2018/02/17

Viimeiset päivät Jordaniassa

Huomenna on aika palata takaisin talviseen Suomeen keskelle koulukaaosta. Harjoittelu Norssilla alkaa nyt heti maanantaina, ja pitäisi ottaa vaan itseä niskasta kiinni asioiden hoitamisen suhteen. Seuraavista parista kuukaudesta on tulossa varmaankin astetta rankempia kuin mitä neljäs opiskeluvuosi on tähän mennessä ollut, mutta hei, kovaa vauhtia kohti kevättä mennään. Enkä nyt suoranaisesti rankasta opiskeluvuodesta voi valittaa kun en ole pahemmin koulunpenkillä istunut.  Nyt katse kuitenkin vielä loppulomaan ja erityisesti Kuolleellemerelle. 



Lauantaina ajeltiin Aqabasta bussilla 3,5 tuntia Kuolleellemerelle, jossa hengailtiin muutama tunti. Sitten taas 3,5 tuntia ajomatkaa takaisin. Täytyy todeta, että ei ollut seitsemän tunnin ajomatkan arvoista, mutta tulipahan nähtyä. Kuolleenmeren suolapitoisuus on noin 30%, joten se kelluttaa hauskasti. Vesi käyttäytyy myös ihan eri tavalla kuin tavallinen merivesi. Eteenpäin uimisesta ei tule yhtään mitään, mutta sen sijaan vaikka kirjan lukeminen onnistuu erinomaisesti kelluessa. Hassu kokemus! Pitkän matkaa Kuolleellemerelle ajaessa ajettiin ihan Israelin rajan lähellä, ja Tala Bayssa käydessämme olimme lähellä Saudi-Arabian rajaa. Olisipa vähän pidempi loma niin voisi käydä tsekkaamassa nekin samalla vaivalla.



Mitäs muuta me ollaan sitten puuhailtu? Syöty vähän liiankin hyvin (herkkua joka aterialla ja aterioiden välissä), kävelty Aqaban keskustassa ja käyty shoppailemassa niissä ehkä kolmessa kaupassa joissa on vähänkään länsimaisen näköisiä vaatteita, luettu kirjaa uima-altaalla, käyty muutaman kerran hotellin salilla, uitu sekä altaalla että Punaisessameressä (ja Kuolleessameressä) ja nautittu lomailun rennosta fiiliksestä. Pitäisi tulla useamminkin tämän mittaisille lomille, sillä kun aikaa on viikko, kerkeää tehdä muutakin kun juosta museoita läpi ja olla koko ajan liikenteessä. Varsinkin kun olen sellainen, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain. Kaikista kamalinta on vain maata hotellihuoneella keskellä päivää. Ei ei ei ja vielä kerran ei. Pitäisi olla koko ajan liikkeellä näkemässä, kokemassa ja tekemässä. Onneksi mulla on täällä kaksi vähän vähemmän aktiivista tyyppiä mukana hidastamassa sopivasti. Tänään kierrellään vielä kaupunkia, syödään hyvin ja makoillaan altaalla. Huomenna herätys onkin ihastuttavasti kolmen jälkeen yöllä, sillä lähdetään lentokentälle neljän maissa. Edessä on lähes kaksitoista tuntia matkustusta ennen kuin ollaan takaisin kotona. Mutta kyllä, suositukset Jordanialle ja Aqaballe. Kannattaa käydä, ja varata matkaan aikaa vähintään viikon tai vaikka kaksi. Esimerkiksi Jordanian kiertomatka kuulostaisi aika hyvältä! Ensi kerralla sitten.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti