WEEK 3: sadepäiviä ja tutkimusretkiä

Viime viikonloppuna en yrityksistäni huolimatta löytänyt seuraa muista auppareista, joten päädyin lähtemään sekä lauantaina että sunnuntaina seikkailemaan Lontoon keskustaan yksin. Alunperin en olisi halunnut lähteä ollenkaan, sillä ajattelin, että en viihdy yksinäni kaupungilla. Joensuussakaan en mielellään lähde shoppailemaan tai katselemaan paikkoja yksinäni, sillä olen kokenut sen tylsäksi ja jopa hieman ikäväksi. Alkukankeuden jälkeen huomasin kuitenkin yksinolon olevan yllättävän ookoo, ja sunnuntaina lähdin katselemaan Hyde Parkia ja shoppailemaan itsekseni oikein mielelläni. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen juttu, ja tulen menemään kyllä jatkossakin! Ihanaa, ettei tarvitse olla riippuvainen muiden menemisistä ja tekemisistä jotta itse voi olla tyytyväinen.

Clapham Common

Löysin ihanan teekaupan Oxford Streetiltä!

Päivän kohokohta oli, kun huomasin osaavani auttaa eksyneitä turisteja metrossa oikeaan paikkaan. Siis minä. 

Hyde Parkissa jäätelöllä

Selfiekeppi käytössä :D

Vähän lauantain Primark-ostoksia. Ai että rakastan noita Dobby is free -sukkia!

Yksin vietetty viikonloppu teki todella hyvää, ja maanantai-aamuna jaksoin aloittaa uuden viikon hyväntuulisena ja virkeänä. Nyt ymmärrän, miksi monet au pairit sanovat viikonloppujen olevan tärkeitä jaksamisen kannalta! Vaikka täällä kotona onkin pääosin mukavaa, on tämä myös työpaikka. Pyrin kuitekin nauttimaan täällä jokaisesta päivästa huolimatta siitä, onko arki vai viikonloppu. Niin kuin jo aiemmin kirjoittelin, päätin ottaa tällä viikolla kovemman linjan tyttöjen käytöksen suhteen. Näillä näkymin näyttää siltä, että se kannatti. Aluksi ajattelin, että haluan olla heille mahdollisimman mukava ja sillä tavoin estää huonoa käyttäytymistä, mutta huoh miten tyhmä olen. Ei se vaan lasten kanssa toimi niin. Luulisi, että tietäisin sen jo opettajan sijaisuuksia tehneenä! Kaikista paras keino lasten kanssa on olla aluksi tiukka ja asettaa selkeät rajat, ja vasta sitten kun homma toimii, aletaan vähän löysätä. Sama toimii selkeästi näidenkin lasten kanssa, joten tiukka linja jatkukoon.

Tiistaina satoi ensimmäisen kerran kunnolla moneen viikkoon, ja voi miten nautinkaan sateesta näiden muutaman helteisen viikon jälkeen. Sadetta luvattiin koko viikolle, joten päätin lähteä käymään keskiviikkona päivällä Westfieldin ostoskeskuksessa. Loppujen lopuksi lähdin shoppailureissulta tyhjin käsin, mutta päädyin harhailemaan Notting Hillin alueelle, joka osoittautui ehdottomasti vierailun arvoiseksi. Notting Hillistä löytyi kasapäin värikkäitä taloja, pieniä kodikkaita teitä ja Portobello Road -tieltä paljon pieniä putiikkeja.

Torstai ja perjantai menevätkin sitten normaalin työn parissa, ja luvassa on muun muassa kirjahyllyn siivousta, pyykkäystä ja muuta hauskaa. Ensi viikolla tai hyvällä tuurilla jo nyt viikonloppuna aion mennä ravintolaan syömään, vaikka sitten yksin jos seuraa ei löydy. Olen himoinnut Hard Rock Cafen burgeriannosta koko viikon, ja kun olen kerran päättänyt saavani jotain, niin minähän saan. Hard Rock Cafe, I am comiiiiiinng!

Koulusta kotiin sateessa puiston läpi

Pesto-mozzarellapatonki shoppailureissulla 

Suloinen Notting Hill

Arkipäivän parhaat hetket

Olen nopeasti löytänyt muutaman hetken arjessa, joista nautin suunnattomasti. Ja kappas kappas, ne kummatkin ovat jollain tavalla liitoksissa ruokaan. Aamu on aina kiireinen tai vähintään muuten vaan stressaava, sillä tytöt pitää saada tekemään kaikki aamutoimensa asiallisesti ja ajallaan vanhempien katsellessa vierestä. En siksi tykkää täällä ollenkaan aamuista, toisin kuin kotona. Sen jälkeen kun olen vienyt tytöt kouluun ja tulen takaisin kotiin, on kuitenkin erityisen mukava hetki. Olen yksin, aikaa omille jutuille on useampi tunti, ja aamupala numero kaksi odottaa. Olen ottanut tavaksi syödä täällä aamiaisen kahteen kertaan (tai kahdessa osassa, miten sen nyt ottaa), sillä haluan syödä kaikessa rauhassa ilman tyttöjä vielä toisen kerran. Aamulla syön aina kaksi leipää samalla kun vahdin tyttöjä pöydässä, mutta kotiin tultuani teen usein jotain hyvää syömistä tai käyn kaupasta jotain aamupalaherkkua.

Toinen mukava hetki päivässä on, kun olen kylvettänyt tytöt ja olen vapaa töistä. Menen alakertaan juttelemaan juuri kotiin tulleille host-vanhemmille, ja olen seurana kun host-äiti laittaa iltaruokaa. Ja tottahan toki tämäkin lempparihetki huipentuu iltaruokaan! Koska ruokaa ei voita (melkein) mikään. Ja nyt kun ruoasta ja minun loputtomasta ruokahalustani puhutaan, täytyy todeta, että lihomisvaara on  täällä suuri. Host-perheeni kaapit notkuvat mitä erilaisempia herkkuja, enkä kerta kaikkiaan voi vastustaa niitä tylsinä yksinolohetkinä. Olen syönyt täällä ollessani jotain herkkua joka ikinen päivä, mikä ei ole todellakaan minun tyylistäni. Minulla on erinomainen itsehillintä monessakin suhteessa, mutta valitettavasti ruoka on heikkouteni. Huoh, tervetuloa päivittäiset juoksulenkit tai lukot kaappien oviin.

Lempparit ja inhokit

Ajattelin kertoa nyt vähän, mistä olen erityisesti tykännyt tai ollut tykkäämättä tähän mennessä täällä Lontoossa. Lemppari-lista on pidempi, enkä varmaan muista kaikkea tähän hätään edes kirjoittaa. Inhokki-lista sen sijaan on lyhyt, enkä tiedä, voiko siinä olevia asioita edes inhokeiksi kutsua. Pikemminkin jotain joista en ole tykännyt niin paljon.

Lempparit

Mun neljännessä kerroksessa sijaitsevan huoneeni kattoikkunoista näkyy monet tänne Lontoon lentokentille lentävät lentokoneet. Ai että miten rakastan katsella näitä muutaman minuutin välein ohi lentäviä peltipurkkeja, ja miettiä minne ne ovat tällä kertaa menossa. Lentokoneet lentävät tältä kohdalta vieläpä niin läheltä, että usein näkee myös lentoyhtiön, ja jatkuva lentokoneiden humina on täällä samaa luokkaa kuin ison tien varressa asuminen. Ääneen onneksi tottuu nopeasti, eikä se häiritse enää esimerkiksi nukkumista. Kamalan epäekologisia kapistuksia mutta silti niin siistejä.

Toinen lemppari täällä on pienet sipsipussit. Suomessa pienimmätkin sipsipussit on suhteellisen suuria, kun taas täällä jokaisesta lähikaupasta saa sellaisia ihania pikkupusseja. Aivan erinomainen vaihtoehto tällaiselle herkkusuulle kuin minä, joka syö tasan joka ikisen sipsin pussista huolimatta sen koosta. Sipsipussien lisäksi valikoima kotimaisissa marjoissa ja hedelmissä on suuri, eikä hinta päätä huimaa!

Nyt kun alettiin puhua ruoasta, niin täytyy mainita kotiinkuljetus. Mun hostperhe tilaa käytännössä ihan kaiken kotiin, arjen ruokaostoksista vaatteisiin, kukkiin ja leivänpaahtimiin. Kotiinkuljetus tuo kaiken ilmaiseksi ovelle saakka, ja jos et satu olemaan kotona, jätetään paketti naapuriin. Niin kätevää.

Ympäristö on myös yleisesti ottaen sellainen, josta olen tykännyt. Täällä Claphamin alueella, mutta myös muualla Lontoossa on suuria puistoalueita ympäriinsä, mikä tekee kaupungista vehreän näköisen ja viihtyisän. Esimerkiksi Claphamissa sijaitsee iso puisto, joka on ympäri käveltynä 5km. Siellä ihmiset viihtyvät niin hyvällä kuin huonollakin säällä, ja ymmärrän kyllä miksi! Myös perinteiset kapeat mutta korkeat talot ovat kerrassaan suloisia, ja katujen nimistä tulee mieleen Harry Potter -maailma. Vaikka Lontoon väkiluku on suurempi kuin koko Suomen väkiluku, ei se siltä äkkiseltään vaikuta. Pahimmat ruuhkat ovat ydinkeskustassa, josta ihmismassoja kammoavan on helppo pysytellä poissa.

Koiraihmisenä huomio on kiinnittynyt täällä vapaasti juokseviin koiriin. Ollessamme Amsterdamissa ihastelin sitä, miten valtaosa koirista kulkee täysin vapaana nätisti omistajiensa vieressä. Täällä varsinkin puistoalueilla näkee myös samaa. Omistajat päästävät koiransa juoksemaan ja leikkimään vapaasti, ja usein koirat kulkevat vapaana ihmisvilinässäkin. Joensuun kaupunki määrää, että koirien tulee olla kytkettyinä, vaikka kaikkien koirien kohdalla se ei olisi edes tarpeen. Turhia sääntöjä.

Seuraavana lempparina tulee metro. Minulta kesti muutama kerta oppia sen käytön, mutta kerran kun sen oppii, on se naurettavan helppo kulkuväline. Minne tahansa puolelle kaupunkia pääsee helposti ja näppärästi, ja täällä toimiva Oyster card tekee kulkemisesta todella yksinkertaista. Ei tarvitse ostaa erikseen lippua, vaan riittää kun näyttää korttia lukijaan metroon mennessä ja sieltä poistuttaessa. Piece of cake!

Sitten muutama brittijuttu, joista tykkään erityisesti. Ensimmäisenä tietysti brittiaksentti, joka on kerrassaan vastustamaton. Hankaluuksia se tuottaa vain silloin, kun sitä pitäisi oikeasti ymmärtää. Myös koulupuvut pääsevät myös lempparilistalleni. Ai että noita suloisia koululaisia koulupuvuissaan! On myös helppo nähdä, mikä koulu on kyseessä. Ja vielä double-deckerit, nämä kaksikerroksiset bussit. Miksei meilläkin voi olla sellaisia?

Inhokit

Ensin mieleeni tulee huonosti vetävät vessat. On ärsyttävää aina pelätä, milloin tarpeet huuhtoutuvat alas pöntöstä, tai kuinka monta palaa vessapaperia voi käyttää ettei pönttö mene tukkoon. Tähän liittyen myös veden hidas lämpeneminen (ja sen liiallinen kuumeneminen tämän jälkeen) on uskomattoman rasittavaa, varsinkin jos on kiire käydä suihkussa.

En tiedä, voinko liittää tämän inhokit-listalle, mutta liitän kuitenkin. Nimittäin silittäminen. Hostperheessäni ainoa jatkuva ja selkeä kotityö on vaatteiden, pyyhkeiden ja vuodevaatteiden silittäminen. Ja sitähän riittää! Silitän muutaman tunnin päivässä, ja minusta tuntuu, etten saa mitään aikaiseksi. Löysin siis asian jossa olen huono, mikä edesauttaa sitä, että asenteeni on en tykkää.

Myös Hey how are you -lausahdus päätyy ainakin vielä inhokkilistalleni. Menen aina hämilleni kun joku ohikulkeva työntekijä kaupassa sanoo minulle niin, enkä osaa vastata mitään! Pitäisikö minun vastata "hey, I am fine thanks, how are you?", vai pelkästään "hey"? Vaiko sittenkin "hey I am fine thanks"? Mulle sopisi ihan perus suomalainen hei.

Näin tulevan luokanopettajan näkökulmasta täytyy myös todeta, että monet koulut näyttävät täällä ulkoapäin ihan vankiloilta! Erityisesti siis yläasteikäisten koulut. Ympärillä on jonkinlaiset muurit, eivätkä koulurakennus ja sisäpiha näytä millään lailla houkuttelevilta. Luulisi, että mukavan näköinen koulurakennus lisäisi viihtyvyyttä ja siihen panostettaisiin vähän enemmän. Mutta mistäs minä tiedän miksi koulut on tehty niin kuin ne on tehty.

Viimeinen inhokki on surkea karkkivalikoima. Sehän nyt on toki tiedossa, ettei Suomen ulkopuolelle matkustettaessa kannata olla suuria odotuksia paikallisista karkkihyllyistä, mutta eläminen ilman kunnon karkkia on tällaiselle irtokarkkien suurkuluttajalle tuskaa. Ja hei, täällä myydään purkkaa vaan pienissä paketeissa! Mur, mur, ja vielä kerran mur.

Perjantain huonotuulisuutta

Tämä perjantai oli ensimmäinen päivä täällä, kun huomasin olevani oikeasti huonolla tuulella. Ihan tavallinen päivä vain, mutta tytöt olivat aamulla jopa normaaliakin rasittavampia (lue: normaaleita kiukuttelevia lapsia). Huomasin aamiaispöydässä olevani hieman äreä, eikä tyttöjen rasittava hilluminen ja sen kieltämisen jälkeinen itku auttanut yhtään. Viime päivinä olen ollut harmissani siitä, miten hyvin tulen mielestäni toimeen näiden lasten kanssa kun olemme keskenämme, mutta heti kun vanhemmat ovat paikalla, eivät tytöt kuuntele minua ollenkaan vaan vaativat aina vanhempiensa huomiota jotta käyttäytyisivät kunnolla. Minusta tuntuu, että joudun vakuuttelemaan perheen äidille tulevani tyttöjen kanssa hyvin juttuun. Hän kun näkee vain sen aikaisen aamun ja illan kylvyn osuuden päivästä, kun lapset ovat hankalimmillaan. No, pitää alkaa ottaa kovat aseet käyttöön ja uhata vaikka legokorttien menetyksellä. Se tepsii aina.

Lipsuinkin jo aiheesta, nimittäin huonotuulisuudestani! Ajattelin ennen tänne tuloa, että alku olisi hankalampi. Sitä se ei kuitenkaan ollut, vaan voin rehellisesti sanoa olleeni oikein hyvällä tuulella ja iloinen ensimmäiset pari viikkoa. Siksi ärsyyntyneisyyteni yllätti minut nyt. Sain siitä kuitenkin otteen ennen iltapäivää, ja onnistuin jopa nauramaan kiukuttelevalle kuusivuotiaalle, joka vollotti ja kiljui lattialla 20 minuuttia koska ei halunnut laittaa vaatteita päälle. Illalla katselin haikein mielin kuvia ja videoita kavereiden ja perheen juhannuksen vietosta, ja Suomen +15 astetta höystettynä sateella kuulosti erinomaiselta vaihtoehdolta, kunhan vain pääsisin hetkeksi käymään kotona. Ei kai mulla voi vielä olla koti-ikävä? Nääh. Ei. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella!

WEEK 2: Kuumuutta ja sairastelua

Heippa hei täältä Lontoosta. Kaksi viikkoa on vierähtänyt uskomattoman nopeasti täällä Englannin maaperällä. Viime lauantain vietin Lontoon ydinkeskustaan tutustuen uuden suomalaisen aupparikaverin kanssa, jolle nämä paikat ovat jo ennestään tuttuja. Siinä sainkin samalla oman henkilökohtaisen turistioppaan, joka näytti mulle Oxford streetin, Buckinghamin palatsin seudun ja Piccadillyn alueen. Pääsin myös tutustumaan Primarkiin, josta kaikki puhuvat. Yhden päivän aikana opin käyttämään junaa ja metroa (tai siis tubea), ja jatkossa uskallan ehkä liikkua niillä yksin. 

Sunnuntaina mentiin espanjalaisten kavereiden kanssa Brightoniin päiväksi. Lojuttiin pääosin rannalla kärventymässä, mutta käveltiin myös ympäri kaupunkia katselemassa ihmisvilinää. Pakko todeta, että Brighton on kenties enemmän minun mieleeni kuin Lontoo! Pienemmän kaupungin "rauhallisuus", värikkyys ja meri tekivät ehdottomasti vaikutuksen.

Buckinghamin palatsi ja kuningattaren 91-vuotis synttärikulkue

Carnabyn ihana alue!

Ensimmäistä kertaa yksin metrolla

Brightonista

Heti alkuviikosta tytöt sairastuivat oksennustautiin, ja vietin muutaman päivän tyttöjen ja toisen vanhemman kanssa kotona. Tiistai-iltana sairastuin itsekin tautiin, ja perässä tulivat kummatkin vanhemmista. Koko viikko on siis mennyt sairastellessa, mutta toivotaan, että pahin on jo ohi. Ei siitä syystä siis mitään sen ihmeellisempiä uutisia kerrottavana :)

Sairastelu 30 asteen lämpötilassa ei ollut hauskaa!

WEEK 1: talon tavoille opettelua ja uusia ystäviä

Tämä viikko on ollut ensimmäinen työviikkoni, ja päivä päivältä opin paremmin talon tavoille. Perhe alkaa olla jo tutumpi, samoin kuin ympäröivä alue täällä Lontoossa. Olen hieman laiskanlaisesti pyörinyt ympäriinsä muutaman kilometrin säteellä kodistani, mutta ihme kyllä olen oppinut kulkemaan täällä hyvin. Aluksi minulle tuotti vaikeuksia ihan niinkin yksinkertainen asia kuin oikean talon löytäminen. Nämä kun ovat kaikki ihan saman näköisiä! Päivä päivältä olen tutustunut paremmin myös hostperheeni jäseniin, ja he kaikki ovat ottaneet minut osaksi perhettään aivan valtavan hyvin! En olisi voinut kuvitella alun menevän näin sujuvasti ja rennosti. Kiitos siitä kuuluu perheen ystävällisille ja huolehtivaisille vanhemmille, ja kahdelle suloiselle pikkutytölle, jotka eivät vierastaneet minua ollenkaan.

Heti maanantaina löysin myös uusia espanjalaisia ystäviä, joiden kanssa kävimme hieman kävelemässä ja istuskelemassa läheisessä baarissa. Kello kolme iltapäivällä löysin itseni juomasta vodkaa, ja kuten arvata saattaa, idea ei ollut minun. Viihdyin heidän kanssaan hyvin, ja ilmeisesti tunne oli molemminpuolinen, sillä jo seuraavana päivänä minua pyydettiin uudestaan heidän mukaansa! Tulevana viikonloppuna tiedossa on Lontoon keskustassa pyörimistä uuden suomalaisen tuttavuuden kanssa, babysittingiä, sekä reissu rannalle Brightoniin espanjalaisten aupparikavereiden kanssa. Can´t wait!

Ensimmäisen viikon kunniaksi ajattelin kirjoitella vähän, millaiselta normaali arkipäiväni täällä näyttää:

7.15 Herätys ja omat aamutoimet. Laitan yleensä juoksuvaatteet päälle, sillä vietyäni tytöt kouluun teen usein pienen juoksulenkin paluumatkalla.

7.30 Menen alakertaan tekemään tytöille aamupalan, valmistelemaan heidän eväslaukkunsa ja syömään nopeasti itsekin jotain. Samalla vahdin myös, että tytöt käyttäytyvät kunnolla ja syövät aamiaisensa.

8.00 Harjaan tyttöjen kanssa hampaat, ja pian aletaan laittautua kouluun! Kouluun on noin 15 minuutin kävelymatka. Tytöt menevät kouluun omilla potkulaudoillaan, ja minä yleensä kävellen. Tytöt ovat tosiaan 4v ja 6v, joten saatan heidät aina kouluun ja takaisin.

8.45 Jätän tytöt kouluun opettajiensa hoiviin, ja lähden lyhyelle juoksulenkille.

9.15 Kotona taas. Syön aamupalan rauhassa, ja istuskelen hetken ennen päivän kotitöitä. Toisin sanoen otan aurinkoa ja luen kirjaa, tai pyörin tietokoneen ihmeellisessä maailmassa.

10.30-15.00 Tässä välissä valmistan usein tytöille lounaan seuraavalle päivälle, sekä silitän vaatteita ja lakanoita muutaman tunnin. Tämän lisäksi minulla on aina päivittäin vaihtuvia askareita, kuten vaatteiden hakemista pesulasta, sänkyjen petaamista jne. Yleensä koko tämä aika ei mene työn touhussa, vaan aikaa jää myös hetki omiin juttuihin. On päiviä, kun työtä on hyvinkin paljon, ja päiviä, jolloin ei ole oikeastaan työtä ollenkaan.

15.15 Tytöillä loppuu koulu, ja päivästä riippuen mennään suoraan koulusta harrastuksiin tai puistoon leikkimään. Otan mukaani snackseja, joita tytöt syövät ennen kotiin menoa. (Snacksit= pienissä pusseissa olevia herkkuja, keksejä, hedelmäremmejä jne.)

17.00 Tähän aikaan aletaan yleensä olla kotona, ja tytöt saavat leikkiä hetken ennen kylpyä. Jonakin päivinä tehdään vanhemman tytön kanssa läksyt.

18.00 Kylvetän tytöt ja puen heidät yökkäreihin. Tämän jälkeen minä olen vapaa työstäni, ellei tarvitse vahtia lapsia illalla iltaruoan jälkeen (babysitting).

19.00 Illallinen (jonka hostäiti yleensä tekee). Tämän jälkeen vetäydyn usein omaan huoneeseeni rentoutumaan ja katsomaan netflixiä tai skypettämään. Jos illalla on vielä babysitting, huolehdin tyttöjen iltarutiineista eli hampaiden pesusta ja iltasadusta, ja laitan heidät nukkumaan. Tällöin työpäiväni loppuu noin klo 20.30.

Päivät ovat siis pitkiä, mutta suhteellisen rentoja. Omaa aikaa jää aina milloin mihinkin väliin, sillä olen täysin kiinni lasten aikatauluissa. Työhön ja perheeseen olen kuitenkin ollut oikein tyytyväinen, eikä ainakaan vielä ole iskenyt paha koti-ikävä! 1/10 viikkoa takana.

Miksei meillä Suomessa rakenneta näin suloisia taloja?

Clawsit ja yo yo bearsit on mahtavia! Näitä löytyy onneksi Suomesta :)

Muutaman korttelin päässä sijaitseva Starbucks on saanut vakkariasiakkaan minusta.

Lähes jokapäiväistä puistossa hengailua.

All roads lead to Rome

Alunperin ajattelin kirjoittaa Rooman lomasta pitkän pätkän, mutta laiskistuin ja päätin laittaa tänne vain muutaman kuvan. Koska tosissaan laiskistuin, ovat kuvatkin missä järjestyksessä sattuu. Olimme Roomassa poikaystäväni kanssa siis sunnuntaista torstaihin, eli neljä kokonaista päivää. Nähtävää oli vähän turhankin paljon, sillä tuntui, että pitäisi olla jatkuvasti liikenteessä jotta näkisi kaiken mahdollisen. Onnistuimme jalkojemme hyvinvoinnin kustannuksella kuitenkin käymään läpi valtaosan tunnetuimmista nähtävyyksistä. Tässä omat plussani ja miinukseni Roomalle:

+ Upeita nähtävyyksiä ja paljon historiaa

+ Hyvä keli (ainakin Suomeen verrattuna)

+ Valtaosalla ihmisistä ainakin jonkinlainen englanninkielentaito eli englannilla pärjäsi hyvin

+ Oma hotellimme Maison Imperiale oli erinomainen

- En lähtisi Roomaan pienten lasten kanssa

- Shoppailumahdollisuudet ja rentoutumismahdollisuudet ovat vähäisemmät kuin joissain toisissa  kaupungeissa

- Taskuvarkaita ja päällekäyviä kaupustelijoita on paljon

Jo heti ensimmäisenä päivänä kävimme kiertoajelulla, mikä auttoi hahmottamaan paremmin kaupunkia.  Muutama päivä kiertelyä bussilla ja jalan loi jo suhteellisen hyvän kuvan kaupungin keskustasta.

