Halusin kirjoitella vähän sellaisesta arkisesta asiasta kuin ruoasta ja liikunnasta tänä kesänä. Perheeni ei ole brittiperhe, joten brittinäkökulmaa en tähän saa, mutta oman näkökulmani kyllä!
Liikkujana olen suhteellisen laiska, ja treenien tekeminen tai juokseminen ovat mulle asioita, joita teen tasan sen vuoksi etten lihoisi ja että elämäntapa olisi suhteellisen terveellinen. Kotona Suomessa tulee paljon hyötyliikuntaa, sillä en omista autoa. Kävelen tai pyöräilen siis joka paikkaan, ja koiranomistajan velvollisuutena ovat myös päivittäiset lenkit säässä kun säässä. Hikitreeniä olen pyrkinyt jo useamman vuoden ajan tekemään 4-5 kertaa viikossa, mutta pituudeltaan ne ovat usein 15-30 minuuttia, koska motivaatio on heikko. HIIT-treeni on siis paras ystäväni. Uutena tuttavuutena mulle on ollut myös juoksu, ja keväällä päätin alkaa juoksemaan useamman kerran viikossa. Juoksussakaan suuria tavoitteita ei toki ole ollut, vaan juoksen sen verran että tekee oikeasti mieli lopettaa ja on hiki. Lenkit jäävät siis aina alle viiden kilometrin, ja suoraan sanottuna ei voisi vähempää kiinnostaa parantaa tuloksia. Kuten huomaatte, minusta ei mitään fitness-urheilijaa saisi tekemälläkään. Totta kai treenin jälkeen on aina hyvä olo, mutta siihen se motivaatio sitten jääkin.
Tänne Lontooseen tullessa ajattelin alkaa juoksemaan aktiivisesti, sillä en halunnut maksaa salimaksuja tai ostaa tänne kotiin liikuntavälineitä. Ihme kyllä, olen tänne tultuani käynyt noin neljästi viikossa juoksulenkillä! Tavoitteellista se ei matkan suhteen ole, mutta hiki virtaa ja hyvä olo tulee niin se riittänee. Täällä Claphamin alueella on hyvät mahdollisuudet juosta (ja harrastaa muuta liikuntaa), sillä lähes kotini vierestä löytyy valtava puistoalue, joka on ympäri käveltynä 5km. Puistosta löytyy myös ilmaiset "ulkokuntosalilaitteet", joita voi myös hyödyntää treenatessa. Lihaskunto mulla on kyllä muuten vähän rapistunut, sillä nurmikolla treenin tekeminen on vähän ikävää. Kuntosaleja täältä kyllä myös löytyisi useampikin, samoin kuin joogastudiota, uimahallia ja muuta kivaa. Vinkkinä hyvistä liikuntasovelluksista on monipuolinen Yoogaia (jota käytän ympäri vuoden) ja SportsTracker, jolla on helppo seurata liikunnan määrää ja esimerkiksi juostua matkaa kartalla.
Sitten vähän mun sydämelle läheisestä asiasta, nimittäin ruoasta. Olen kotona Suomessa tottunut syömään harvoin, mutta isoja aterioita. Vihdoin vuosi sitten aloin syödä aamupalaa, josta täytyy kyllä todeta että mitään eroa en ole huomannut aamupalattomuuteen. Sosiaalisesta painostuksesta opin kuitenkin syömään siitä huolimatta pienen aamupalan, jota ilman en enää nykyään uskalla lähteä minnekään. Siis saattaisi vaikka alkaa pyörryttää. Huoh, olen elänyt varmaan 15 vuotta ilman aamupalaa ja nyt pelottaa olla ilman. Nolo minä. No, aamupalan lisäksi olen tottunut syömään usein ison lounaan ja ison illallisen. Iltapala jää aina syömättä, enkä tavallisesti syö mitään seitsemän jälkeen illalla. Välipalat ovat lähinnä mielitekoja tai kavereiden kanssa olemiseen liittyvää syömistä (meinaan tällä siis kaiken maailman kahvilatapaamisia, piknikkejä, leffailtoja ym.). Ja mitä sitten syön normaalisti kotona Suomessa? Nykyään melko kasvispainotteisesti. Välttelen hieman punaista lihaa, enkä pidä kalan mausta. Syön arkena siis Suomessa kasvis- ja kanaruokaa, ja joskus jotain, jossa on punaista lihaa. Perinteisesti viikonloppuna olen antanut itselleni luvan syödä herkkuja, mutta muuten välttelen niiden jatkuvaa napostelua.
Täällä Lontoossa syödään toki kuten host-perhe on tottunut syömään. Aluksi illallinen seitsemältä illalla tuntui hassulta, sillä en ole tottunut syömään lämmintä ruokaa niin myöhään. Illallinen on siis joka päivä tasan seitsemältä, mutta muu syöminen minun osaltani on hyvin vapaata. Olen pyrkinyt syömään täällä neljästi päivässä: aamupalan, lounaan, välipalan ja illallisen. Rutiini alkaa olla jo sen suhteen kohdillaan! Alussa minulle muodostui lähes ongelma jatkuvasta napostelusta, sillä host-peheeni kaapit notkuvat erilaisia herkkuja. Siksi otin käyttöön ruokapäiväkirjan, josta näen helpommin, kuinka paljon sitä napostelua tuleekaan tehtyä. Siitä on todella ollut apua. Host-äitini kyselee minulta usein ruokaa tilatessaan, haluanko jotain erityistä, ja näin saan itselleni mieluista syötävää päivälle. Illalliseen minulla ei kuitenkaan ole sananvaltaa, joten syön sitä, mitä on tarjolla. Ruoka on hyvin lihapainotteista (en ole tainnut syödä kertaakaan illallista ilman lihaa!) ja ruoassa käytetään paljon rasvaista kermaa, juustoa ja voita. Pöydällä on myös aina majoneesipurkki, jota käytetään suurin piirtein jokaisen ruoan kanssa. Host-äiti ei syö itse samaa ruokaa meidän kanssamme, vaan hänellä on oma dieettinsä. Periaate tässä perheessä on se, että jos lapsille antaa paljon makeaa, sokerista ja rasvaista pienenä, he eivät himoitse sitä enää aikuisina. Höpö höpö minä sanon, mutta perheessä perheen tavalla. Tämä ajattelutapa näkyy myös lasten aamupalalla ja snackseissa, jotka ovat pitkälti keksiä, suklaata, lettuja, pullamössöleipää ja sokerisia muroja. Ruoka täällä perheessä on myös hyvin mausteetonta. En tiedä onko mausteeton edes sana, mutta en tarkoita mautonta, vaan mausteetonta. Kotona Suomessa olen tottunut maustamaan ruokia joskus aika reippaastikin, joten alussa oli vähän totuttelemista. Olen kuitenkin aina kärppänä paikalla ruoka-aikaan, sillä on luksusta, että joku toinen tekee ruoan omasta puolesta. Eikä tässä ruoassa oikeastaan mitään valittamista ole maun suhteen. Mausteet korvataan rasvaisuudella, mutta toimii se näköjään sekin!
Ps. Aiheesta poiketen: pahoittelen, jos teksti ei ole kaikilta osin täydellistä. Olen varsinainen kielipoliisi, ja inhoan lukea tekstiä, joka on jäsennelty huonosti tai jossa on paljon kielioppivirheitä. Omien tekstieni suhteen olen kuitenkin äärettömän laiska. En millään jaksaisi lukea omia juttujani uudelleen tarkistaakseni kaiken maailman lauserakenteet ja oikeinkirjoituksen! Ja myönnän, että pilkut ovat heikkouteni. Koittakaa kestää.
Tänne Lontooseen tullessa ajattelin alkaa juoksemaan aktiivisesti, sillä en halunnut maksaa salimaksuja tai ostaa tänne kotiin liikuntavälineitä. Ihme kyllä, olen tänne tultuani käynyt noin neljästi viikossa juoksulenkillä! Tavoitteellista se ei matkan suhteen ole, mutta hiki virtaa ja hyvä olo tulee niin se riittänee. Täällä Claphamin alueella on hyvät mahdollisuudet juosta (ja harrastaa muuta liikuntaa), sillä lähes kotini vierestä löytyy valtava puistoalue, joka on ympäri käveltynä 5km. Puistosta löytyy myös ilmaiset "ulkokuntosalilaitteet", joita voi myös hyödyntää treenatessa. Lihaskunto mulla on kyllä muuten vähän rapistunut, sillä nurmikolla treenin tekeminen on vähän ikävää. Kuntosaleja täältä kyllä myös löytyisi useampikin, samoin kuin joogastudiota, uimahallia ja muuta kivaa. Vinkkinä hyvistä liikuntasovelluksista on monipuolinen Yoogaia (jota käytän ympäri vuoden) ja SportsTracker, jolla on helppo seurata liikunnan määrää ja esimerkiksi juostua matkaa kartalla.
