2017/07/02

Viikonlopun meininkejä

Viikonloppu on mennyt nopeasti, ja olen päässyt taas lataamaan akkuja hyvässä seurassa. Täytyy kyllä sanoa, että loppuviikko meni todella nopeasti! Alan vihdoin oppimaan perheen rutiinit ja uskallan olla niissä aktiivisemmin ja oma-aloitteisemmin mukana, mikä saa päivätkin rullaamaan paremmin. Lauantaina näin tätiäni ja hänen miestään täällä Lontoossa, ja kävimme yhdessä Lontoon Towerissa turisteeraamassa ja PizzaExpressissä syömässä. Oli mukava nähdä tuttuja naamoja ja vaihtaa kuulumisia. Lauantai-iltapäivän ja illan pyhitin rentoutumiselle, skypettelylle ja host-perheen kanssa olemiselle sekä herkkujen syömiselle. Löysin nimittäin Pandan lakritsia lähikaupasta, enkä voinut vastustaa kiusausta.

Kuuluisa Tower Bridge 

London Towerista


Mikään ei ole rentouttavampaa kuin maata takapihan nurmikolla ja katsella lentokoneita

Sunnuntaina lähdin jo aamusta hollantilaisen kaverini kanssa St Jamesin puistoon, jossa viihdyimme aikaista lounasta syöden ja rupatellen ties kuinka kauan. Puistolta kävelimme vielä shoppailemaan hetkeksi Oxford Streetille, jonka jälkeen minun piti lähteä uutta tuttavuutta vastaan Waterloon asemalle. Asemalla tapasin suomalaisen aupparin, jonka kanssa vietin iltapäivän kierrellen ympäri kaupunkia. Olen nyt yrittänyt tehdä täällä Lontoossa tuttavuutta milloin kenenkin kanssa, ja toivottavasti loputtomat yritykseni palkitaan uusilla ystävillä. Kyllä yksi kesä nyt ilman kavereita menee, mutta olisihan se nyt ihana löytää joku hyvä ystävä täältä.

St James's Park ja kaukana häämöttävä London Eye

Kuvaussessiot meneillään

Regent Streetin ihmisvilinää

Maukas lounas St Jamesin puistossa




Ja sitten kotia kohti!
Huomenna olisi taas maanantai, ja uusi työviikko aluillaan. Hauska ajatella, että olen ollut kohta jo kuukauden Lontoossa! Aika menee niin nopeasti. Lakkaanko ikinä hokemasta tuota?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti