2018/02/27

Pariskuntahaaste

Tällä hetkellä elämä pyörii niin vahvasti koulun ja harjoittelun ympärillä, että ajattelin tehdä postauksen vastapainoksi jostain ihan muusta. Keksin pakottaa avomieheni haasteeseen, jossa hän vastaa kysymyksiin minusta ja minä hänestä. Kysymykset eivät ole mitään kovin ihmeellisiä, mutta omalla tavallaan ihan hauskoja. Ainakin ne paljastavat meidän tylsän arkielämän ja isoimmat riidanaiheet, eikä kannata ottaa vastauksia turhan vakavasti! I tarkoittaa omia vastauksiani avomiehestäni, ja N tarkoittaa hänen vastauksiaan minusta. Omat kommenttimme ovat kursivoituna.



Jos hän katsoo telkkaria, mitä siellä pyörii?

I: Todennäköisesti joku sarja jonka N on nähnyt jo aiemmin, mutta katsoo sitä silti. Esimerkiksi How I Met Your Mother, Breaking Bad tai joku vastaava. Välillä telkkarista tulee myös toimintaleffoja, mutta ei koskaan kauhua. Romantiikasta N oikeasti tykkää, mutta ei voi myöntää.
Niinpä, poistappa se romantiikkakohta.

N: Sykettähän siellä aina pyörii tai Selviytyjät Suomi tai Uusi päivä. Kaikkia humpuukkiohjelmia yleensä.
Myönnetään, aivojen nollaus päivän päätteeksi onnistuu parhaiten telkkaria katsoen. Mitä turhempi ohjelma, sen parempi.

Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?

I: Jokaiseen salaattiin täytyy laittaa aina jotain kastiketta, mutta mitä? En ole itse suuri salaatinkastikkeiden ystävä, joten en edes tiedä, mitä meillä on jääkaapissa. Saanko vilkaista? Varmaan ranskalaista tai jotain.
Nyt on sinappikastiketta jääkaapissa, mutta käytän kyllä yleensä kevyttä ranskalaista.

N: Ei Ilona valitse kastiketta, paitsi enintään sitruuna vinaigreten.
Totta, kuten jo totesin, en käytä salaatissani yleensä kastiketta.

Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

I: Karjalanpaistia tai poronkäristystä, perunamuusin ja suolakurkun kanssa. Ehdottomasti.
Mmm... En tiedä itsekään mutta hyvä ehdotus.

N: Pilttejä, koska niitähän Ilona syö jo nyt päivittäin kyllästymättä.
Kiinni jäin. Hedelmäpiltit ovat vaan niiiin hyviä ja helppo välipala. 

Mikä on hänen kengänkokonsa?

I: Nelkytjotain. Miten en tiedä? Varmaan 43.
Oikein meni!

N: En tiedä! Oisko 37?
Huoh. 38. Kaiken tämän ajan jälkeen. 

Mikä on hänen paras luonteenpiirteensä? Entä huonoin?

I: Paras on varmaankin avuliaisuus, huonoin laiskuus. Ei kommentteja.
Vai niin. En voi kyllä ainakaan tuota laiskuutta kieltää.

N: Ilona jaksaa aina olla pirteä, huonoin luonteenpiirre on varmaankin kunnon nipotus ja valitus siivouksen suhteen. Nipotus, valitus, jäkätys, karjuminen ja silleen.
Tuo karjuminen meni jo ehkä vähän liioittelun puolelle.

Millaisista elokuvista hän pitää?

I: Toimintaleffoista varmaan eniten, tosin myös monet mun hömppäleffat N katsoo kyllä mukisematta läpi.
Mä ajattelenkin sitä investointina. Ilona pysyy paremmalla tuulella kun katsotaan välillä hömppäleffoja.

N: Romanttisista komedioista
Pidän kyllä kaikenlaisista leffoista ihan romantiikasta kauhuun, mutta romanttiset komediat on kyllä kestosuosikki.

Mitä asioita teet usein, josta hän ei pidä?

I: Nalkutan siivoamisesta ja ehkä jostain muustakin turhasta, olen liian utelias (kuulemma huonoin luonteenpiirteeni) ja matkustan liikaa.
No nuo pitää kyllä hyvin paikkansa. 

N: Syön yöllä, jätän siivoamatta, jätän vaatteet lattialle, oon vessassa silloin kun Ilonan pitäisi päästä vessaan. Syön Ilonan ruokia, käytän viimeiset maidot kahviin niin että Ilonalle ei jää maitoa kaakaoon.
En kestä sitä, miten osuva luettelo tuo on.

Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

I: Vaikea kysymys, koska N ei ole mikään suuri kakkuihminen. Sanoisin, että ainakin joku kunnon suklaakakku saattaisi maistua.
En tosiaan ihan hirveästi välitä kakuista. Voihan niitä syödä mutta on niitä parempiakin herkkuja. Sitruunakakku on kyllä ainakin hyvää, sellaista raikasta.

N: Sellainen sikapaha daim-pohjainen juustokakku. Ilona rakastaa Maraboun daimia, se on sen lempparisuklaata. Itse taas inhoan sitä.
Nam.

Minkä parissa hän viettää mielellään monta tuntia?

I: Normaalisti arjessa Xboxin tai oman kännykkänsä, mutta legojen rakentaminen tai tietokoneen kasaaminen on kyllä hänen lempparihommaansa.
Pliis älä kirjoita blogiin että tykkään rakentaa legoilla. 

N: Telkkarin, koska jos Ilona on kotona eikä tee kouluhommia, se katsoo varmasti telkkaria.
Paheeni, myönnettäköön. Parasta aivojen nollausta.

Missä hän on erityisen hyvä?

I: Tietotekniikkaan liittyvissä asioissa.
Lyhyesti ja ytimekkäästi.

N: Ruoanlaitossa, koska Ilona tekee monipuolista ruokaa ja kokeilee aina uusia ruokia.
Ainakin yritys on, tosin se miten ne ruoat onnistuvat, on ihan eri asia.

Missä hän on erityisen huono?

I: Siivoamisessa, varmaan osittain myös siksi ettei halua tehdä sitä kunnolla.
Ehkä.

N: Kaikessa teknisten laitteiden käytössä, Ilona ei tiedä niihin liittyvistä asioista oikein mistään mitään!
Täältähän satelee karuja totuuksia.

Mitkä kolme asiaa hänellä on aina mukana?

I: Kännykkä, insuliinikynä ja verensokerimittari jos totta puhutaan. Ja neljäs asia olis sitten lompakko. Niillä pärjää jo pitkälle.
Nykyään verensokerimittari on itseasiassa puhelimessa, haa, etpäs tiennyt.

N: Huulirasva, kalenteri ja kännykkä.
Jokainen joka mut tuntee, tietää että syntyy suuri kriisi jos huomaan huulirasvan jääneen kotiin ja kadonneen. En kerta kaikkiaan pärjää ilman. Eikä mikä tahansa huulirasva käy, vaan juuri se yksi ja tietty. Toinen mun elämää pystyssä pitävä asia on kalenteri. Jos se häviäisi, olisin aivan ulapalla omista menoistani ja tekemisistäni. En muista ilman kalenteria yleensä edes seuraavan päivän menoja.

Mikä saa hänet ärsyyntymään?

I: Pääasiassa varmaan minun nalkutus. Pitäisi varmaan vähentää!
Hyvä idea.

N: Töniminen, se että ei vastaa kokonaisilla lauseilla vaan pelkästään mmm, siitä että mikron kupu ei ole mikrossa vaan pöydällä, siitä että tiskit eivät ole tiskikoneessa, se että takin jättää tuolinkarmille eikä kaappiin tai ihan vaan se, että en jaksa olla Ilonan seurana koko ajan kotona.
Te lukijat saatte musta varmaan aivan äärettömän upean kuvan :D Ja ei, en ole super neuroottinen mutta osaan varmaan olla välillä vähän turhan tarkka siitä sun tästä.

Mikä saa hänet piristymään?

I: Koiramme Friida. Ihan missä tahansa, ihan milloin tahansa. N ei voi olla huonolla tuulella kun Friida on paikalla.
Voinpas. Okei, en.

N: Karkki, Friida ja kaiken maailman turha söpöstely.
Irtsarit, elämäni rakkaus. Ja sit toi toinen elämäni rakkaus. Mikäpä piristäisi paremmin.

Millainen hän on naisena/miehenä?

I: Avulias, huolehtivainen, perhekeskeinen.
Ei kommentteja.

N: Strong independent woman ja silleen.
En tiedä oliko tuo vitsi vai ei, mutta kaipa osaan olla aika omapäinen, tiedän mitä haluan ja etenen tavoitteita kohti määrätietoisesti. Ja osaan pitää puoleni :D 

Kysymykset poimittu osittain cocoaetsimässä.fi -blogista


2018/02/23

Syksyn suunnitelmia ja kiireistä elämää

Reissusta palattuani täällä ollaan saatu nauttia (tai kärsiä, paha sanoa) jäätävän kylmistä keleistä. Tänään koululle pyöräillessäni laitoin eilisestä viisastuneena toppahousut jalkaan ja huivin silmiin asti, ja silti oli kylmä. Kylmyys tuo toki mukanaan myös äärettömän kauniin luonnon, jota en voinut olla ihastelematta lenkittäessäni koiraa. Tällä viikolla mulla alkoi harjoittelu Norssilla, jonka johdosta kalenterini on suorastaan räjähtänyt. Tervetuloa taas kahdentoista tunnin päivät! Tuntien seuraamista, suunnittelua, ohjauksissa käymistä, koulun muuta toimintaa ja vielä päälle omat iltatyöt. No, oikeastaan koulussa käyminen on ihan mukavaa vaihtelua, sillä tunnen ainakin tekeväni jotain elämälläni. Sain vastuullani olevat opetustunnit jo viikoille 11 ja 13, joten kovin työ on jo maaliskuun aikana ohi. Huh.

Tänään maksoin myös varausmaksun eräästä uudesta päähänpistosta, nimittäin Indonesian matkasta. Lähdemme ystäväni kanssa tekemään syksyllä viimeisen opetusharjoittelumme vapaaehtoistyönä kuukaudeksi paikalliseen kouluun Balille, ja suunnitelmat ovat hiljalleen selkeytyneet niin, että uskallan mainita aiheesta jo bloginkin puolella. Kaikkea voi toki vielä tapahtua, mutta ainakin tällä hetkellä tarkoituksenamme on suorittaa viimeinen harjoittelu vähän erilaisissa ympäristössä kuin tämänhetkinen. Siinäpä siis jotain odotettavaa ja jännitettävää!

2018/02/21

Sijaisen pohdintoja

Kuten on tullut jo aiemmin esille, olen tehnyt opettajan sijaisuuksia pääosin toisesta opiskeluvuodesta lähtien. Sijaisuuksia on tullut tehtyä sekä ala- että yläkoulussa, ja juttua niistä riittäisi kerrottavaksi vaikka loputtomasti. 

Ensimmäinen sijaisuuteni oli ensimmäisenä opiskeluvuotena resurssiopettajan sijaisuus eräässä pienessä koulussa. Olin luokassa siis toisena opettajana, joten sain ihanan pehmeän laskun sijaisuuksien karuun maailmaan. Toisena opiskeluvuotenani sain heti syksyllä koulujen alkaessa vajaan viikon mittaisen sijaisuuden eräältä yläasteelta matematiikan, fysiikan ja kemian opettajana. Muistan, etten voinut paljoa muuta ajatellakaan seuraavaan viikkoon ennen kuin sijaisuus alkoi. Jännitin aivan kauheasti. No, lopulta viikko meni hyvin ja selviydyin kaikesta kunnialla. Tosin silloin luokassa muistaakseni jotkut pojat taisivat aika pian tajuta, etten ole kovinkaan pätevä kemian opettaja, ja he alkoivat kysellä kaiken maailman vaikeita kysymyksiä tietäen etten osaisi vastata. No, lopulta eräs kaikkitietävä pikkuherra kertoi minulle vastaukset kaikkeen. Mutta hei, hyvin siitäkin selvittiin kun laitettiin vähän huumoria peliin.


Ensimmäisistä sijaisuuksista jäi mieleen pienimmätkin yksityiskohdat, joita sitten jauhettiin perheen ja ystävien kanssa. Oppilaiden kommentit, oot kiva ope -lausahdukset, oppilaiden antamat lappuset ja muut pienet jutut jäivät hyvin mieleen. Kaikki pienimmätkin jutut saivat hymyn huulille, mutta olihan sitä muuten aluksi aika pihalla kaikesta. Sijaisuuteen liittyvät perusjutut, jotka tulee tarkastettua aina minkä tahansa työpäivät alussa, eivät olleet ihan hallussa aloittaessani. Ja hei, miten ne olisivatkaan voineet olla? Esimerkiksi uuteen luokkaan mennessä tarkastan aina ensin oppilaiden ja opettajan lukujärjestyksen erot, sillä päivät saattavat olla eri mittaiset. Selvitän myös, onko minulla välituntivalvontoja, ja käyn kansliassa täyttämässä palkkalappusen. Kaikki nämä olen oppinut käytännössä vain tekemällä ja myös kantapään kautta, sillä harvoin koulussa kenelläkään on aikaa alkaa neuvomaan sen tarkemmin.


