2017/07/15

Au pairin arki

Ajattelin nyt avata vähän tarkemmin yhtä tavallista arkipäivääni ja fiiliksiä päivän mittaan, joten turha odottaa kovinkaan mielenkiintoista postausta. Lukekoon ne, keitä aihe kiinnostaa. Tässä näkyy kuitenkin ihan normaali arkipäiväni, jossa loputkin unelmat au pairin työn hohdokkuudesta katoavat. Toisin kuin alla olevasta tekstistä voisi ehkä ajatella, tykkään kyllä ihan oikeasti työstäni!

7.25 Herätys
Herään jo tuntia ennen herätyskellon soittoa, ja makoilen vaan sängyssä kuunnellen lasten höpinää alakerrasta. On maanantai, ja koko viikko edessä. Plaah. Puen juoksuvaatteet päälle, teen normaalit aamutoimet ja noin 10 minuutin päästä siirryn alakertaan.

7.35 Aamupala ja aamutoimet
Toinen tytöistä on jo syömässä aamupalaa kun tulen alakertaan, ja rupattelen hänen kanssaan samalla kun teen oman aamupalani. Päivän aiheena on hieno kynä, jonka hän löysi edellisenä päivänä ulkoa. Pian myös nuorempi tyttö tulee alas, ja teen myös hänelle aamupalan. Syön siinä sitten heidän kanssaan hetken ja katson, että tytöt käyttäytyvät hyvin ja syövät kaiken. Tänä aamuna tytöt ovat yllättävän rauhallisia! Joskus pelleily alkaa nimittäin jo heti aamusta. Aamupalan jälkeen katson, että tytöt pesevät asiallisesti hampaansa, ja lämmitän ja pakkaan heidän lounaansa. 

8.10 Kouluun lähtö
Näihin aikoihin alan huudella tyttöjä alakertaan laittamaan ulkovaatteita päälle. Tähän on hyvä varata aina ekstra 10 minuuttia, koska motivaatio lähteä kouluun ei heillä ole suuri. Katson, että lapsilla on reput selässä, lounaslaukut mukana, kypärät päässä ja kengät jalassa. Vanhempi tytöistä ei tykkää villatakistaan, ja alkaa itkeä. Lopulta päädytään vaihtamaan takki eri väriseen ettei myöhästytä koulusta.

8.20 Koulumatka
Tytöt menevät kouluun potkulaudoillaan, ja minä kävelen. Rupatellaan niitä näitä, ja muutaman kerran joudun patistamaan tyttöjä menemään kovempaa ettei myöhästytä koulusta. Matkan aikana toinen tytöistä kaatuu potkulaudallaan kahdesti, ja pienen itkun jälkeen päästään taas jatkamaan matkaa. Yritän olla empaattinen, mutta kaatuminen oli kyllä hänen oma vikansa kuten aina. Mitäs ei katso tietä vaan kaiken maailman kivet ja kävyt kiinnostavat enemmän. Kouluun viedään ensin toinen tytöistä, ja sitten toinen, jonka jälkeen teen juoksulenkin joka loppuu kotiin.

9.20 Vihdoin kotona yksin
Huh, hetki omaa aikaa. Venyttelen ja käyn suihkussa, jonka jälkeen vietän tunnin rakkaan läppärini kanssa. Tämän jälkeen käyn tekemässä itselleni aikaista lounasta ja paketoin muutaman lahjan, jotka host-äiti on jättänyt pöydälle. Seuraavana vuorossa on silittäminen, ja laitan How I met your motherin pyörimään pariksi tunniksi taustalle. Kiroan hankalia muotoonommeltuja lakanoita, ja jätän ne viimeiseksi. Silittämisen jälkeen päädyn lähtemään kauppaan ostamaan yo yo beareja, joita himoitsen armottomasti. Yo yo bearit syötyäni himoitsen vielä kaapissa olevia hedelmiä, joten syön vielä vähän enemmän. Tämän jälkeen päädyn menemään nukkumaan tunniksi. On jotenkin heikko olo.

15.00 Tyttöjen haku koulusta
Kolmen maissa lähden hakemaan tytöt koulusta, ja otan oman aikuisten potkulautani ja snacksit mukaan. Koulu loppuu 15.15, ja päätetään lähteä suoraan koulusta leikkipuistoon. Annan snackseja tytöille matkalla puistoon, ja se hidastaa matkaa entisestään. Puistossa istuskelen ja katselen kun lapset leikkivät, ja pian yksi aupparikaverini tulee sinne myös lastensa kanssa. Kiva ettei tarvitse olla yksin, niin aika menee nopeammin. Vähän ennen lähtöä toinen tytöistä tulee kertomaan, että kakkasi vahingossa housuunsa. Käydään siis tarkastamassa kakkatilanne, ja onnekseni olin ottanut vara-alkkarit mukaan! Yleiset vessat ovat kerrassaan ällöttäviä. Onneksi mulla on käsidesiä.

16.30 Lähtö uimahalliin
Vanhemmalla tytöllä on uinti viideltä, joten lähdetään kohti uimahallia. Vanhempi tytöistä kaatuu taas potkulaudallaan ja saa pienen haavan käteensä, eikä meinaa päästä asiasta yli millään. Uimahallilla vaihdetaan tytölle uikkari ja putsaan haavan. Valitus haavasta jatkuu edelleen ja nuorempi tytöistä härnää isosiskoaan. Viideltä alkaa uinti, ja odotellaan sen ajan nuoremman kanssa aulassa. Koitan kieltää häntä pistämästä sormia juoma-automaatin luukkuun ettei käy huonosti. Uinnin jälkeen haava on unohtunut, ja lähdetään kotiin hyvillä mielin! 

17.50 Kotona
Kerron tytöille, että kohta on kylpyaika, ja he lähtevät yläkertaan leikkimään hetkeksi. Minä käyn läpi koululaukut, putsaan lounasrasiat ja laitan kylvyn valmiiksi. Samaan aikaan toki seuraan sivusta mitä tytöt puuhaavat, ettei kukaan esimerkiksi leikkaa hiuksiaan tai maalaa kynsilakalla kokolattiamattoa. 

18.10 Kylpyaika
Kylvetän tytöt, ja kylpy menee yllättävän rauhallisissa merkeissä. Ei tappelua, puremista, huutamista... Sanon suomenkielisiä lauseita ja tytöt yrittää arvata mikä lause on kyseessä. Kylvyn jälkeen yökkäreiden pukeminen ja hiusten harjaus, jonka jälkeen mun työpäivä alkaa normaalisti (tai siis enemmänkin JOSKUS) olla loppumaisillaan.

19.00 Illallinen
Niin siis normaalisti loppumaisillaan. Tänään vanhemmat lähtevät ulos illalla, joten mulla on babysitting. Hyvästi oma aika. Syön lasten kanssa, ja laitan ne katsomaan sitten telkkaria vähäksi aikaa. Itse siivoilen samalla keittiötä ja katselen hetken jotain lastenohjelmaa heidän kanssaan.

20.00 Iltapuuhat ja nukkumaan
Jakso loppuu, ja mennään harjaamaan hampaat. Mun täytyy taas muistuttaa, että kaksi sekuntia hampaiden harjausta ei ole tarpeeksi. Hampaiden harjauksen jälkeen luen tytöille iltasadun, ja he rauhoittuvat oikein suloisesti kuuntelemaan. Iltasadun jälkeen laitan tytöt nukkumaan, ja nuorempi huutaa mua huoneeseensa vielä muutaman kerran ennen kuin nukahtaa. Nyt kello alkaa olla jo lähempänä yhdeksää ja Netflix lähtee pyörimään! Päivä pulkassa ja eikun huomenna uudestaan :)





2 kommenttia:

  1. Hyvä postaus �� Minua ainakin kiinnostaa kuulla nimenomaan siitä sun tavallisesta arjesta tyttöjen kanssa. Hyvin sulla tuntuu olevan homma hanskassa �� Haliterkut ❤ t. Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ehkä yritän kirjoitella arkijutuista vielä ennemmän jatkossa :) Terkkuja sinnekin!

      Poista