Viikonloppu hyvässä seurassa

Viime viikonloppuna sain vierailijan Suomesta, nimittäin äitini. Oli mukava päästä vähän lataamaan akkuja pois lontoon-kotoa ja vieläpä itselle tärkeän ihmisen seurassa. Onhan se ihan eri asia päästä juttelemaan pitkästä aikaa kasvotusten, eikä aina vaan videopuheluiden välityksellä. Perjantaina työpäivän jälkeen äitini saapui luokseni lontoon-kotiini, ja ilta meni rupatellessa host-perheeni kanssa sekä läheisessä Pizza Expressissä syödessä. Äitini ja host-perheeni vanhemmat tulivat hyvin toimeen, joten illan rupatteluiden jälkeen pieni epävarmuus siitä, miten päin ja missä sitä nyt pitäisi olla -tunne ainakin vähän väheni. Onhan se outoa, että kutsuu vieraan kotiin, jossa on itse tietyllä tapaa vieraana!

Jälkiruoka <3 

Lauantaina lähdimme V&A eli Victoria & Albert museoon. V&A on maailman suurin sisustusesineiden museo, ja pääsimmekin ihastelemaan muun muassa hienoja pukuja eri vuosikymmeniltä. Musevierailun jälkeen kävimme Harrodsilla, jossa en itsekään ollut vielä kerennyt  käymään. Ai että sitä leivosten ja suklaan määrää! Ne olivat sentään siinä hintaluokassa, että olisi voinut vaikka raaskia ostaa jotain. Harrodsin jälkeen kävimme vielä syömässä, ja sitten lähdimme hetkeksi kohti kotia lepuuttamaan jalkoja. Illalla suuntasimme sateessa uudelleen kaupungille. Kävimme vielä illallisella ja Lyceum-teatterissa katsomassa Leijonakuninkaan, joka oli todella hieno. Lavastukset olivat hienoja ja hyvin oivallettuja, ja näyttelijät osasivat hommansa.

V&A museo

Sateinen Lontoo

Leijonakuningas-musikaali

Harrodsin valikoimaa

Sunnuntaina kävimme kiertelemässä Notting Hillin alueella, ja vietimmekin siellä lopulta useita tunteja. Pienissä putiikeissa pyöriminen vei yllättävän kauan aikaa! Portebello Roadilta löysimme myös vahingossa todella hyvän italialaisen ravintolan, joka oli myös TripAdvicorin mukaan määritelty erinomaiseksi. Kannatti kuluttaa vähän aikaa ravintolan etsimiseen, sillä parempaa pitsaa en ole syönyt varmaan koskaan. Illalla kävimme vielä katsomassa Picturehouse Centralissa the Beguiledin, joka oli ihan ajatuksia herättävä elokuva.

Saporitalia on ehdottomasti vierailun arvoinen.

Maanantai-aamuna äitini lähti takaisin Suomeen, eikä ole enää montaa viikkoa siihen, että tulen perästä. Kolmanneksi viimeinen viikko lähtee pyörimään nyt, ja olen valtaosan päivistä lasten kanssa aamusta iltaan. Pienen hengähdystauon jälkeen on siis karu paluu arkeen, mutta yritän nauttia joka hetkestä.

WEEK 7: Lomatunnelmia Ranskasta OSA 2

Tässä vielä loput kuulumiset menneeltä Ranskan viikolta.

Neljäs päivä:

Lauantain ohjelma oli tiedossa jo ennen Ranskaan lähtöä. Lasten mummo oli varannut meille liput Puy de fou -teemapuistoon, ja tytöt odottivat siellä vierailua äärettömän innokkaina. Puisto (tai miksi sitä ikinä nyt kutsuisikaan) oli hauska kokemus itsellenikin, sillä en ole aiemmin nähnyt mitään vastaavaa. Puy de fou on historiallinen teemapuisto, jossa vierailijat pääsevät näkemään hienoja "teatteriesityksiä" eri Ranskan historian vaiheista. Aiheina olivat esimerkiksi viikingit, muskettisoturit ja gladiaattorit. Ilmeisesti puisto on yksi Ranskan suosituimmista nähtävyyksistä, ja siltä se väenpaljous vaikuttikin. Esitykset vaihtelivat ihan kivasta huikean hienoon, ja puistossa menikin aikaa lähes kymmenen tuntia. Ainoa miinus oli järkyttävä väenpaljous ja pitkät jonotusajat. Joka paikkaan sai jonottaa ainakin puoli tuntia, ja jos halusi hyville paikoille katsomoon, sai olla kärkkymässä porteilla jo ainakin tuntia ennen esityksen alkua. Minulle, pienen kaupungin tytölle,  tuli hyi en kestä kun nää tönii ja ohittelee -olo jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen, mutta kestin yllättävän hyvin iltaan asti. Mummolaan palattuamme jatkuivat taisteluleikit totta kai välittömästi, ja ilta menikin päivän tapahtumia kelaillessa lasten kanssa.

Matkalla Puy de fouhun.

Esityksissä käytettiin paljon eläimiä, joiden kouluttaminen on ollut varmaan ihan kauhean suuri työ!

Pelkästään tähän katsomoon mahtui 10 000 ihmistä, joten ymmärrätte varmaan ahdistukseni väenpaljoudesta.

Tekisi aina mieli ottaa kuvia autossa istuessa, koska maisemat ovat niin kauniit ja leppoisat.