Virheiden tekemisestä puheen ollen, no, niitähän sattuu. Opettajan- ja erityisesti sijaisen työ on hektistä, ja nopeita päätöksiä täytyy tehdä päivän mittaan useitakin. Monesti päivän jälkeen on sitten miettinyt mitä olisi tehnyt toisin, jos olisi saanut hetken enemmän aikaa ajatella. Onneksi kantapään kautta oppiminen on erittäin tehokas tapa oppia! Ei samoja virheitä halua toistaa montaa kertaa. Kaikista suurimmat jutut, jotka olen oppinut opettajan työstä vain tekemällä, liittyvät varmasti luokanhallintaan. Kun opettajan sijaisuuksia alkoi tehdä, oma opettajuus ei ollut luonnollisestikaan muodostunut vielä kunnolla, ja oikeastaan itsellenikin oli kysymysmerkki millainen opettaja olen. Hiljalleen sitä kuitenkin huomaa toimivansa tietyllä tavalla aina tietyissä tilanteissa tai reagoivansa tietyllä tavalla oppilaiden juttuihin. Nykyään koen, että tiedän jo aika hyvin millainen opettaja olen, mikä auttaa minua myös kehittymään. Omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen on nimittäin hyvin tärkeää kehittymisen kannalta. 


Kun aloitin opiskelemaan luokanopettajaksi, ajattelin viiden vuoden kuluttua olevani valmis paketti. Hitaasti karu totuus on kuitenkin valjennut, sillä olen tajunnut opettajankoulutuksen olevan vain alalle valmiuksia antava koulutus, eikä kukaan lähde sieltä valmiina tai täydellisenä  opettajana. Tai edes opettajana, joka tietäisi mitä tekee kun saa ensimmäisen oman luokkansa eteensä. Onneksi sijaisuudet auttavat sekä oman opettajuuden muodostumisessa että opettajan työn opettelemisessa. Liian usein unohtuu, että täytyy antaa armoa myös itselle.


Kuvat lainattu freegreatpicture.com

2018/02/17

Viimeiset päivät Jordaniassa

Huomenna on aika palata takaisin talviseen Suomeen keskelle koulukaaosta. Harjoittelu Norssilla alkaa nyt heti maanantaina, ja pitäisi ottaa vaan itseä niskasta kiinni asioiden hoitamisen suhteen. Seuraavista parista kuukaudesta on tulossa varmaankin astetta rankempia kuin mitä neljäs opiskeluvuosi on tähän mennessä ollut, mutta hei, kovaa vauhtia kohti kevättä mennään. Enkä nyt suoranaisesti rankasta opiskeluvuodesta voi valittaa kun en ole pahemmin koulunpenkillä istunut.  Nyt katse kuitenkin vielä loppulomaan ja erityisesti Kuolleellemerelle. 



Lauantaina ajeltiin Aqabasta bussilla 3,5 tuntia Kuolleellemerelle, jossa hengailtiin muutama tunti. Sitten taas 3,5 tuntia ajomatkaa takaisin. Täytyy todeta, että ei ollut seitsemän tunnin ajomatkan arvoista, mutta tulipahan nähtyä. Kuolleenmeren suolapitoisuus on noin 30%, joten se kelluttaa hauskasti. Vesi käyttäytyy myös ihan eri tavalla kuin tavallinen merivesi. Eteenpäin uimisesta ei tule yhtään mitään, mutta sen sijaan vaikka kirjan lukeminen onnistuu erinomaisesti kelluessa. Hassu kokemus! Pitkän matkaa Kuolleellemerelle ajaessa ajettiin ihan Israelin rajan lähellä, ja Tala Bayssa käydessämme olimme lähellä Saudi-Arabian rajaa. Olisipa vähän pidempi loma niin voisi käydä tsekkaamassa nekin samalla vaivalla.



Mitäs muuta me ollaan sitten puuhailtu? Syöty vähän liiankin hyvin (herkkua joka aterialla ja aterioiden välissä), kävelty Aqaban keskustassa ja käyty shoppailemassa niissä ehkä kolmessa kaupassa joissa on vähänkään länsimaisen näköisiä vaatteita, luettu kirjaa uima-altaalla, käyty muutaman kerran hotellin salilla, uitu sekä altaalla että Punaisessameressä (ja Kuolleessameressä) ja nautittu lomailun rennosta fiiliksestä. Pitäisi tulla useamminkin tämän mittaisille lomille, sillä kun aikaa on viikko, kerkeää tehdä muutakin kun juosta museoita läpi ja olla koko ajan liikenteessä. Varsinkin kun olen sellainen, että koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain. Kaikista kamalinta on vain maata hotellihuoneella keskellä päivää. Ei ei ei ja vielä kerran ei. Pitäisi olla koko ajan liikkeellä näkemässä, kokemassa ja tekemässä. Onneksi mulla on täällä kaksi vähän vähemmän aktiivista tyyppiä mukana hidastamassa sopivasti. Tänään kierrellään vielä kaupunkia, syödään hyvin ja makoillaan altaalla. Huomenna herätys onkin ihastuttavasti kolmen jälkeen yöllä, sillä lähdetään lentokentälle neljän maissa. Edessä on lähes kaksitoista tuntia matkustusta ennen kuin ollaan takaisin kotona. Mutta kyllä, suositukset Jordanialle ja Aqaballe. Kannattaa käydä, ja varata matkaan aikaa vähintään viikon tai vaikka kaksi. Esimerkiksi Jordanian kiertomatka kuulostaisi aika hyvältä! Ensi kerralla sitten.




2018/02/15

Wadi Rumin autiomaassa

Tänään vietettiin päivä Wadi Rumin autiomaassa. Aqabasta on Wadi Rumiin vain tunnin ajomatka, joten siellä on myös helppo käydä päiväseltään.  Alunperin pohdittiin, viitsitäänkö lähteä sinne ollenkaan, mutta onneksi päädyimme lähtemään. Aavikko oli aivan uskomattoman hieno, eivätkä kuvat tee oikeutta sen kauneudelle. Wadi Rumissa on kuvattu muun muassa Yksin Marsissa -elokuvaa, sillä aavikko muistuttaa pitkälti Marsin olosuhteita. 




Retkellämme beduiinit kuljettivat meitä jeepeillä ympäri aavikkoa, ja pysähdyttiin aina välillä kuvailemaan ja ihastelemaan maisemia. Paikallisopas sai meidät jopa juoksemaan paljain jaloin erään hiekkaharjanteen päälle. Siinä pääsi jopa sykkeetkin vähän nousemaan! Yhden pätkän halukkaat pääsivät ratsastamaan kameleilla, ja totta kai meidän täytyi koettaa. Olin kerennyt jo unohtaa, miten epämiellyttävää kamelilla ratsastaminen on. Epämiellyttävää mutta hauskaa. 





Illalla nautittiin beduiinileirin ruoasta ja tanssittiin yhdessä beduiinien ja muiden turistien kanssa. Nähtiin myös kaunis auringonlasku, ja pimeän tullen esiin tuli upea tähtitaivas. Keli oli onneksi juuri sopiva, ei tuullut paljoa ja oli pilvistä. Suomen pimeydestä Jordanian auringon alle tuleminen on aina pienoinen riski pikku ihoparalleni, jonka en millään haluaisi palavan. Pitkissä vaatteissa kulkeminen on myös huomattavasti mukavampaa hieman viileämmällä säällä. Huomenna vietetään vähän rauhallisempaa päivää, ja lauantaina lähdetään kohti Kuolluttamerta. Ai että, en malta odottaa.




2018/02/14

Ensimmäiset päivät Jordaniassa

Lähdettiin äitini ja siskoni kanssa maanantaina kohti Jordaniaa ja Aqabaa, jossa meidän on tarkoitus viettää tämä viikko. Onnistuttiin pääsemään ehjänä perille, ja kolmas päivä alkaa olla lopuillaan. Jordania on Lähi-idässä sijaitseva valtio, joka on onnistunut ihmeen kaupalla pysyttelemään suhteellisen vakaana enemmän tai vähemmän hullujen naapureiden keskellä. Jordaniaa ympäröivät nimittäin Saudi-Arabia, Israel, Syyria ja Irak. Olen ollut aiemmin kahdessa eri arabimaassa, Tunisiassa ja Arabiemiraateissa (Dubaissa). Ainakin Dubaihin verrattuna Aqaba on virkistävän autenttinen arabikaupunki: vähän rähjäinen ja pitkälti kuivaa erämaata, mutta silti jotenkin ihastuttava. Yksin en tänne kyllä uskaltaisi lähteä, sillä vaaleana länsimaisena naisena täällä saa vähän turhankin paljon huomiota. Iholle ei ole kukaan tullut ainakaan vielä, mutta kadulla on mahdotonta kulkea metriäkään rauhassa katseilta tai huuteluilta. 50 kameliakin musta tarjottiin! Voisin selvittää minkä arvoinen yksi kameli on, jotta tietäisin itse oman arvoni.





