Luokanopettajakoulutuksesta

Ensimmäiset päivät yliopistossa olivat hurjan jännittäviä. Kenen viereen istuisin? Saanko ketään kavereita? Olenko oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Entä jos en osaa tai pysty tai tiedä? Kaikista pahimmasta jännityksestä pääsin kuitenkin yli muutamassa päivässä, ja yllättävän nopeasti ne kaikista lähimmät kaverit jäivät siihen viereen. Samojen mahtavien tyyppien kanssa ollaan talsittu samaa polkua nyt jo melkein neljä vuotta, ja ahdistuksen kohde on muuttunut kavereiden saamisesta siihen, että kohtahan meidän tiet eroaa (ainakin maantieteellisesti) kun koulu loppuu. Miten vuodet menevät niin kauhean nopeasti? Pienistä tietämättömistä fuksipalleroisista on kasvanut gradua kirjoittavia melkein-opettajia silmänräpäyksessä. 

Ensimmäisenä opiskeluvuonna käsitykseni luokanopettajan työstä perustui pitkälti omiin koulukokemuksiin ja oppilaan näkökulmaan. Kuva työstä oli aika ruusuinen. Jo ensimmäisenä syksynä meidät laitettiin lyhyeen harjoitteluun Normaalikoululle, ja minulle arpaonni osui ykkösluokkaan. Ensimmäinen reaktioni oli kauhistunut, sillä en ollut aiemmin ollut oikeastaan missään tekemisissä sen ikäisten lasten kanssa, ja mietin mitenköhän sen ikäisille puhutaan, mitä ne pikkuiset ymmärtää ja miten niiden kanssa ollaan. No, nopeasti se selvisi että ihan ihmisiä nekin ovat.  Silloin sain pitää myös ensimmäiset oppituntini, tosin yhdessä toisen opiskelijan kanssa. Mutta ai että kun jännitti. Selvisin harjoittelusta kuitenkin ehjin nahoin, ja loppuvuosi menikin kasvatustieteiden perusopintoja suorittaessa. Ensimmäisen vuoden talvena tein myös ensimmäisen oikean sijaisuuteni pienessä alakoulussa yhden päivän resurssiopettajan sijaisena. Taisin olla enemmän haitaksi kun hyödyksi, mutta hei, siitä ollaan päästy pitkälle!

Toisena vuonna meillä Joensuussa on isossa osassa monialaiset opinnot, eli tehdään paljon asioita käytännössä ja käydään läpi koulussa opetettavia oppiaineita ja niiden pedagogiikkaa. Toinen opiskeluvuosi oli varmasti koulumaisin, ja päivä saattoi kestää jopa aamukahdeksasta iltakuuteen. Lähes kaikilla kursseilla oli läsnäolopakko, joten sitä sitten tosiaan istuttiin koulunpenkissä. Vuoden aikana tehtiin käsinukkeja, ihmispyramideja, tanssittiin silmät kiinni pimeässä liikkasalissa, luettiin lastenkirjoja, soitettiin kanteletta ja nokkahuilua, käytiin kitara- ja pianotunneilla, maalattiin, piirrettiin, tehtiin teknisiä töitä (joissa olin kerrassaan surkea), käytiin kirkossa, suoritettiin fysiikan kokeita, pidettiin bilsan työpisteitä, kerättiin kasvio ja erityisesti esiinnyttiin paljon. Kaikilla kursseilla oli jokin projekti, ryhmätyö tai muu vastaava, jotka lopuksi esiteltiin muille. Koulun lisäksi aloitin sijaisuuksien tekemisen oikeasti, ja kävin opettamassa paljon sekä ylä- että alakouluissa. Ensimmäiset fysiikantunnit ysiluokkalaisille saivat kyllä kädet hikoamaan, ja monien monien pienten virheiden ja kömmähdysten jälkeen olo oli välillä ikävä, mutta koko ajan opin jotain uutta. Sijaisuuksia tehdessäni opin nopeasti improvisoinnin jalon taidon. Kun sulle soitetaan 15 minuuttia ennen tunnin alkua että tuleppa sijaiseksi, huomaat sen 15 minuutin kuluttua seisovasti kahdenkymmenen lapsen edessä luokassa ilman harmainta aavistusta siitä, mitä pitäisi tehdä. Olen todennut homman toimivan niin, että sut heitetään syvään päähän allasta kysymättä osaatko uida, ja katsotaan pysytkö pinnalla. Jos pysyt, saat jatkaa hommia jatkossakin. Äärimmäisen karaisevaa!

Kolmantena vuonna aloitin muiden opintojen lisäksi myös sivuaineen, omassa tapauksessani elämänkatsomustiedon. Vuosi alkoi harjoittelulla, jossa jokaiselle arvottiin kaksi ensisijaisesti opetettavaa ainetta. Kumpaakin oppiainetta opetettiin muistaakseni kymmenen tuntia. Minä päädyin vitosluokkaan, ja opetin matematiikkaa ja kuvaamataitoa. Harjoittelu oli opettavainen, sillä luokan opettaja antoi palautetta aina oppitunnin jälkeen, ja käytiin yhdessä läpi onnistuneet ja ne vähemmän onnistuneet asiat tunnissa. Loppupeleissä harjottelusta jäi hyvä fiilis, ja opinnot jatkuivat kohti kandin tekemistä. Kevät oli minulla varattu oikeastaan kokonaan yleisten tenttien tekemiseen (eli luen kotona kirjoja ja käyn tenttimässä koululla) ja kandidaatin tutkielman tekemiseen. Kandin tekeminen ahdisti minua suhteellisen paljon, sillä en tiennyt mitä pitää tehdä, ja tunsin koko projektin ajan olevan ihan hakoteillä. Ihme kyllä sain kandin valmiiksi todella nopeasti, ja vielä parhaimmalla mahdollisella arvosanalla. Ihan turhaan otin kauheat paineet taas vaihteeksi! Sijaisuuksien tekemistä toki jatkoin myös kolmannen vuoden, ja tein myös ensimmäisen pidemmän, kuukauden mittaisen sijaisuuteni eräässä vitosluokassa. 

Neljäs vuosi on ollut tähän mennessä ollut yllättävän helppo ja vapaa. Olen tenttinyt sivuaineen kursseja ja aloittanut gradun tekemisen graduparini kanssa. Kandin jälkeen ymmärsin, mitä tutkielman tai tutkimuksen tekeminen käytännössä on, joten gradun tekeminen on sujunut aivan naurettavan helposti. Tähän mennessä opiskelu on ollutkin pitkälti kotona tekemistä ja muutamilla luennoilla käymistä. Nautin tästä niin paljon! No, kohta alkaa viimeinen harjoittelu Norssilla, joka on kuulemani mukaan kauhea hirveä työläs hyi hyi mutta katsotaan nyt. Eiköhän se siitä. Koko neljännen vuoden olen tehnyt sijaisuuksia, varmaan enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tuntuu, että jos sijaisuuksia ei ole nyt ihan joka viikko niin melkein. Niistä voisinkin kirjoitella vähän lisää myöhemmin.  Loppu häämöttää jo edessä, kun ensi syksynä teen viimeisen harjoittelun ja yhden kurssin, jonka jälkeen luokanopeopinnot alkaisivat olla purkissa. Jäiks.