Sijaisen pohdintoja

Kuten on tullut jo aiemmin esille, olen tehnyt opettajan sijaisuuksia pääosin toisesta opiskeluvuodesta lähtien. Sijaisuuksia on tullut tehtyä sekä ala- että yläkoulussa, ja juttua niistä riittäisi kerrottavaksi vaikka loputtomasti. 

Ensimmäinen sijaisuuteni oli ensimmäisenä opiskeluvuotena resurssiopettajan sijaisuus eräässä pienessä koulussa. Olin luokassa siis toisena opettajana, joten sain ihanan pehmeän laskun sijaisuuksien karuun maailmaan. Toisena opiskeluvuotenani sain heti syksyllä koulujen alkaessa vajaan viikon mittaisen sijaisuuden eräältä yläasteelta matematiikan, fysiikan ja kemian opettajana. Muistan, etten voinut paljoa muuta ajatellakaan seuraavaan viikkoon ennen kuin sijaisuus alkoi. Jännitin aivan kauheasti. No, lopulta viikko meni hyvin ja selviydyin kaikesta kunnialla. Tosin silloin luokassa muistaakseni jotkut pojat taisivat aika pian tajuta, etten ole kovinkaan pätevä kemian opettaja, ja he alkoivat kysellä kaiken maailman vaikeita kysymyksiä tietäen etten osaisi vastata. No, lopulta eräs kaikkitietävä pikkuherra kertoi minulle vastaukset kaikkeen. Mutta hei, hyvin siitäkin selvittiin kun laitettiin vähän huumoria peliin.

Ensimmäisistä sijaisuuksista jäi mieleen pienimmätkin yksityiskohdat, joita sitten jauhettiin perheen ja ystävien kanssa. Oppilaiden kommentit, oot kiva ope -lausahdukset, oppilaiden antamat lappuset ja muut pienet jutut jäivät hyvin mieleen. Kaikki pienimmätkin jutut saivat hymyn huulille, mutta olihan sitä muuten aluksi aika pihalla kaikesta. Sijaisuuteen liittyvät perusjutut, jotka tulee tarkastettua aina minkä tahansa työpäivät alussa, eivät olleet ihan hallussa aloittaessani. Ja hei, miten ne olisivatkaan voineet olla? Esimerkiksi uuteen luokkaan mennessä tarkastan aina ensin oppilaiden ja opettajan lukujärjestyksen erot, sillä päivät saattavat olla eri mittaiset. Selvitän myös, onko minulla välituntivalvontoja, ja käyn kansliassa täyttämässä palkkalappusen. Kaikki nämä olen oppinut käytännössä vain tekemällä ja myös kantapään kautta, sillä harvoin koulussa kenelläkään on aikaa alkaa neuvomaan sen tarkemmin.

Virheiden tekemisestä puheen ollen, no, niitähän sattuu. Opettajan- ja erityisesti sijaisen työ on hektistä, ja nopeita päätöksiä täytyy tehdä päivän mittaan useitakin. Monesti päivän jälkeen on sitten miettinyt mitä olisi tehnyt toisin, jos olisi saanut hetken enemmän aikaa ajatella. Onneksi kantapään kautta oppiminen on erittäin tehokas tapa oppia! Ei samoja virheitä halua toistaa montaa kertaa. Kaikista suurimmat jutut, jotka olen oppinut opettajan työstä vain tekemällä, liittyvät varmasti luokanhallintaan. Kun opettajan sijaisuuksia alkoi tehdä, oma opettajuus ei ollut luonnollisestikaan muodostunut vielä kunnolla, ja oikeastaan itsellenikin oli kysymysmerkki millainen opettaja olen. Hiljalleen sitä kuitenkin huomaa toimivansa tietyllä tavalla aina tietyissä tilanteissa tai reagoivansa tietyllä tavalla oppilaiden juttuihin. Nykyään koen, että tiedän jo aika hyvin millainen opettaja olen, mikä auttaa minua myös kehittymään. Omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen on nimittäin hyvin tärkeää kehittymisen kannalta. 

Kun aloitin opiskelemaan luokanopettajaksi, ajattelin viiden vuoden kuluttua olevani valmis paketti. Hitaasti karu totuus on kuitenkin valjennut, sillä olen tajunnut opettajankoulutuksen olevan vain alalle valmiuksia antava koulutus, eikä kukaan lähde sieltä valmiina tai täydellisenä  opettajana. Tai edes opettajana, joka tietäisi mitä tekee kun saa ensimmäisen oman luokkansa eteensä. Onneksi sijaisuudet auttavat sekä oman opettajuuden muodostumisessa että opettajan työn opettelemisessa. Liian usein unohtuu, että täytyy antaa armoa myös itselle.

Kuvat lainattu freegreatpicture.com