Pukeutuminen on täällä myös asia, johon täytyy kiinnittää tavallista enemmän huomiota. Ja sen kyllä huomasimme ensimmäisenä päivänä nopeasti. Olimme varautuneet jo alunperin suhteellisen peittävillä vaatteilla, sillä tiesimme, että turistinakin naisten täytyy arabimaissa mielellään peittää jalat vähintään polviin asti, ja käsistä vähintään olkapäät täytyy peittää. Luonnollisesti myös kaula-aukon ja muiden vaatteiden mahdolliset aukot eivät ole suotavia. Saatuamme siskoni kanssa  tulopäivänä hotellilla tuimia katseita paikallisilta arabinaisilta totesimme, että on ehkä parempi kulkea kokopitkissä housuissa tai hameessa, ja vähintään se t-paita päällä. Oikeastaan mitä peittävämmät vaatteet ovat, sen parempi. Siis myös hotellilla ranta-aluetta lukuunottamatta. 






Tänään olimme lähes kaksitoista tuntia retkellä Petrassa, joka on kuulemma yksi maailman upeimmista nähtävyyksistä. Se on Unescon maailmanperintökohde ja yksi nykymaailman seitsemästä ihmeestä. Siis näkemisen arvoinen paikka. Jos joku Jordaniaan asti joskus eksyy, ei kannata jättää Petraa pois listalta. Voisinpa ottaa tavoitteeksi nähdä joskus kaikki maailman seitsemän ihmettä, sillä olen jo hyvässä vauhdissä: 2/7 nähty. Käymättä olisi vielä Kiinan muuri, Rio de Janeiron Kristus-patsas, Taj Mahal, Machu Picchu ja Chichén. Kyllä mä vielä joskus. Nyt samalla reissulla olisi helppo käydä myös Israelin puolella Eilatissa, sillä kaupunki on niin lähellä, että valot näkyvät Aqabaan saakka. Valitettavasti rajamuodollisuudet ovat sen verran kalliit ja pitkät, että ehkä joskus myöhemmin. 

Huomenna suunnataan kohti Wadi Rumin aavikkoa, ja loppuviikolle on sunnitelmissa kaikenlaista hauskaa. Ainakin jos vältytään kaiken maailman turistiripuleilta. Saatte kärsiä nyt kauheasta kuvatulvasta, koska en osannut päättää mitä kuvia laittaisin!







2018/02/11

Matkan ensimmäinen etappi

Tultiin eilen junalla Helsinkiin, josta mentiin (sillä niin kohutulla länsimetrolla) mummini luokse Espooseen. Mummi oli laittanut meille valmiiksi bravuuriruokaansa Maikin kanaruukkua, joka on jumalaista. Täydellinen yhdistelmä kanaa, homejuustoa, kermaa ja ananasta. Avomieheni oli ostanut minulle syntymäpäivälahjaksi liput Espoon Metro Areenalle Harry Potter ja Salaisuuksien kammio -konserttiin, joten käytiin siellä eilen illalla. Ideana siinä on, että Harry Potter ja Salaisuuksien kammio näytetään leffana valkokankaalta, ja orkesteri soittaa elokuvaan musiikit. Pakkohan sen on olla mahtavaa. No, idea oli hyvä, orkesteri todella taitava ja yleisö oli koko konsertin ajan hyvin mukana taputtamassa ja viheltämässä parhaissa kohtauksissa. Ainoa ongelma oli vaan se, että edessäni istui iso mies jonka takaa en nähnyt paljoa mitään. No, onneksi osasin leffan ulkoa.




Tänään käytiin shoppailemassa siskoni kanssa Espoossa, ja suunnitellut kaksi tuntia muuttuivat nopeasti kuudeksi. Hups. Ei edes ostettu paljoa mitään, mutta ruokaa syötiin kyllä senkin edestä. Aamulla syötiin laskiaissunnuntain kunniaksi laskiaispullat, ja pian sen jälkeen mentiin niin houkuttelevan gelatopaikan ohi, että päätettiin syödä sielläkin. Ennen lähtöä takaisin mummolaan kävimme tätini ja serkkuni kanssa vielä ravintolassa, ettei vahingossakaan olisi nälkä iltaruoalla mummolassa. No, nyt on ainakin maha täynnä! Huomenna matka jatkuu kohti Jordaniaa, jossa vietetään äitini ja siskoni kanssa seuraava viikko lomaillen. Ai että. Toivotaan, että lentokone pysyy ilmassa ja ollaan elossa vielä parinkin viikon kuluttua.



2018/02/10

Helppoa arkiruokaa osa 3: Kanasalaatti

Usein mun lautaselle eksyy erilaisia salaatteja, koska ne ovat nopeita ja helppoja tehdä. Salaatteja on myös älyttömän helppo varioida, joten niihin ei kyllästy ikinä. Yleensä teen lihattomia salaatteja ihan vain siksi, että salaateista saa helposti maukkaita ilman lihaakin. Tänään ystäväni oli kuitenkin käymässä luonani lounaalla, joten laitoin rupatellessamme patongin uuniin ja pitkästä aikaa vanhan kunnon kanasalaatin kasaan. Tässä ohje, jota on äärettömän helppo varioida oman maun ja päivän mukaan.



Kanasalaatti (3-4:lle)

Salaattia (jäävuorisalaatti sopii parhaiten)
Yksi kurkku
Rasiallinen kirsikkatomaattia
1 paketti hunajamarinoitua kanaa
Aurajuustoa
Rasiallinen Viinirypäleitä
(Kukkakaalia)


Ohjetta kukaan ei varmaan kaipaa, mutta kerron silti lyhyesti. Elikkäs paista kanat, pilko kasvikset ja homejuusto ja sekoita kaikki keskenään. Mahtavaa! Niin helppoa ja maukasta.

Vinkki vitonen: Salaatin kylkeen sopii hyvin esimerkiksi patonki, joka tekee ateriasta vähän täyttävämmän.


2018/02/07

Luokanopettajakoulutuksesta

Ensimmäiset päivät yliopistossa olivat hurjan jännittäviä. Kenen viereen istuisin? Saanko ketään kavereita? Olenko oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Entä jos en osaa tai pysty tai tiedä? Kaikista pahimmasta jännityksestä pääsin kuitenkin yli muutamassa päivässä, ja yllättävän nopeasti ne kaikista lähimmät kaverit jäivät siihen viereen. Samojen mahtavien tyyppien kanssa ollaan talsittu samaa polkua nyt jo melkein neljä vuotta, ja ahdistuksen kohde on muuttunut kavereiden saamisesta siihen, että kohtahan meidän tiet eroaa (ainakin maantieteellisesti) kun koulu loppuu. Miten vuodet menevät niin kauhean nopeasti? Pienistä tietämättömistä fuksipalleroisista on kasvanut gradua kirjoittavia melkein-opettajia silmänräpäyksessä. 


Ensimmäisenä opiskeluvuonna käsitykseni luokanopettajan työstä perustui pitkälti omiin koulukokemuksiin ja oppilaan näkökulmaan. Kuva työstä oli aika ruusuinen. Jo ensimmäisenä syksynä meidät laitettiin lyhyeen harjoitteluun Normaalikoululle, ja minulle arpaonni osui ykkösluokkaan. Ensimmäinen reaktioni oli kauhistunut, sillä en ollut aiemmin ollut oikeastaan missään tekemisissä sen ikäisten lasten kanssa, ja mietin mitenköhän sen ikäisille puhutaan, mitä ne pikkuiset ymmärtää ja miten niiden kanssa ollaan. No, nopeasti se selvisi että ihan ihmisiä nekin ovat.  Silloin sain pitää myös ensimmäiset oppituntini, tosin yhdessä toisen opiskelijan kanssa. Mutta ai että kun jännitti. Selvisin harjoittelusta kuitenkin ehjin nahoin, ja loppuvuosi menikin kasvatustieteiden perusopintoja suorittaessa. Ensimmäisen vuoden talvena tein myös ensimmäisen oikean sijaisuuteni pienessä alakoulussa yhden päivän resurssiopettajan sijaisena. Taisin olla enemmän haitaksi kun hyödyksi, mutta hei, siitä ollaan päästy pitkälle!



Toisena vuonna meillä Joensuussa on isossa osassa monialaiset opinnot, eli tehdään paljon asioita käytännössä ja käydään läpi koulussa opetettavia oppiaineita ja niiden pedagogiikkaa. Toinen opiskeluvuosi oli varmasti koulumaisin, ja päivä saattoi kestää jopa aamukahdeksasta iltakuuteen. Lähes kaikilla kursseilla oli läsnäolopakko, joten sitä sitten tosiaan istuttiin koulunpenkissä. Vuoden aikana tehtiin käsinukkeja, ihmispyramideja, tanssittiin silmät kiinni pimeässä liikkasalissa, luettiin lastenkirjoja, soitettiin kanteletta ja nokkahuilua, käytiin kitara- ja pianotunneilla, maalattiin, piirrettiin, tehtiin teknisiä töitä (joissa olin kerrassaan surkea), käytiin kirkossa, suoritettiin fysiikan kokeita, pidettiin bilsan työpisteitä, kerättiin kasvio ja erityisesti esiinnyttiin paljon. Kaikilla kursseilla oli jokin projekti, ryhmätyö tai muu vastaava, jotka lopuksi esiteltiin muille. Koulun lisäksi aloitin sijaisuuksien tekemisen oikeasti, ja kävin opettamassa paljon sekä ylä- että alakouluissa. Ensimmäiset fysiikantunnit ysiluokkalaisille saivat kyllä kädet hikoamaan, ja monien monien pienten virheiden ja kömmähdysten jälkeen olo oli välillä ikävä, mutta koko ajan opin jotain uutta. Sijaisuuksia tehdessäni opin nopeasti improvisoinnin jalon taidon. Kun sulle soitetaan 15 minuuttia ennen tunnin alkua että tuleppa sijaiseksi, huomaat sen 15 minuutin kuluttua seisovasti kahdenkymmenen lapsen edessä luokassa ilman harmainta aavistusta siitä, mitä pitäisi tehdä. Olen todennut homman toimivan niin, että sut heitetään syvään päähän allasta kysymättä osaatko uida, ja katsotaan pysytkö pinnalla. Jos pysyt, saat jatkaa hommia jatkossakin. Äärimmäisen karaisevaa!


Kolmantena vuonna aloitin muiden opintojen lisäksi myös sivuaineen, omassa tapauksessani elämänkatsomustiedon. Vuosi alkoi harjoittelulla, jossa jokaiselle arvottiin kaksi ensisijaisesti opetettavaa ainetta. Kumpaakin oppiainetta opetettiin muistaakseni kymmenen tuntia. Minä päädyin vitosluokkaan, ja opetin matematiikkaa ja kuvaamataitoa. Harjoittelu oli opettavainen, sillä luokan opettaja antoi palautetta aina oppitunnin jälkeen, ja käytiin yhdessä läpi onnistuneet ja ne vähemmän onnistuneet asiat tunnissa. Loppupeleissä harjottelusta jäi hyvä fiilis, ja opinnot jatkuivat kohti kandin tekemistä. Kevät oli minulla varattu oikeastaan kokonaan yleisten tenttien tekemiseen (eli luen kotona kirjoja ja käyn tenttimässä koululla) ja kandidaatin tutkielman tekemiseen. Kandin tekeminen ahdisti minua suhteellisen paljon, sillä en tiennyt mitä pitää tehdä, ja tunsin koko projektin ajan olevan ihan hakoteillä. Ihme kyllä sain kandin valmiiksi todella nopeasti, ja vielä parhaimmalla mahdollisella arvosanalla. Ihan turhaan otin kauheat paineet taas vaihteeksi! Sijaisuuksien tekemistä toki jatkoin myös kolmannen vuoden, ja tein myös ensimmäisen pidemmän, kuukauden mittaisen sijaisuuteni eräässä vitosluokassa. 


Neljäs vuosi on ollut tähän mennessä ollut yllättävän helppo ja vapaa. Olen tenttinyt sivuaineen kursseja ja aloittanut gradun tekemisen graduparini kanssa. Kandin jälkeen ymmärsin, mitä tutkielman tai tutkimuksen tekeminen käytännössä on, joten gradun tekeminen on sujunut aivan naurettavan helposti. Tähän mennessä opiskelu on ollutkin pitkälti kotona tekemistä ja muutamilla luennoilla käymistä. Nautin tästä niin paljon! No, kohta alkaa viimeinen harjoittelu Norssilla, joka on kuulemani mukaan kauhea hirveä työläs hyi hyi mutta katsotaan nyt. Eiköhän se siitä. Koko neljännen vuoden olen tehnyt sijaisuuksia, varmaan enemmän kuin aikaisempina vuosina. Tuntuu, että jos sijaisuuksia ei ole nyt ihan joka viikko niin melkein. Niistä voisinkin kirjoitella vähän lisää myöhemmin.  Loppu häämöttää jo edessä, kun ensi syksynä teen viimeisen harjoittelun ja yhden kurssin, jonka jälkeen luokanopeopinnot alkaisivat olla purkissa. Jäiks.