2018/10/22

Hääpukua mä metsästän

Nyt olisi taas kerran hääaiheista postausta tiedossa, nimittäin häämekkohehkutusta ja -kauhistelua. 
Viime viikolla löysin mekkoni, juuri sen the mekon, jossa kävelen alttarille kahdeksan kuukauden kuluttua. Olin ladannut paljon odotuksia sekä mekolle että itse sovitustilanteelle, sillä ajattelin niiden olevan jotenkin todella upeaa ja ihanaa. Noh, ainakaan kohdallani mekkojen sovittaminen ei eronnut mitenkään tavallisesta shoppailusta. Oma hääpukuni löytyi yllättäen jo ensimmäisestä liikkeestä jossa kävin, ja täytyy myöntää etten rakastunut siihen ensisilmäyksellä. Ajattelin sen olevan ihan kiva ja haluavani jotain tän tyylistä, mutta mitä enemmän pyörin mekossa ympäriinsä ja sitä tuijottelin, sen enemmän siihen ihastuin.

Vaikka olin löytänyt hyvän ja minulle sopivan mekon siis jo ensimmäisestä liikkeestä, halusin varmistaa, etten löytäisi mitään parempaa. Suuntasimme varmuuden vuoksi toiseen kaupunkiin sovittamaan hääpukuja päiväseltään. Matka varmisti kuitenkin sen, että jo aiemmin löytämäni mekko todella oli ylivoimaisesti paras, ja pienen rahakriiseilyn jälkeen päädyin ostamaan sen. Tähän täytyykin todeta, että voi hyvää päivää kun hääpuvut voivat olla kalliita. Vuokrapukuja en löytänyt ja valtaosa käytetyistä puvuista on Etelä-Suomessa, joten päädyin lopulta ostamaan puvun omakseni. Aikomuksenani on myydä se häiden jälkeen, joten ainakin puku saa uuden elämän ja minä vähän rahaa takaisin.

Rahaa häihin saa kulutettua aivan järjettömiä määriä, mutta onneksi olemme vielä pysyneet budjetissa. Mekkoni oli hieman suunniteltua kalliimpi, mutta kerran kai sitä vaan toivottavasti mennään naimisiin. Okei okei, en osaa oikeasti perustella itselleni miksi yhden päivän mekosta kenenkään kannattaisi maksaa noin suuria summia. Mutta hei, elän varmaan hernekeitolla sitten seuraavat kuukaudet! Se voi mennä vaikka tahattomasta häädietistä.

No, joka tapauksessa hääpuku on hankittu, ja olen siihen tyytyväinen. Ihan samanlaista tää on todellakin mun -fiilistä ei tullut mekosta kuin sormuksesta, mutta hyvät on kummatkin. Nyt yksi kohta listassamme lisää saa check-merkin peräänsä ja pääsemme suunnittelussa seuraavan jutun kimppuun. Voi vitsit kun nautin tästä!

2018/10/12

Kuulumisia

Ihanaa syksyä sinne puolelle ruutua! Kesän jälkeen postaustahti on vähän hiipunut, koska inspiraatio ja kiinnostus ovat olleet välillä ihan nollassa. En missään nimessä halua, että blogin kirjoittaminen on mulle yksi stressinaihe lisää, joten kun ei kiinnosta tai ehdi kirjoittaa, niin sitten ei ja sillä mennään. Viime viikon olin sijaistamassa eräällä koululla, ja kaikki menikin flunssasta huolimatta tosi kivasti. Työt jatkuvat näillä näkymin erityisopettajan sijaisuutena heti syysloman jälkeen, joten nyt on onneksi kokonainen viikko aikaa nauttia lomasta. En tosin tiedä, onko loma oikea sana kuvaamaan tulevaa viikkoa, mutta ainakin vapaa-aikaa on vähän enemmän kuin tulevilla viikoilla. 


Syyslomalla täytyy käydä yliopistolla viimeisen meneillään olevan kurssin harjoitusryhmätapaamisessa. Viimeksi kävin koulua ihan sen perinteisessä muodossaan joskus keväällä, joten olen tänä syksynä onnistunut välttelemään velvollisuuksia sen suhteen aika tehokkaasti. Jos aion valmistua lähitulevaisuudessa, täytyy minun nyt valitettavasti lopettaa tämä lusmuilu. On astuttava luokkaan kohtaamaan kaikki se tekemätön työ, ärtynyt opettaja ja luennot, jotka olen skipannut yhdellä kädenheilautuksella. Hupsistarallaa. Ja ainiin, onhan minulla tavalliset  jokailtaiset siivoustyöni ja muutama muu pakollinen juttu tehtävänä.

Onneksi syyslomalla on myös tulossa monta kutkuttavaa juttua, joita olen odottanut pitkään. Tiedossa on hääpuvun sovitusta, ammattilaisen kanssa häämeikin kokeilemista ja suunnittelua, ystävien tapaamista, stand up -keikkaa ja vaikka mitä muuta. En malta odottaa! 

2018/10/06

Tiimipostaus: My day vapaaehtoistyöntekijänä Balilla

Tiimipostauksen tämänkertaisena aiheena on my day, ja ajattelin avata vähän vapaaehtoistyöntekijän arkipäivää. Se mahtaa olla ainakin vähän kiinnostavampi kuin normaali arkipäiväni juuri nyt, kun koulua tai töitä ei tällä viikolla ole pahemmin ollut. Pääsette tässä postauksessa seuraamaan mun reissun viimeisen viikon maanantaita, joka oli aika tavallinen päivä Balilla.

7.45 
Herätyskello soi, otan korvatulpat korvistani ja nousen ylös sammuttamaan herätyksen ennen kuin kaikki huoneessa heräävät siihen kauheaan ääneen, joka kännykästäni pääsee. En ole vaivutunut vaihtamaan herätysääntäni moneen kuukauteen, vaikka kiroan joka ikinen aamu sen hirvittävää aggressiivisuutta. Kova ja äkillinen ääni aamulla ei ole paras mahdollinen alku päivälle, mutta on ollut jotenkin aivan ylitsepääsemätöntä vaihtaa se toiseen.

7.50
Kuten aina, nousen heti ylös herätyskellon soidessa. En koskaan jää makoilemaan sänkyyn tai torkuta, sillä olen aamuvirkku ja nautin siitä että saan olla hetken yksin aamulla ennen kuin muut heräävät. Laitan päivävaatteet päälle ja kävelen asuntolan ympäri yhteisiin pesutiloihin, jossa harjaan hampaat ja hiukset sekä teen muut aamurutiinit. Kotona Suomessa tykkään myös usein meikata vähän aamulla, mutta täällä olen meikannut vain yksittäisiä kertoja näiden viikkojen aikana.


8.00
Muutama muu vapaaehtoistyöntekijä istuu jo aamupalapöydässä, mutta en tunne heistä ketään. Asuntolaan tulee joka sunnuntai noin 15-20 uutta vapaaehtoistyöntekijää, ja kolme viikkoa sitten tulleesta, minulle tutusta porukasta lähes kaikki ovat jo vaihtaneet majapaikkaa eri puolille Balia tai lähteneet kotiin. Päätän ottaa aamupalaksi aamupalabuffetista muutaman banaanin, kananmunaa sekä puuroa. Tarjolla on aina päivästä riippuen myös lettuja, vaaleaa leipää, melonia, nakkia tai kananugetteja, mutta muutaman viikon vain vaaleaa höttöä syötyäni olen alkanut suorastaan himoitsemaan ihan tavallista, terveellistä aamupalaa. Kyllä niitä lettuja tulikin jo aika monta syötyä.



8.30
Käyn hakemassa huoneestani tietokoneen, kännykän ja silmälasit, ja siirryn alakertaan ainoaan huoneeseen, jossa wifi oikeasti toimii. Selaan läpi Facebookin, Instagramin, Helsingin Sanomat, Youtuben, sähköpostin ja muutaman blogin, ja nautin siitä, ettei kukaan muu ole vielä eksynyt tänne käyttämään nettiä. Sillä on nimittäin paha tapa hidastua huomattavasti heti, kun useampi ihminen käyttää sitä. Välillä on päiviä kun wifi ei toimi täällä oikeastaan ollenkaan, joten olen iloinen kun saan käyttää hetken vapaa-ajastani ihan vain koneella roikkumiseen.

10.00
Kaikki kiinnostava on nyt koluttu läpi tietokoneen osalta, joten päätämme ystäväni kanssa tehdä hieman koulutehtäviä ja suunnitella tulevan viikon oppitunnit. Koulutehtävät vaikuttavat helpolta, ja kirjoitan pari tehtävää tunnin aikana. Oppituntien suunnittelu sujuu myös kivuttomasti, sillä kyseessä ovat viimeiset oppitunnit, ja rutiini niiden tekemiseen ja toteuttamiseen on jo muodostunut. Laitamme muutamat monisteet kopioitaviksi ja olemme tyytyväisiä siitä, ettei tunteja tarvitse suunnitella enää huomenna tai ylihuomenna. Kaikki on jo suunniteltu!



11.30
Yksi päivän kohokohdista on täällä taas, nimittäin lounas. Maleksimme kanttiiniin juuri puoleksi, kun ruoka ilmestyy tarjolle. Tänään ruokana on kappas kappas riisiä ja jotain epämääräistä kastiketta, sekä vesimelonia kuten joka päivä. Otan lautasen täyteen ja syön hyvällä ruokahalulla, vaikka riisi alkaakin jo tökkiä aika pahasti. Täällä jokainen lounas ja päivällinen on joko riisiä ja kastiketta tai pastaa ja kastiketta. Lyön vaikka vetoa, etten koskekaan riisiin ja pastaan ensimmäisinä viikkoina Suomessa. Paikalliset syövät riisiä myös välipalana ja aamupalana, joten olen kiitollinen siitä, ettei meille sentään tarjota riisiä aamupalaksi majoituksessamme.

12.00
Ruokailun jälkeen päätän mennä vielä hetkeksi pihalle makoilemaan ja kuuntelemaan BookBeatista Harry Potteria. Väsy iskee yllättäen, ja otan pienet tirsat.


13.15
Nappaan kainalooni tulostetut monisteet ja muut tarvittavat välineet, ja lähden muutaman muun vapaaehtoisen sekä koordinaattorimme kanssa autolla kohti paikallista koulua, jossa opetamme. Matka kestää noin puoli tuntia, ja perillä koululla oppilaat soittavat kelloa iloisesti tuntien alkamisen merkiksi. 

14.00
Ensimmäisellä tunnilla kertaamme jo opiskeltuja ruumiinosia ja vaatteita leikin avulla, jonka jälkeen oppilaat pääsevät tekemään monistetta aiheeseen liittyen. Oppilaat ovat aina ihan hurjan innoissaan kaikenlaisista monisteita ja usein kiljuvat riemusta, kun huomaavat opettajan kädessä monistepinon. He rakastavat myös värittää, joten nopeimmat kerkeävät aina värittää monisteiden kuvat ja tekemään ylimääräisiä väritystöitä. Tunti sujuu leppoisasti, sillä luokassa on yllättävän vähän oppilaita tänään. Sillä on uskomattoman suuri ero, onko luokassa 25, 15 vai 5 oppilasta.

15.20 
Toisen tunnin alkaessa jatkamme ryhmätyötä, jota olemme tehneet jo usean päivän ajan. Oppilaat piirtävät, leikkaavat ja liimaavat ruumiinosia isolle kartongille, suunnittelevat hahmolleen vaatteet, sekä nimeävät kaikki ruumiinosat ja vaatteet paperille. Ryhmätyö sujuu vaihtelevasti ryhmästä riippuen, mutta tunti menee nopeasti. Lopuksi laulamme loppulaulun, jonka oppilaat osaavat jo yllättävän hyvin. Tunnin loppuessa oppilaat hyvästelevät meidät opettajat yksitellen, jonka jälkeen siistimme hieman luokkaa ennen lähtöä.


16.45
Olemme takaisin asuntolalla, ja istuskelemme hetken juttelemassa muiden vapaaehtoistyöntekijöiden kanssa ennen päivällistä. Uudet ihmiset vaikuttavat mukavilta, ja eilen tänne saapui myös muita pohjoismaalaisia! Olemme edelleen ainoat suomalaiset, mutta nyt täällä on myös ruotsalaisia ja ainakin yksi norjalainen. Iso osa vapaaehtoistyöntekijöistä täällä on saksalaisia, mutta on täällä myös ihmisiä ainakin Espanjasta, Italiasta, Kanadasta, Englannista, Hollannista, Tanskasta, Australiasta, Japanista, Itävallasta, Yhdysvalloista ja Meksikosta.

17.30
Ruokaa, taas. Päivällisellä syön makaronia ja jonkinlaista tomaattikastiketta, joka on yllättävän hyvän makuista. Tekisi mieli santsata, mutta olen jo ihan täynnä. Juttelen pöydässä muutaman ystäväni kanssa viikonlopun suunnitelmista, ja päätämme varata viikonlopun majoitukset illalla tai seuraavana päivänä. Olemme kaikki innoissamme suunnitelmasta, jonka keksimme. Viikonloput ovat olleet tähän mennessä niin onnistuneita ja kaikki toisistaan erilaisia, että odotukset ovat suuret vielä viimeiselle reissulle täällä. Heti ruoan jälkeen käyn hakemassa pyykit pesulasta, jonne jätin ne edellisenä päivänä. Pyykit ovat pesty (vaikkakin vahvasti tuoksuvalla pesuaineella), silitetty ja viikattu. Maksan ystävälliselle naiselle 25 000 rupiaa eli vähän päälle euron ja vien pyykit huoneeseeni.



18.15
Otamme free drop of -kyydin Ubudin keskustaan, ja lähdemme käymään markkinoilla. Markkinat ovat yleensä aivan täynnä turisteja, mutta siellä on silti kiva katsella ympäriinsä. Tällä kertaa en omaksi yllätyksekseni löydä mitään ostamisen arvoista, sillä olen ostanut aiemmin jo ne muutamat jutut, jotka halusin. Syömme vielä gelatot, jonka jälkeen metsästämme taksin Ubudin liikenneviidakosta. Saamme sovittua kyydistä siedettävän hinnan, 150 000 rupiaa, ja kuski ajaa meidät majoituksellemme noin 25 minuutin matkan päähän keskustasta.


20.00
Oleskeluhuoneessa on ihmisiä aloittamassa leffan katselua, joten liitymme seuraan. Tällä kertaa vuorossa on Fifty Shades Freed, joka sopii minulle paremmin kuin hyvin. Viihdyttävää hömppää, jota katsellessa ei tarvitse turhaan ajatella mitään. Puolitoistatuntinen hujahtaakin hetkessä, ja on aika siirtyä iltatoimiin.

21.45
Käyn suihkussa, ja teen muut iltatoimet yhteisissä pesutiloissa. Minua väsyttää jo jonkun verran, joten päätän vaihtaa yöpuvun päälle ja menen jo sänkyyn kuuntelemaan hetkeksi musiikkia ennen nukkumaanmenoa.

22.15 
Ulkoa kuuluu vielä meteliä, sillä äänieritys on surkea. Ihmiset huutelevat toisilleen kadulla ja huoneissa, koirat haukkuvat ja kukko kiekuu. Laitan korvatulpat korvilleni, unimaskin kasvoilleni ja sanon hyvät yöt kahdelle huonetoverilleni. Huomenna taas nähdään.

Käy lukemassa myös muiden blogitiimiläisten postaukset:
 Anniina / Elli / Enni / Jenny / Krista / Heli / Sini 

2018/10/03

Hääpäivä – yhtä kulutusjuhlaa

Viimeisen kuukauden ajaksi laitoin koko hääsuunnittelun hyllylle, mutta nyt olen täällä taas ja back in the business. Oikeastaan himoitsen päästä jo suunnittelemaan, ja sekä pinterest että facebookin hääryhmien keskustelut ovat alkaneet taas kiinnostaa ihan uudella tavalla. Häiden suunnittelu ei ole mulle mitään pakkopullaa tai stressin aihe, vaan käytän siihen aikaa aivan omaksi ilokseni. Eikös se mene niin, että matka on tärkeämpi kuin määränpää? Nyt hääsuunnittelua jatkaessani oleellinen lähtökohta on toki se, millaiset häät haluamme. Isot linjat on nyt päätetty ja tärkeimmät asiat kuten juhlapaikka (johon kuuluu catering), bändi ja valokuvaaja on varattu. Lähipäivinä olen erinäisiä hääkeskusteluja selaillessani kuitenkin tullut entistä varmemmaksi siitä, mitä häiltämme haluan. Ja se on ekologisuus.



Pyrin tavallisessa arjessani huomioimaan ekologisuuden aina mahdollisuuksien mukaan. En ole täydellinen, lensinhän juuri Indonesiaan ja takaisin (henkilökohtainen ympäristörikos check), mutta yritän parhaani mukaan tehdä hyviä valintoja ja parantaa jatkuvasti omaa toimintaani. Ekologiset arvot näkyvät arjessani monella tavalla: pyrin (siis pyrin) miettimään jokaisen ostoksen tarpeellisuutta ja pitkäaikaisuutta, suosin käytettyjä tavaroita ja vaatteita, kierrätän, en ajele turhaan autolla, pyrin ostamaan ekologisia vaihtoehtoja jos niitä on tarjolla ja niin edespäin. Miksi ekologisuus ei sitten näkyisi häissämme? 

Valtaosan vaatteistani ostan nykyään kirpputoreilta, johon myös omat käyttämättömät vaatteeni löytävät lopulta tiensä. Myöskään häissä en pidä pakollisena ostaa hääpukua uutena, vaan otan vaihtoehdoista huomioon myös käytettynä ostamisen ja vuokraamisen. Se olisi jopa suotavaa, ja kaiken lisäksi käytännöllistä! Hääpuvun vuokraamalla ei tarvitse itse juhlan jälkeen miettiä, missä säilyttää pukua tai kelle sen saa myytyä eteenpäin. Kun löydän the puvun, tartun siihen itseni tuntien kynsin hampain, oli se sitten myynnissä tai vuokrattavana. Annan mahdollisuuden kuitenkin kaikille vaihtoehdoille.



Suoraan sanottuna minua ällöttää se turha tilpehööri, joka perinteisesti kuuluu häihin. Muoviset ebaysta tilatut tekotimantit ja helmet, söpöt sellofaaniin käärityt vieraslahjat joista puolet unohtuvat juhlapaikalle kotiin lähtiessä, kaiken maailman nauhat, pallot, pompulat ja muut hilavitkuttimet jotka lentävät roskiin seuraavana aamuna ovat aivan turhia. Vain yhtä päivää varten hankittujen tavaroiden ostaminen pitäisi kieltää lailla. Jos jotain sitten haluaa ostaa ja tuntee suurta tarvetta hankkia erinäistä tilpehööriä omiin häihinsä, on huomattavasti parempi vaihtoehto vuokrata tai ostaa edes käytettynä ja myydä häiden jälkeen seuraavalle hääparille. Todistin juuri erästä keskustelua, jossa pohdittiin, miten kaikkien häät näyttävät ihan samalta kun samat häätavarat kiertävät morsiamelta toiselle. No, sekös on maailman kauhein asia että kaverin häissä pöydillä on samat koivukiekot kuin omissasi. Facebook-kirpparit siis kovaan käyttöön!

Häälahjat ovat myös osa häitä, ja usein hääpari tekee jonkinlaisen lahjalistan, jotta vieraiden olisi helpompi miettiä mitä antaa lahjaksi. Usein häälahjalista sisältää kaiken maailman Pentikin kipot ja kulhot, Marimekon lakanat, Teema-astiasarjat ja kodinkoneet. Koska olemme tulevan aviomieheni kanssa asuneet häiden aikaan yhdessä jo viisi vuotta, voin todeta sataprosenttisen varmasti, että meillä on kodissamme jo ihan kaikki tarvittava ja vähän vielä lisää. Emme halua pyytää lahjaksi mitään turhaa vain uuden materian saamisen vuoksi, joten hyvin todennäköisesti pyydämme lahjaksi vain rahaa häämatkakassaan ja kenties jotain pientä täydennystä jo olemassa oleviin laadukkaisiin ja kestäviin sarjoihin. 



Kaiken kaikkiaan haluan pitää häiden suunnittelussa järjen päässä. Jos huomaatte materialismihulluuden iskevän päälleni, herättäkää minut ajoissa. Tärkein asia on ihmisten viihtyvyys, joka tulee pääasiassa ihan jostain muualta kuin niistä koristehelmistä tai kaasojen puvun materiaalista.


Kuvat lainattu: pixaby.com