Viides päivä:
Sunnuntaina pilvinen ja hieman sateinen sää jatkui, joten hylättiin kertaheitolla kaikki rantasuunnitelmat. Sen sijaan päätettiin tyttöjen toiveesta lähteä uudellen Choletin kaupungin vesipuistoon, jossa aika menikin mukavan nopeasti. Tällä kertaa muistettiin ottaa kellukkeet mukaan, joten ei tarvinnut olla koko ajan nelivuotiaankaan vieressä pitämässä toista pinnalla tai hätäilemässä. Vesipuiston jälkeen ajettiin autolla suoraan läheiselle leikkipuistolle, jossa syötiin lounasta piknik-henkisesti ja katseltiin kun lapset leikkivät. Huomaan täällä, miten ahdistun vielä entisestään epäterveellisestä ruokavaliosta. Kun joka päivä syödään vain valkoista leipää lisukkeineen (siis ihan vitivalkoista), patonkia, croisantteja, sipsiä, keksiä, suklaatikkuja, jäätelöä ja muuta vastaavaa joka aterialla tai ateriaksi, alkaa olo olla vähän kuvottava. Onneksi aamuiset HIIT-treenit vähän helpottavat oloa, ja toki esimerkiksi vesipuistossa tulee liikuttua paljon vedessä. Toivotaan, etten tule kotiin kovin monen ylimääräisen kilon kanssa ja että totun taas normaalisokeriseen ja vähärasvaisempaan ruokavalioon tämänkesäisten övereiden jälkeen. No, takaisin aiheeseen. Iltapäivän sain vapaaksi, ja käytin ajan muutaman kaverin kanssa skypettelyyn. Ilta sujui normaaleissa merkeissä, eli tyttöjen kanssa leikkiessä ja illallista syödessä. Jaksan aina olla yhtä kiitollinen siitä, että joku muu tekee illallisen mun puolesta. Valmiiseen pöytään istumista ei voita mikään!

Piknikillä läheisessä puistossa

Ootteko koskaan maistaneet voileipää ja sipsiä yhdessä? Olin aluksi todella epäileväinen näiden kahden toimivuudesta yhdessä, mutta hyvää on. Kyllä on. Ja kaikki täällä syö näitä sipsileipiä.

Kuudes päivä:
Maanantaina lähdin aamusta lasten kanssa läheiseen leikkipuistoon, ja ai että kun oli mukava taas vaihteeksi päästä aloittamaan aamu huudolla, itkulla ja tappelemisella. Ikävä käyttäytyminen kun ei jäänyt vaan tyttöjen väliseksi, vaan sain minäkin osani ihanan kuusivuotiaan raivokohtauksesta. Olen todennut, että järjellä asioiden selittäminen ei kerta kaikkiaan toimi, sillä vika on aina jossain muussa kuin itsessä. Aivan sama, miten asioiden todellinen laita on. No, onneksi puistosta lähtemisen jälkeen tunnelma rauhottui loppupäiväksi, ja käytiin muun muassa katsomassa elokuvissa Despicable Me 3. Ranskaksi dubattuna tietenkin! Jouduin välillä taistelemaan painavia silmäluomia vastaan, mutta onnistuin pysymään hereillä koko elokuvan ajan ja ymmärsinkin jopa jotakin. Ihan hauska kokemus siis! Leffan jälkeen käytiin vielä kaupassa ostamassa lelut tytöille, ja loppuilta menikin ihan kotoilun merkeissä. 

Tykkään niin paljon näistä maisemista. Vaaleita taloja ja kaikissa punaiset katot! 

Leikkikentällä

Iltapäivän piirtelyä

Paluupäivä:
Tiistaina lentomme lähti vasta illalla, joten päivällä vietimme aikaa mummolassa ja läheisellä leikkipuistolla. Päivä oli pitkä, sillä odotimme lennon lähtöä ensin mummolassa ja sitten lentokentällä. Tytöt olivat jännityksestä ja odotuksesta johtuen yliaktiivisia, joten varsinkaan odottelu lentokentällä ei ollut hauskimmasta päästä. Lopulta ilta yhdeksältä olimme vihdoin kotona Lontoossa, ja painuin pian pehkuihin täysin uupuneena. Host-äiti totesi, että nythän sinulla pitäisi olla viikon lomailun jälkeen energiaa olla lasten kanssa kaikki päivät! Lomailu lasten kanssa menee kylläkin ainakin minulla työstä. Seuraavat (ja viimeiset!) kolme ja puoli viikkoa olen tyttöjen kanssa aamu kahdeksasta ilta seitsemään, joten saa nähdä mitä keksin näiden tyyppien viihdyttämiseksi.

En kestä tätä suloisuutta <3

Millaista on olla au pair?

Ennen tätä kesää kerkesin haaveilla vuosikausia siitä, millaista olisi asua muualla kuin Suomessa. En ole koskaan halunnut oleskella ulkomailla vuotta pidempään, mutta tiedättehän, halusin kokeilla miltä se tuntuisi. Luin vaihtariblogeja, ja olin niin vaikuttunut heidän rohkeudestaan ja halustaan kokeilla jotain todella erilaista. Ennen lähtöäni ajattelin toiseen maahan muuttamisen ja työnteon olevan jotenkin kovin ihmeellistä ja eksoottista, mitä se ei nyt ainakaan tähän asti ole ollut. Ei tarvitse olla pitkään au pairina, kun huomaa, että niin arki kuin juhlakin on täällä samanlaista kuin Suomessa. Täällä juhlitaan ehkä hieman eri juhlia, mutta juhla on juhlaa ja arki arkea. Herätys, aamupala, töihin, uusia haasteita, vanhaa puurtamista, samoja reittejä kotiin ja kouluun, iltaruoka, telkkarin katsomista, seurustelua, iltapala ja nukkumaan. Ja seuraavana aamuna sama homma alusta. Hohdokkuus on tavallisesta arjesta kaukana! Au pairin työssä on sekä hyviä että huonoja puolia, ja voisin tähän alas listata muutaman ensimmäisenä mieleen tulevan asian. Toki nämä ovat vain minun kokemuksiani au pairin työstä, mutta luulen, että perusjutut pätee suureen osaan auppareista.

Au pairin työn iloja on...

Se kun lapsi sanoo sulle "No, you can´t leave. I want you to stay for 100 days and 100 days".

Se kun saat nähdä ja kokea elämää jonkun muun näkövinkkelistä.

Se kun pääset tutustumaan uuteen maahan helposti.

Se kun huomaat miten opit tekemään asiat oikein ja opit tekemään muut iloiseksi.

Se kun lapsi hymyilee sulle niin kuin salaliittolaiselle.

Se kun kaikki meneekin yllättävän helposti, eikä tarvitse turvautua uhkailuun, kiristykseen eikä lahjontaan.

Se kun kielitaito parantuu ihan huomaamatta.

Se kun huomaat olevasi ainakin hetkellisesti kuin osa perhettä.

Ja täyttä kakkaa au pairin työssä on...

Se, että et ole ikinä täysin osa perhettä. Ketään ei jaksa kiinnostaa sun asiat, eikä kukaan ei ole halaamassa sua kun on paha olla tai kun oot kipeänä. 

Se, että ärsyyntymistä ja huonoa päivää ei ole olemassakaan. Aina täytyy olla kiva, sosiaalinen ja reipas. Ja joskus se ottaa aivoon todella pahasti.

Se, että asut työpaikallasi. Huono päivä saa olla siis vaan iltaisin omassa huoneessa ja silloinkin mahdollisimman hiljaa. Ei voi esimerkiksi paiskoa ovia tai kirota ääneen.

Se, että lapset osaa olla joskus todella rasittavia, ja sun täytyy kuunnella niiden itkupotkuraivarit ja kestää niiden ärsyttävyydet siitä huolimatta, ettei ne ole edes sun omia lapsia.

Se, että positiivista palautetta työstä tulee harvoin, mutta rakentavaa palautetta annetaan sitäkin enemmän.

Se, että lapset pitää vanhempiaan täydellisinä, ja niiden sanaa lakina. Ihan sama onko vanhempien puheissa mitään perää. Ihan turha edes yrittää esimerkiksi selittää, että Xylitol-purkka on ookoo eikä se räjähdä päähän ja aiheuta ennenaikaista kuolemaa.

Se, että kun vanhemmat on kotona, sun sanat menee kuuroille korville. Ja oot aina se toiseksi tai kolmanneksi paras vaihtoehto, et ikinä ykkönen.

Se, että sun tapa tehdä asiat on lähtökohtaisesti väärä, ja perheen tapa tehdä asiat on oikea. Joten sä luonnollisesti opettelet joka ikisen pienenkin yksityiskohdan kuten perhe haluaa sen olevan.

Se, ettet voi kunnolla itse valita mitä syöt ja milloin. Terveisin muutaman kilon kesän aikana lihonut au pair.

Tiivistettynä: niin kuin kaikki työt, on au pairin työ välillä uskomattoman mukavaa, mutta välillä myös sellaista, että tekisi vaan mieli paiskoa tavaroita pitkin seiniä ja lähteä ulos ovet paukkuen. Hyvät hetket antavat voimaa haastavampiin tilanteisiin, ja lopulta kaikki asiat aina selviävät. Au pairina pääsee katsomaan vierestä ja kokemaan itsekin sitä lasten riemua, hetkessä elämistä ja hellyyttäviä hymyjä ja tekoja. Työhön kuuluu toki myös niitä ripulipöksyjä, itkupotkuraivareita ja sanoja jotka kaikuu kuuroille korville, mutta kokonaissaldo on ehdottomasti plussalla. Joten sinä siellä, kuka ikinä tätä luetkaan! Jos olet joskus miettinyt au pairiksi lähtemistä, niin lähde. Ei tarvitse edes miettiä kahta kertaa. Tämä kokemus antaa niin paljon enemmän kuin mitä se ottaa.

WEEK 7: Lomatunnelmia Ranskasta OSA 1

Keskiviikkona lensimme lasten mummon ja tyttöjen kanssa mummolaan Choletiin, lähelle Nantesia länsi-Ranskassa. "Lomamatka" on ollut kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen kokemus, ja on ollut etuoikeus päästä näkemään Ranskaa paikallisten silmin. Lontoosta en ole kokenut edelleenkään mitään edes kaukaisesti kulttuurishokkia muistuttavaa, ja siitäkin syystä tänne Ranskan "maaseudulle" tuleminen on ollut erityisen suuri kulttuurishokki, positiivisessa mielessä. Jos sanaa kulttuurishokki voi nyt edes tässä tapauksessa käyttää. Kirjoittelen nyt Ranskan matkan kolmesta ensimmäisestä päivästä, ja matkan jälkeen postailen tänne loputkin mietteet matkasta! Lukekoon taas ne, joita kiinnostaa näin tarkka selostus yhdestä pikku matkasta :)

Saapumispäivä:

Saapumispäivänä lasten mummo hoiti valtaosan askareista täällä, ja minä sain pääasiassa katsella vierestä ja tutustua paikkoihin. Heti alussa kiinnitin huomioni tapaan pitää kengät jalassa sisällä, ja ai että kun tuntui oudolta tallustella joka paikkaan converset jalassa. Toinen seikka, joka varasti huomioni, oli huoneeni sijainti. Suoraan autotallista pääsee minun huoneeseeni ihan normaalista sisäovesta, ja minun huoneestani pääsee rappusia pitkin muuhun taloon. Eristeet ovat siis käytännössä olemattomat, joten en ymmärrä miten ihmiset täällä kestävät kun lämpötila menee vähänkään miinuksen puolelle. Tosin eipä se täällä taida paljoa miinukselle mennäkään. Sisäilman kosteudesta ja viileydestä tulee vähän mieleen suomalaiset kesämökit. Illallisella söimme spagettia, ja jouduin opettelemaan spagetin syömisen lusikan avulla. Tiedostin näyttäväni pikkulapselta, joka opettelee syömään haarukalla ja veitsellä. Lasten ukkipuoli tuli myös illalliselle kotiin, ja hänen olemattoman englanninkielen taitonsa takia kommunikaatiomme rajoittuu sanaan "hey" ja hymyilyyn. Eikä ensimmäisestä päivästä pidä unohtaa yöllistä kohtaamistani valtavan sudenkorennon kanssa, joka oli eksynyt mun huoneeseen. Käytin varmaan 45 minuuttia sen ärsyttävän olennon pyydystämiseen ja vapauttamiseen, ja meinasin prosessin aikana saada pari sydänkohtausta. Se oli kauhean iso ja pelottava! Lopulta se kuoli laatikon sisälle, varmaan järkytykseen. Onneton loppu siis mun hyville aikeille.

Saavuttiin ihanaan Nantesiin keskelle punaisia kattoja.

Mummolan takapiha, ei valittamista.

Toinen päivä:

Seuraavana päivänä otin vastuuta lapsista ja kotitöistä ihan oma-aloitteisesti huomattavasti enemmän, joten päivä tuntui suhteellisen pitkältä mutta mukavalta. Löhöilyaamun kruunasi perinteinen ranskalainen aamiainen, jossa tarjolla oli muun muassa pullamössöleipää kolmella eri hillovaihtoehdolla, varmaan kymmentä eri juustoa ja makkaraa/kinkkua, lettuja nutellalla ja jotain ranskalaista leivonnaista. Aloitin siis aamun kevyesti santsaamalla varmaan kolmesti. Aamutouhujen jälkeen lähdimme kohti yksityistä golfkenttää, jossa tytöt opettelivat golfaamaan ja söimme makoisan (ja epäterveellisen) lounaan golfclubilla. Ja ai että, kun ihmiset näyttivät niiin ranskalaisilta, ja niiin samalta kuin kaikissa elokuvissa hienoine varusteineen ja vaatteineen. Eikä kukaan toki jutellut mulle mitään sen jälkeen kun tajusivat etten puhu ranskaa. Golffailun jälkeen vietimme loppupäivän pitkälti mummolan takapihan uima-altaalla. Leikin tyttöjen kanssa mitä milloinkin, ja vahdin ettei kukaan huku altaaseen. Se olisikin nimittäin ollut vähän ikävämpi juttu. Kahdeksan jälkeen syötiin illallinen, vihdoin. Olin odottanut sitä kuin kuuta nousevaa, enkä voi ymmärtää miten joku jaksaa odottaa niin kauan päivän lämmintä ateriaa. Samalla aterialla mulle selvisi, että leikkaan juustonkin väärin. Sitä kun ei pidä leikata niin kuin juustohöylällä leikkaisi, vaan reunasta otetaan paksuja palasia normaalilla terävällä veitsellä. Joka päivä oppii jotain uutta!

Golfclubilla harjoittelemassa!

Tyttöjen viihdyttämistä sillä aikaa kun heidän mummonsa jutusteli ja joi kahvia ystäviensä kanssa. Tehtiin lehdistä taideteos ja voi että kun tytöt olivat tyytyväisiä lopputulokseen :)

Kolmas päivä:

Perjantai oli aikaisempien päivien tapaan pilvinen, joten päätimme aamiaisen ja aamutoimien jälkeen lähteä koluamaan läpi läheistä outletkylää. Minä ja lasten mummo vahdittiin vuorotellen tyttöjä, samalla kun toinen oli shoppailemassa. Ja taas vuoron vaihto! Shoppailun jälkeen käytiin McDonaldsissa, jossa tytöt söivät happy mealit ja leikkivät leikkipaikalla ties kuinka kauan. Lasten kanssa on niin paljon helpompi lähteä johonkin tuollaiseen paikkaan, jossa voi vaan itse istua, ja lapset viihtyvät ongelmitta ja sotkematta ties kuinka kauan. Tuntuu, että kotona ollessa tulee aina jotain riitaa, ja sotkun määrä on uskomaton! Kotiin tultuamme tytöt leikkivät nukkeleikkejä nätisti ja hiljaa, joten saimme syödä rauhassa lounaan aikuisten kesken. Päivän ehdottomasti paras hetki. Tämän jälkeen lähdettiin käymään Choletin kaupungin vesipuistossa, jossa oli kyllä ihan mukavaa.  Sain kummastuneita ja ihmetteleviä katseita kertoessani uimareissun jälkeen suomalaisista uimahalleista ja alastomuudesta. Täällä kun ei tarvitse olla alasti uimahallissa ollenkaan.

Ranskalainen mäkkäri ei pahemmin eroa suomalaisesta. Yhtä paljon roskaa tulee yhden aterian mukana!

Päivän selfie

Outletmyymälät

Choletin kaupungin ihanat vaaleat talot ja punaiset katot

WEEK 6: Ystävyydestä, fiiliksistä ja viikonlopusta

Olen koko täällä oloajan yrittänyt löytää ystäviä. On yllättävän vaikea löytää juuri sitä oikeaa jonka kanssa klikkaa heti, eikä tarvitse olla mitään muuta kuin oikeasti on. Ihmiset, joiden kanssa olen täällä viettänyt aikaa, ovat milloin mistäkin kotoisin, erilaisista elämäntilanteista ja hyvin eri ikäisiä. Yleensä en tiedä päivän seurastani muuta kuin nimen, ja hyvällä tuurilla facebookista stalkatun naamakuvan. Joskus luonnollisesti käy hyvä tuuri, ja joskus päädyn lopulta pakenemaan paikalta milloin minkäkin tekosyyn nojalla. Koen olevani suhteellisen valikoiva seuran kanssa, enkä näe tarvetta hengailla ihmisten kanssa, joiden kanssa en voi olla täysin oma itseni. Olen tuntenut lähiaikoina erityistä kiitollisuutta niistä ihanista tyypeistä, jotka jaksavat ottaa minuun yhteyttä vaikken olekaan siinä vieressä jatkuvasti (kiitos <3). Näin kaukana kotoa asustellessa tulee hetkiä, kun olo on hetkellisesti yksinäinen ja jopa vähän surkea. Siihen on onneksi yksinkertainen lääke, nimittäin yhteydenpito itselle tärkeisiin ihmisiin. Ja erityisesti siis tasaisesti kummankin osapuolen aloitteesta tapahtuva yhteydenpito. Haluan kuulla muiden kuulumisia ja rupatella niitä näitä tai vaikka syvällisempiäkin, vaikka sitten skypen välityksellä tähän hätään kun välimatkaa on kuitenkin suhteellisen paljon. Niin ne kaukana olevat läheiset antavat voimaa tänne asti!

Kuudes viikko au pairin hommia menossa, ja ollaan jo yli puolenvälin. En väitä, että päivääkään menisi ohi ilman, etten miettisi kotiin pääsemisen riemua. Siltikään en tulisi kotiin yhtään aiemmin. Tämä viikko on ollut erilainen kuin aiemmat, sillä lasten mummo tuli Ranskasta käymään. Näin ollen yhden ihmisen työt on tehty kahden ihmisen voimin, ja välillä olen jopa ollut vähän turhautunut tekemisen puutteesta ja siitä, etten tiedä, mikä minun paikkani tässä uudessa järjestyksessä on.  Kylvetänkö lapset vai en? Entäs aamupala? Aijaa, joku on jo tehnyt sen valmiiksi. No kouluun ainakin vien lapset. Ai että mummo hakee ne sieltä? Okei. Entäs lasten viihdyttäminen koulun jälkeen? Ai, joku muu leikkii. Pitäiskö mun mennä mukaan vai jättäydynkö sivulle? Huoh miksi pitää sanoa sama asia tytöille kymmenen kertaa ennen kuin joku kuuntelee? Aina kysytään apua mummolta ja kerrotaan kaikki jutut ranskaksi. Nyt mummokin huomaa että lapset ei kuuntele mua. Mitäköhän se asiasta ajattelee? Toivottavasti ei luule että se on aina tällaista. Siinä muutama viime päivänä mielessä pyörinyt ajatus. Lasten huomion kohdistuminen täysin heidän mummoonsa on ollut hankalaa, sillä en ole saanut ääntäni kuuluville. Huomatkaa, että tilannetta ei ole helpottanut jatkuva ranskan puhuminen kotona.  Totta kai on ymmärrettävää, että lapset ovat innoissaan mummonsa läsnäolosta, mutta minun elämästäni se ei tee helppoa!

Jos jotain hyvää tässä on ollut, olen saanut normaalia enemmän vapaata aikaa itselleni. Lauantaina yhteinen sävel löytyi nopeasti uusien tuttavuuksien kanssa, ja vietimme mukavan päivän sateisella piknikillä puistossa ja Hard Rock Cafen herkkuruokia syömässä. Sunnuntain vietin pitkälti taas uuden suomalaisen tuttavuuden kanssa Shoredichin Brick Lane Marketia kierrellen, ympäriinsä haahuillen, katuruokaa syöden ja Oxford Streetillä shoppaillen. Shoredichin pisteet kyllä vähän nousivat, ehkä onnistuneen markkinoiden kiertelyn tuloksena. Päädyin shoppailemaan myös tiistaina, ja onnistuin käyttämään kaikki käteisvarani. Hupsista. Keskiviikkona lähdimme kohti länsi-Ranskan Nantesia, jonka lähettyvillä lasten mummola sijaitsee. Ranskan reissusta ja fiiliksistä enemmän ensi viikolla!

Hyde Park

Hard Rock Cafe London ja kauan odotettu burgeri!

Brick Lanen menoa

Katuruokaa Brick Lanella

Primarkin ostoksia

Upea auringonlasku

...Ja pakollinen turistikuva!

Au pairin arki

Ajattelin nyt avata vähän tarkemmin yhtä tavallista arkipäivääni ja fiiliksiä päivän mittaan, joten turha odottaa kovinkaan mielenkiintoista postausta. Lukekoon ne, keitä aihe kiinnostaa. Tässä näkyy kuitenkin ihan normaali arkipäiväni, jossa loputkin unelmat au pairin työn hohdokkuudesta katoavat. Toisin kuin alla olevasta tekstistä voisi ehkä ajatella, tykkään kyllä ihan oikeasti työstäni!

7.25 Herätys
Herään jo tuntia ennen herätyskellon soittoa, ja makoilen vaan sängyssä kuunnellen lasten höpinää alakerrasta. On maanantai, ja koko viikko edessä. Plaah. Puen juoksuvaatteet päälle, teen normaalit aamutoimet ja noin 10 minuutin päästä siirryn alakertaan.

7.35 Aamupala ja aamutoimet
Toinen tytöistä on jo syömässä aamupalaa kun tulen alakertaan, ja rupattelen hänen kanssaan samalla kun teen oman aamupalani. Päivän aiheena on hieno kynä, jonka hän löysi edellisenä päivänä ulkoa. Pian myös nuorempi tyttö tulee alas, ja teen myös hänelle aamupalan. Syön siinä sitten heidän kanssaan hetken ja katson, että tytöt käyttäytyvät hyvin ja syövät kaiken. Tänä aamuna tytöt ovat yllättävän rauhallisia! Joskus pelleily alkaa nimittäin jo heti aamusta. Aamupalan jälkeen katson, että tytöt pesevät asiallisesti hampaansa, ja lämmitän ja pakkaan heidän lounaansa. 

8.10 Kouluun lähtö
Näihin aikoihin alan huudella tyttöjä alakertaan laittamaan ulkovaatteita päälle. Tähän on hyvä varata aina ekstra 10 minuuttia, koska motivaatio lähteä kouluun ei heillä ole suuri. Katson, että lapsilla on reput selässä, lounaslaukut mukana, kypärät päässä ja kengät jalassa. Vanhempi tytöistä ei tykkää villatakistaan, ja alkaa itkeä. Lopulta päädytään vaihtamaan takki eri väriseen ettei myöhästytä koulusta.

8.20 Koulumatka
Tytöt menevät kouluun potkulaudoillaan, ja minä kävelen. Rupatellaan niitä näitä, ja muutaman kerran joudun patistamaan tyttöjä menemään kovempaa ettei myöhästytä koulusta. Matkan aikana toinen tytöistä kaatuu potkulaudallaan kahdesti, ja pienen itkun jälkeen päästään taas jatkamaan matkaa. Yritän olla empaattinen, mutta kaatuminen oli kyllä hänen oma vikansa kuten aina. Mitäs ei katso tietä vaan kaiken maailman kivet ja kävyt kiinnostavat enemmän. Kouluun viedään ensin toinen tytöistä, ja sitten toinen, jonka jälkeen teen juoksulenkin joka loppuu kotiin.

9.20 Vihdoin kotona yksin
Huh, hetki omaa aikaa. Venyttelen ja käyn suihkussa, jonka jälkeen vietän tunnin rakkaan läppärini kanssa. Tämän jälkeen käyn tekemässä itselleni aikaista lounasta ja paketoin muutaman lahjan, jotka host-äiti on jättänyt pöydälle. Seuraavana vuorossa on silittäminen, ja laitan How I met your motherin pyörimään pariksi tunniksi taustalle. Kiroan hankalia muotoonommeltuja lakanoita, ja jätän ne viimeiseksi. Silittämisen jälkeen päädyn lähtemään kauppaan ostamaan yo yo beareja, joita himoitsen armottomasti. Yo yo bearit syötyäni himoitsen vielä kaapissa olevia hedelmiä, joten syön vielä vähän enemmän. Tämän jälkeen päädyn menemään nukkumaan tunniksi. On jotenkin heikko olo.

15.00 Tyttöjen haku koulusta
Kolmen maissa lähden hakemaan tytöt koulusta, ja otan oman aikuisten potkulautani ja snacksit mukaan. Koulu loppuu 15.15, ja päätetään lähteä suoraan koulusta leikkipuistoon. Annan snackseja tytöille matkalla puistoon, ja se hidastaa matkaa entisestään. Puistossa istuskelen ja katselen kun lapset leikkivät, ja pian yksi aupparikaverini tulee sinne myös lastensa kanssa. Kiva ettei tarvitse olla yksin, niin aika menee nopeammin. Vähän ennen lähtöä toinen tytöistä tulee kertomaan, että kakkasi vahingossa housuunsa. Käydään siis tarkastamassa kakkatilanne, ja onnekseni olin ottanut vara-alkkarit mukaan! Yleiset vessat ovat kerrassaan ällöttäviä. Onneksi mulla on käsidesiä.

16.30 Lähtö uimahalliin
Vanhemmalla tytöllä on uinti viideltä, joten lähdetään kohti uimahallia. Vanhempi tytöistä kaatuu taas potkulaudallaan ja saa pienen haavan käteensä, eikä meinaa päästä asiasta yli millään. Uimahallilla vaihdetaan tytölle uikkari ja putsaan haavan. Valitus haavasta jatkuu edelleen ja nuorempi tytöistä härnää isosiskoaan. Viideltä alkaa uinti, ja odotellaan sen ajan nuoremman kanssa aulassa. Koitan kieltää häntä pistämästä sormia juoma-automaatin luukkuun ettei käy huonosti. Uinnin jälkeen haava on unohtunut, ja lähdetään kotiin hyvillä mielin! 

17.50 Kotona
Kerron tytöille, että kohta on kylpyaika, ja he lähtevät yläkertaan leikkimään hetkeksi. Minä käyn läpi koululaukut, putsaan lounasrasiat ja laitan kylvyn valmiiksi. Samaan aikaan toki seuraan sivusta mitä tytöt puuhaavat, ettei kukaan esimerkiksi leikkaa hiuksiaan tai maalaa kynsilakalla kokolattiamattoa. 

18.10 Kylpyaika
Kylvetän tytöt, ja kylpy menee yllättävän rauhallisissa merkeissä. Ei tappelua, puremista, huutamista... Sanon suomenkielisiä lauseita ja tytöt yrittää arvata mikä lause on kyseessä. Kylvyn jälkeen yökkäreiden pukeminen ja hiusten harjaus, jonka jälkeen mun työpäivä alkaa normaalisti (tai siis enemmänkin JOSKUS) olla loppumaisillaan.

19.00 Illallinen
Niin siis normaalisti loppumaisillaan. Tänään vanhemmat lähtevät ulos illalla, joten mulla on babysitting. Hyvästi oma aika. Syön lasten kanssa, ja laitan ne katsomaan sitten telkkaria vähäksi aikaa. Itse siivoilen samalla keittiötä ja katselen hetken jotain lastenohjelmaa heidän kanssaan.

20.00 Iltapuuhat ja nukkumaan
Jakso loppuu, ja mennään harjaamaan hampaat. Mun täytyy taas muistuttaa, että kaksi sekuntia hampaiden harjausta ei ole tarpeeksi. Hampaiden harjauksen jälkeen luen tytöille iltasadun, ja he rauhoittuvat oikein suloisesti kuuntelemaan. Iltasadun jälkeen laitan tytöt nukkumaan, ja nuorempi huutaa mua huoneeseensa vielä muutaman kerran ennen kuin nukahtaa. Nyt kello alkaa olla jo lähempänä yhdeksää ja Netflix lähtee pyörimään! Päivä pulkassa ja eikun huomenna uudestaan :)

Asiaa rahasta ja sen käytöstä

Kuten arvata saattaa, au pairina työskennellessä ei pääse rikastumaan. Minulle maksetaan palkkaa 100 puntaa viikossa, mikä on aika normaali palkka täällä työskentelevälle au pairille. Minun tapauksessani saan tuon 100 puntaa joka viikko ihan yhtä lailla, riippumatta siitä onko viikossa työtunteja 15 vai 60. Esimerkiksi nämä ensimmäiset viisi viikkoa olen työskennellyt noin 25 tuntia viikossa, mutta viimeiset viisi viikkoa olen tyttöjen kanssa koko päivän, jolloin työtuntejakin kertyy helposti 50 viikossa. Eikä mukaan ole laskettu babysittingistä kertyviä tunteja. Viikonloput ovat kuitenkin aina pääosin vapaita! Au pairin työhön kuuluu silti onneksi ilmainen asuminen ja ruoka, eli normaalissa arjessa omaa rahaa ei kulu välttämättä ollenkaan.

Huomatkaa, että puhun täysin omasta näkökulmastani. Muiden au pairien kanssa tavatessa ensimmäinen puheenaihe onkin yleensä työtuntien määrä ja palkka. Minusta tuntuu, että moni kokee ongelmaksi sen, että palkka ei ole riippuvainen tehdyistä työtunneista, toisin kuin nanny-nimikkeellä työskentelevillä. Siksi monet suomalaiset tekevät täällä töitä nannyna eivätkä au pairina. Työn kuva on pitkälti sama, mutta nannyilla palkka tulee suoraan tehdyistä tunneista, tai näin olen ainakin ymmärtänyt. Au pairin työn varjopuolina rahan suhteen saattaa olla myös sairastumiset, myöhässä tuleva palkka ja lomat. Virallisen työsopimuksen puuttuessa työnantaja eli perhe ei usein välitä au pairin sairastelusta, vaan työtä tehdään kaiken maailman flunssissa ja muissa taudeissa. Loma-asiatkin ovat hyvin perhekohtaisesti hoidettuja, eikä kaikissa perheissä selkeästikään tunneta sanaa loma tai loma-ajan palkka. Tämä nyt koskee enemmänkin pidempiä työsuhteita kuin vain omaa kesän mittaista au pairin työtäni. Monesti olen myös kuullut valitusta siitä, miten palkkaa ei makseta ajallaan, tai palkanmaksun kanssa on jotain muuta hämminkiä. Omassa perheessäni ei ole onneksi ongelmaa näiden asioiden kanssa. Sain ihan rauhassa sairastaa alun oksennustaudin alta pois, ja palkka juoksee yhtä lailla riippumatta tehdyistä työtunneista. Vaikka tunteja ei nyt kauheasti olisikaan! Palkkakin on tullut aina suurin piirtein ajallan. Edelliselle au pairille host-perheeni oli myös maksanut joululahjaksi kahden viikon palkan, vaikka au pair oli lomalla Suomessa. Perheellä on siis valtava vaikutus siihen, miten raha-asiat ylipäänsä hoidetaan.

Lontoossa liikkuminen, syöminen ja shoppailu on kuitenkin kallista, ja viikossa tienatut 100 puntaa häviävät helposti kuin tuhka tuuleen yhden viikonlopun aikana. Minun periaatteeni on ollut, että täällä saatu raha on tarkoitettu käytettäväksi, ja tilillä oleviin rahoihin en koske. Karu paluu lapsuuteen ja viikkorahaan! Sen verran voi ostella ja huvitella, kuin rahaa on. Au pairiksi ei siis kannata lähteä säästämään, vaan kerran kun nyt uudessa maassa on, niin onhan se hyvä ottaa irti kaiken mitä saa. Toki Lontoossa voi tehdä vaikka mitä ihan ilmaiseksikin, kuten tutustua eri alueisiin kävellen, käydä ilmaisissa museoissa tai istuskella vaikka puistossa hyvällä kelillä. Huonon kelin sattuessa valtaosa mieleen tulevista vaihtoehdoista on kuitenkin maksullisia: shoppailu, museot, kaikki perus turistirysät, ravintolat, kahvilat, musikaalit ja niin edelleen. Hintataso Lontoossa on aika lähellä Suomen luokkaa näin asiaan paremmin perehtymättä. Lontoossa välimatkat ovat kuitenkin pitkiä, joten liikkumiseen menee yllättävän paljon rahaa. Suuren kaupungin erinomainen tarjonta kaikesta mahdollisesta on myös niin huumaavaa, että rahat kuluvat nopeasti sen enempää ajattelematta.

WEEK 5: kommelluksia ja arjen sujuvoitumista

Tämä viikko on viimeinen normaali työviikko ennen tyttöjen loman alkamista, joten olen pyrkinyt nauttimaan omasta ajasta tavallistakin enemmän. Ensi viikolla lähden lasten kanssa mummolaan länsi-Ranskaan, jossa tarkoituksena on viettää kuusi päivää. En malta odottaa! Sitä ennen kuitenkin vielä vähän tämän viikon kuulumisia.

Tällä viikolla on ollut pääosin hyvä fiilis, ja olen lähentynyt tyttöjen kanssa entisestään. Toki pieniä arjen kommelluksia on sattunut, niin kuin aina. Niiltä ei näköjään voi välttyä. Olen ehdottomasti itse itseni pahin arvostelija siinä suhteessa, että jos unohdan tehdä jotain tai sattuu jotain pientä vahinkoa, syyttelen niistä itseäni tuntikaupalla ja pienetkin jutut jäävät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Pitäisi osata ottaa asiat vähän rennommin! Esimerkiksi viime viikon keskiviikkona unohdin laittaa tytöille snacksit koulureppuun, ja ensimmäinen asia jonka nelivuotias sanoi myöhään illalla kotiin tulleelle isälleen, oli Ilona forgot to put snacks in our bag Daddy! Tai kun toissapäivänä söin vahingossa kolme seuraavalle päivälle tarkoitettua mandariinia (jokainen lapsi siis tuo omalla vuorollaan kouluun snacksit koko luokalle, ja seuraavana päivänä olisi ollut meidän tytön vuoro) illalla babysitatessani lapsia, ja jouduttiin sit lähtemään ostamaan lisää. Hupsistarallaa. Ja mitä tytöt taas kertoi ensimmäisenä asiana juuri kotiin tulleille vanhemmilleen? Mommy, Daddy! Do you know what happened..... Hitsi kun nuo kakarat osaavat puhua. Vauvat ei voisi kieliä kaikesta vanhemmilleen?

Tällä viikolla olen ottanut tavaksi käydä pienellä iltakävelyllä nappikuulokkeet korvilla. Olen todennut sen olevan äärettömän hyvä keino omien ajatusten selvittelyyn ja arjesta irtautumiseen. Keskiviikkona kävin myös pyörähtämässä Boroughin markkinoilla ja Primarkissa, kunnes huomasin rahojeni olevan lopussa ja päädyin lähtemään takaisin kotiin. Boroughissa käydessäni ilma oli sateinen ja viileä, joten päädyin nopeasti lähtemään kohti Primarkia, jossa vietin seuraavan tunnin haahuillen ympäriinsä. Ja kyllähän sieltä muutama pikkujuttu tarttui taas mukaan. Onneksi huomenna on palkkapäivä, joten viikonloppuna piknikit ja söpöt pikku putiikit kutsuu taas!

5/10 viikkoa mennyt, jo puolet koko ajasta! Viikonloppuna on tiedossa taas uusiin ihmisiin tutustumista, ensi viikolla lähdetään Ranskaan, ja sitä seuraavan viikon viikonloppuna mun oma rakas äityli tulee moikkaamaan mua tänne Lontoon ihmeelliseen maailmaan. Niin monta kivaa juttua tiedossa, can´t wait!

Claphamin elokuvateatteri, jossa on pakko päästä joku päivä käymään. Täällä Claphamissakin on niin monta ihanaa ravintolaa ja kahvilaa, jotka pitäisi kaikki koluta läpi kukkaron ja mahan kustannuksella.

Borough Market

Southwark Cathedral Boroughin markkinoiden vieressä

London Bridgeltä otettu kuva

Päällä uusi paita, josta en osannut päättää kaupassa tykkäänkö siitä vai en. Kuten huomaatte, päätin tykkääväni ja ostin. Nyt olen aivan rakastunut!