2018/02/14

Ensimmäiset päivät Jordaniassa

Lähdettiin äitini ja siskoni kanssa maanantaina kohti Jordaniaa ja Aqabaa, jossa meidän on tarkoitus viettää tämä viikko. Onnistuttiin pääsemään ehjänä perille, ja kolmas päivä alkaa olla lopuillaan. Jordania on Lähi-idässä sijaitseva valtio, joka on onnistunut ihmeen kaupalla pysyttelemään suhteellisen vakaana enemmän tai vähemmän hullujen naapureiden keskellä. Jordaniaa ympäröivät nimittäin Saudi-Arabia, Israel, Syyria ja Irak. Olen ollut aiemmin kahdessa eri arabimaassa, Tunisiassa ja Arabiemiraateissa (Dubaissa). Ainakin Dubaihin verrattuna Aqaba on virkistävän autenttinen arabikaupunki: vähän rähjäinen ja pitkälti kuivaa erämaata, mutta silti jotenkin ihastuttava. Yksin en tänne kyllä uskaltaisi lähteä, sillä vaaleana länsimaisena naisena täällä saa vähän turhankin paljon huomiota. Iholle ei ole kukaan tullut ainakaan vielä, mutta kadulla on mahdotonta kulkea metriäkään rauhassa katseilta tai huuteluilta. 50 kameliakin musta tarjottiin! Voisin selvittää minkä arvoinen yksi kameli on, jotta tietäisin itse oman arvoni.





Pukeutuminen on täällä myös asia, johon täytyy kiinnittää tavallista enemmän huomiota. Ja sen kyllä huomasimme ensimmäisenä päivänä nopeasti. Olimme varautuneet jo alunperin suhteellisen peittävillä vaatteilla, sillä tiesimme, että turistinakin naisten täytyy arabimaissa mielellään peittää jalat vähintään polviin asti, ja käsistä vähintään olkapäät täytyy peittää. Luonnollisesti myös kaula-aukon ja muiden vaatteiden mahdolliset aukot eivät ole suotavia. Saatuamme siskoni kanssa  tulopäivänä hotellilla tuimia katseita paikallisilta arabinaisilta totesimme, että on ehkä parempi kulkea kokopitkissä housuissa tai hameessa, ja vähintään se t-paita päällä. Oikeastaan mitä peittävämmät vaatteet ovat, sen parempi. Siis myös hotellilla ranta-aluetta lukuunottamatta. 






Tänään olimme lähes kaksitoista tuntia retkellä Petrassa, joka on kuulemma yksi maailman upeimmista nähtävyyksistä. Se on Unescon maailmanperintökohde ja yksi nykymaailman seitsemästä ihmeestä. Siis näkemisen arvoinen paikka. Jos joku Jordaniaan asti joskus eksyy, ei kannata jättää Petraa pois listalta. Voisinpa ottaa tavoitteeksi nähdä joskus kaikki maailman seitsemän ihmettä, sillä olen jo hyvässä vauhdissä: 2/7 nähty. Käymättä olisi vielä Kiinan muuri, Rio de Janeiron Kristus-patsas, Taj Mahal, Machu Picchu ja Chichén. Kyllä mä vielä joskus. Nyt samalla reissulla olisi helppo käydä myös Israelin puolella Eilatissa, sillä kaupunki on niin lähellä, että valot näkyvät Aqabaan saakka. Valitettavasti rajamuodollisuudet ovat sen verran kalliit ja pitkät, että ehkä joskus myöhemmin. 

Huomenna suunnataan kohti Wadi Rumin aavikkoa, ja loppuviikolle on sunnitelmissa kaikenlaista hauskaa. Ainakin jos vältytään kaiken maailman turistiripuleilta. Saatte kärsiä nyt kauheasta kuvatulvasta, koska en osannut päättää mitä kuvia laittaisin!







4 kommenttia:

  1. Älyttömän mielenkiintoinen matkakohde! En ole edes tiennyt, että tuonne on tällä hetkellä turvallista matkustaa. Petra on kyllä ehdottomasti nähtävä joku päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannattaa ehdottomasti käydä! Ihme kyllä Jordania on pysynyt rauhallisena ja suhteellisen turvallisena, vaikka tässä naapurimaat eivät ole turvallista nähneetkään. Yksin naisena ei ehkä kannata lähteä, mutta muuten Jordania taitaa olla ihan suhteellisen turvallinen matkakohde :)

      Poista
  2. Mä kävin Jordaniassa vuonna 1991 ja jätin sieluni sinne sinisille vuorille ...

    VastaaPoista