja Lontoossa asuminen oli hauskaa ja todella hyvä kokemus, mutta omaa kotia ei voita mikään. Nautin eniten siitä, että olen tietyllä tapaa vapaa. Vaikka käyn töissä joka arki-ilta, teen satunnaisia sijaisuuksia ja muita töitä sekä käyn koulua, vapaa-aikanani olen kuitenkin omassa kotonani ja saan tehdä mitä haluan. On niin kamalan tärkeää, että omassa kodissaan tuntee olonsa hyväksi ja rauhalliseksi. Muuten asuinpaikka on vain asuinpaikka, ei koti.