Hotellimme oli aivan Colosseumin vieressä, joten näkymät olivat tätä luokkaa. Ai että kun Colosseum on upea!

Jotta kaikki näkymät eivät olisi niin hienoja, tässä n. 20km päivittäisestä kävelemisestä ruhjoutuneet jalkani.

Kosinta Pietarinkirkon huipulla 6.6.2017. Jälkeenpäin ajateltuna ajoitus oli täydellinen, joten ihmettelen, etten osannut aavistaa mitään!

Koko loman ydin: ruoka. Ja rahaa säästelemättä.

Pietarinkirkon huipulta, Vatikaanista otettu kuva. Ai että näitä maisemia! Vatikaanissa kävimme oppaan opastuksella, joka oli oikein antoisa järkyttävästä väenpaljoudesta ja kuumuudesta huolimatta.

Taas upea Colosseum, sisältä tällä kertaa.

Hotellimme oli pieni neljän huoneen hotelli, jossa aamupala tuotiin suoraan tarjottimella huoneeseen. Voin lämpimästi suositella!

Kadunvarren pitseriat tarjosivat erinomaisia pitsoja. Matkan aikana söimmekin sekä pitsaa, pastaa että lasagnea. Sekä paljon  Fantaa, Coca Colaa ja viiniä :)

Espanjalaisten portaiden vierestä.

Tämä kuva myös Espanjalaisten portaiden lähettyviltä otettu :)

Kipeät jalat tai kuumuus eivät estäneet liikkumista ympäriinsä.

Hard Rock Cafe Rooma täytyi nähdä, ja kuten muistakin maista, täytyi hurrigane-lasi saada mukaan matkamuistoksi.

Melkein kuin Joensuussa olisi?

Kaiken kaikkiaan matka Roomaan oli antoisa, ja lähtisin ehdottomasti uudelleen joskus myöhemmin!

Hello London!

Eilen oli kauan odottamani päivä, nimittäin lähtö Lontooseen. Koko Lontooseen lähdössä eniten minua ahdisti hyvästien jättäminen minulle tärkeille ihmisille, ja kauhulla odotin (taatusti tulevaa) itkukohtausta Fiumicinon lentokentällä. Ja sieltähän se tuli, itkupilli kun olen. No, useiden itkujen jälkeen pääsin seikkailemaan yksin isolla lentokentällä, ja kuten arvata saattaa, ei kaikki mennyt kuin Strömsössä. Onnistuin kiireessä katsomaan tuntia aikaisemman lennon portin numeron, ja vasta hetken aikaa väärällä portilla istuttuani huomasin tehneeni virheen. Ystävällisten ihmisten avulla onnistuin kuitenkin löytämään tieni oikeaan paikkaan juuri ennen koneen boardausta. 

Lontooseen saavuttuani tapasin juuri Barcelonasta tulleen hostäitini lentokentällä, jonka kanssa jatkoimme matkaa Claphamiin. Onneksi hostäitini on erittäin puheliasta sorttia, joten hiljaisia hetkiä ei ollut ollenkaan. Hän kerkesikin jo pahoitella illalla ruokaa laittaessa kolmenkymmenen sekunnin hiljaisuutta. Huh. Perillä tapasin loputkin perheenjäsenet, jotka vaikuttavat oikein mukavilta ihmisiltä. Tytöt testaavat kovasti rajoja, mikä on hieman hankalaa, sillä vanhemmat ovat tarkkoja hyvästä käytöksestä. Sääntöjä ja tapoja on paljon, mutta eiköhän se siitä seuraavien viikkojen kuluessa helpotu kun opin perheen tavoille. Viikonlopun suunnitelmat koostuvatkin perheenjäseniin ja lähialueeseen tutustumisesta. 

Näkymät mun ikkunasta :)