Sitten vähän mun sydämelle läheisestä asiasta, nimittäin ruoasta. Olen kotona Suomessa tottunut syömään harvoin, mutta isoja aterioita. Vihdoin vuosi sitten aloin syödä aamupalaa, josta täytyy kyllä todeta että mitään eroa en ole huomannut aamupalattomuuteen. Sosiaalisesta painostuksesta opin kuitenkin syömään siitä huolimatta pienen aamupalan, jota ilman en enää nykyään uskalla lähteä minnekään. Siis saattaisi vaikka alkaa pyörryttää. Huoh, olen elänyt varmaan 15 vuotta ilman aamupalaa ja nyt pelottaa olla ilman. Nolo minä. No, aamupalan lisäksi olen tottunut syömään usein ison lounaan ja ison illallisen. Iltapala jää aina syömättä, enkä tavallisesti syö mitään seitsemän jälkeen illalla. Välipalat ovat lähinnä mielitekoja tai kavereiden kanssa olemiseen liittyvää syömistä (meinaan tällä siis kaiken maailman kahvilatapaamisia, piknikkejä, leffailtoja ym.). Ja mitä sitten syön normaalisti kotona Suomessa? Nykyään melko kasvispainotteisesti. Välttelen hieman punaista lihaa, enkä pidä kalan mausta. Syön arkena siis Suomessa kasvis- ja kanaruokaa, ja joskus jotain, jossa on punaista lihaa. Perinteisesti viikonloppuna olen antanut itselleni luvan syödä herkkuja, mutta muuten välttelen niiden jatkuvaa napostelua.
Täällä Lontoossa syödään toki kuten host-perhe on tottunut syömään. Aluksi illallinen seitsemältä illalla tuntui hassulta, sillä en ole tottunut syömään lämmintä ruokaa niin myöhään. Illallinen on siis joka päivä tasan seitsemältä, mutta muu syöminen minun osaltani on hyvin vapaata. Olen pyrkinyt syömään täällä neljästi päivässä: aamupalan, lounaan, välipalan ja illallisen. Rutiini alkaa olla jo sen suhteen kohdillaan! Alussa minulle muodostui lähes ongelma jatkuvasta napostelusta, sillä host-peheeni kaapit notkuvat erilaisia herkkuja. Siksi otin käyttöön ruokapäiväkirjan, josta näen helpommin, kuinka paljon sitä napostelua tuleekaan tehtyä. Siitä on todella ollut apua. Host-äitini kyselee minulta usein ruokaa tilatessaan, haluanko jotain erityistä, ja näin saan itselleni mieluista syötävää päivälle. Illalliseen minulla ei kuitenkaan ole sananvaltaa, joten syön sitä, mitä on tarjolla. Ruoka on hyvin lihapainotteista (en ole tainnut syödä kertaakaan illallista ilman lihaa!) ja ruoassa käytetään paljon rasvaista kermaa, juustoa ja voita. Pöydällä on myös aina majoneesipurkki, jota käytetään suurin piirtein jokaisen ruoan kanssa. Host-äiti ei syö itse samaa ruokaa meidän kanssamme, vaan hänellä on oma dieettinsä. Periaate tässä perheessä on se, että jos lapsille antaa paljon makeaa, sokerista ja rasvaista pienenä, he eivät himoitse sitä enää aikuisina. Höpö höpö minä sanon, mutta perheessä perheen tavalla. Tämä ajattelutapa näkyy myös lasten aamupalalla ja snackseissa, jotka ovat pitkälti keksiä, suklaata, lettuja, pullamössöleipää ja sokerisia muroja. Ruoka täällä perheessä on myös hyvin mausteetonta. En tiedä onko mausteeton edes sana, mutta en tarkoita mautonta, vaan mausteetonta. Kotona Suomessa olen tottunut maustamaan ruokia joskus aika reippaastikin, joten alussa oli vähän totuttelemista. Olen kuitenkin aina kärppänä paikalla ruoka-aikaan, sillä on luksusta, että joku toinen tekee ruoan omasta puolesta. Eikä tässä ruoassa oikeastaan mitään valittamista ole maun suhteen. Mausteet korvataan rasvaisuudella, mutta toimii se näköjään sekin!
Ps. Aiheesta poiketen: pahoittelen, jos teksti ei ole kaikilta osin täydellistä. Olen varsinainen kielipoliisi, ja inhoan lukea tekstiä, joka on jäsennelty huonosti tai jossa on paljon kielioppivirheitä. Omien tekstieni suhteen olen kuitenkin äärettömän laiska. En millään jaksaisi lukea omia juttujani uudelleen tarkistaakseni kaiken maailman lauserakenteet ja oikeinkirjoituksen! Ja myönnän, että pilkut ovat heikkouteni. Koittakaa kestää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti