2018/06/20

Onnea on...

Tiistai-aamupäivän ratoksi ajattelin listata muutaman tämän hetken onnen aiheen. Siispä pidemmittä puheitta, onnea on...


Onnea on...

...istua parvekkeella villasukat jalassa ja villapaita päällä kun tuulee ja sade ropisee parvekkeen lasia vasten.

...amican ravintoloiden opiskelijahintaiset ruoat kun ei itse jaksa kokata.

...työpaikka, johon voi mennä joka ilta aina yhtä mielellään.

...kuulla toisten onnesta.

...ikkunoista sisään paistava aurinko ja hitaat aamut.

...löytää jotain täydellistä kirpparilta.

...se tunne kehossa pitkän juoksulenkin jälkeen, kun tuntuu, että on todella tehnyt jotain.

...sylissä tuhiseva koira.

...itsensä ylittämisen tunne, kun tekee jotain mitä ei olisi uskonut itsekään pystyvänsä tekemään.

...löytää mukaansatempaava kirja tai sarja, johon voi uppoutua tuntikausiksi.

...mökkireissut hyvässä seurassa.

...ystävät jotka jaksavat höpötellä turhia ja vähemmän turhia videopuheluiden ja ääniviestien välityksellä vaikka ollaankin eri kaupungeissa. 

...jokailtaiset hyvänyönsuukot ja pienet rakkaudenosoitukset arjessa.

2018/06/18

Miten jakaa rahat parisuhteessa?

Kun muutimme avomieheni kanssa yhteen neljä vuotta sitten, tuli meille ensimmäistä kertaa eteen keskustelu rahasta. Kuka maksaa mitäkin ja kuinka paljon? Mikä on minun ja mikä sinun? Entä miten se määritetään? Vuoden päässä häämöttävät häät ja avioehdon pohtiminen (siitä postausta tulossa myöhemmin) on nostanut kotonamme raha-asiat taas pinnalle, ja siksi ajattelinkin avata asiaa myös täällä blogin puolella.


Ennen yhteenmuuttoa tilanne oli raha-asioiden osalta selvä, kuten olettaa saattaa. Kummallakin oli omat pankkitilit, ja omat osuudet ostoksista maksettiin pääsääntöisesti aina itse. Yhteen muuttaessa olimme alusta asti kuitenkin sitä mieltä, että tietyt asiat, kuten ruoka ovat yhteisiä. Jotta niistä myös maksettaisiin suurin piirtein saman verran, päätimme avata yhteisen tilin, jota kutsumme ruokatiliksi. Ruokatililtä ostamme käytännössä kaiken yhteisen, huonekaluista ja ulkomaanmatkoista tiskirätteihin ja koiranruokaan. Ainoa vaatimus on, että ostokset ovat jotakuinkin kummankin yhteisiä. Miten se sitten käytännössä toimii?  Aina kun raha on lopussa ruokatililtä, siirrämme sinne tietyn summan rahaa omilta tileiltämme. Tämä järjestely on toiminut lähes moitteettomasti, ja koska emme ole kummatkaan kovin tarkkoja rahoistamme, ei tilin käytöstä tule koskaan riitaa.  Järkeä voi käyttää siinä, milloin käyttää omaa-, ja milloin yhteistä tiliä.

Tiedän pariskuntia ja talouksia, joissa ollaan hyvin tarkkoja siitä, mikä on sun ja mikä on mun. Hyvä kun jugurttipurkeissa ei ole nimilappuja. On vaikea ymmärtää, miten yhteisen tilin puuttuminen voi olla hyvä asia, sillä se johtaa helposti turhiin riitoihin siitä, kuka on ostanut mitäkin ja kuinka paljolla rahalla.  Se tavallaan rikkoo parisuhteen idean. Ei puolison kanssa yhdessä asuessa pitäisi olla enää niin selkeästi minua ja sinua, vaan tavoitteena olisi puhaltaa yhteen hiileen ja rakentaa meidän yhteistä elämää. Olisi hassua, että toinen suuttuessaan käskisi pois katsomasta televisiota, koska se on hänen oma televisionsa. Toki jos puolisot eivät ole ollenkaan tarkkoja rahan käytöstä, niin mikäs siinä, silloinhan kokonaan erilliset tilit saattavat toimiakin. 


Mitä sitten kun toisen tulot ovat huomattavasti suuremmat? No, meillä asia on ratkaistu niin, että vähän suuremmissa elämiseen liittyvissä kustannuksissa kuten vuokrassa kummankin osuus on suhteutettu tulojen määrään. Tuntuu epäreilulta, että vähemmän tienaava osapuoli joutuisi maksamaan suhteessa huomattavasti suuremman osan tuloistaan, jolloin käteen jäävä summa olisi reilusti toista osapuolta pienempi. 

Olemme miettineet myös rahojemme yhdistämistä ja vain yhtä tiliä, mikä ratkaisisi osan mikä on sun ja mikä mun -ongelmista. Silloin kaikki olisi automaattisesti yhteistä, eikä asiasta tarvitsisi keskustella sen enempää. Ainoa este tämän toteutumiselle on ollut kuitenkin se tosiasia, että vain yksi yhteinen tili todennäköisesti lisäisi rahasta kinastelua. Kun omaa rahaa ei ole, ja toisaalta kaikki on omaa rahaa, tulee helposti erimielisyyksiä siitä, mihin sitä fyffeä sitten käytetään. Mitä jos rakas avomieheni haluaisi ostaa kalliin television, mutta minä en haluaisi käyttää rahojamme sellaiseen? Entä jos minä maksaisin omat ulkomaanmatkani yhteiseltä (ja ainoalta) tililtämme? Olisiko se hänelle ookoo? Asiasta keskusteltuamme tulimme siihen lopputulokseen, että ainakin tässä vaiheessa elämää ylivoimaisesti paras ratkaisu on olla sekä yhteinen, että omat tilit. Se on toiminut hyvin tähän mennessä, ja tulee toimimaan varmasti jatkossakin. Ja jos ei, niin palataan sitten uudelleen asiaan.

Kuva lainattu pixaby.com

2018/06/11

Onko bloggaaminen noloa?

Aloitin blogin pitämisen vähän yli vuosi sitten, kun edessä oli kesä Lontoossa au pairina. Tarkoituksenani oli jakaa omia kokemuksia pääasiassa ystäville ja sukulaisille, eikä mitään sen suurempaa. Lontoon reissun jälkeen kirjoittelu jäikin kokonaan pois, sillä en yksinkertaisesti tiennyt, mitä ihmettä kirjoittaisin. Ketä mun arkielämä nyt erityisesti kiinnostaa? Mistä aiheista kirjoittaisin? Minkälaista blogia haluaisin edes pitää? Yksi suurimmista kysymyksistä oli kuitenkin se, onko bloggaaminen kuitenkin vähän noloa? En ole varma, onko nolo oikea sana kuvaamaan sitä mitä haen, mutta menkööt paremman puutteessa. Ehkä ymmärrätte mitä haen takaa.


Bloggaamiseen liitetään usein pinnallisuus, turhamaisuus, itsensä esille tuominen ja huomion hakeminen. Pinnallisuuden määrittää toki se, mikä blogin sisältö on, ja turhamaisuus, no se on asia erikseen. Monet näkevät kuitenkin bloggaamisen itsensä esille tuomisena, ja tässä tapauksessa usein hieman negatiivisena asiana. Sellaisena, josta juoruillaan, ihmetellään ja hihitellään vähän selän takana. Ja sitten kuitenkin luetaan sitä samaa blogia silkasta uteliaisuudesta. Ihmisluontoon kuuluu kaksi asiaa, jotka mahdollistavat bloggaamisen ja blogien menestymisen: tietty itsekeskeisyys ja loputon uteliaisuus muiden asioista. Bloggasit tai et, elämäsi pyörii itsesi ympärillä, kenenkäs muunkaan. Ja jos ei itsesi, niin jonkun sinulle tärkeän, kuten lastesi tai työsi. Ja ne ovat juuri ne asiat, joista blogit pääasiassa koostuvat: minä itse, minun elämäni, minun kiinnostuksen kohteeni. Ja kuka blogeja sitten lukee? Ne, joita kiinnostavat sinä, sinun elämäsi tai sinun kiinnostuksen kohteesi. Ajatuksena tuo on oikeastaan vähän vastenmielinen. Toki blogeja luetaan paljon esimerkiksi inspiraation ja hyvien vinkkien saamiseksi, mutta ei vain siksi.


Bloggaaminen varsinkin lifestyle-blogeissa on siis pitkälti vain "lupa stalkata" toisen elämää, josta blogini nimi tuleekin. Muiden asiat kiinnostavat valtaosaa ihmisistä, ja blogin avulla pääsee facebookin kahden lauseen päivityksiä tai instagramin kuvia syvemmälle toiseen ihmiseen ja hänen ajatusmaailmaansa. Oli lukija sitten paras ystävä, yläasteaikainen tuttu tai täysin vieras ihminen. Onkin jopa pelottavaa miettiä, minkälaisen kuvan oma blogi itsestä luo. Minkälaisen kuvan joku saa minusta vain lukemalla blogiani? Minkälaisena ihmisenä hän minua pitää? Siihen vaikuttavat kaikki pikkuseikatkin: blogin ulkoasu, kirjoitustyyli- ja mahdolliset virheet, itsensä esittely, postausten aiheet ja tiheys sekä blogin mainostaminen vain muutaman mainitakseni. Huh. Huomaan itsessäni, että välillä hieman arkailen kertoa uusille tuttavuuksille kirjoittavani blogia, tai mietin puhuessani jonkun kanssa, onkohan hän käynyt lukemassa blogiani. Mikä siinä on niin kauheaa? Enhän minäkään tuomitse toista ihmistä sen perusteella, kirjoittaako hän blogia vai ei (ainakaan ennen sen lukemista, hups).

Vaikka tähän mennessä olen puhunut bloggaamisesta hieman negatiiviseen sävyyn, ei se ole kuitenkaan koko totuus. Enhän pitäisi blogia, jos se olisi vain noloa ja loisi minusta itsekeskeisen tai turhamaisen kuvan. Blogin kirjoittaminen on ollut minulle jo vuoden ajan valtavan hyvä tapa jäsentää omia ajatuksiani, sillä kirjoittaessa asiat täytyy laittaa ihan eri tavalla järjestykseen kuin omassa sekavassa päässä. Parhaillaan kirjoittamisprosessi tuo mieleen uusia ideoita ja innostaa. Blogi on yksi kanava luovuudelle ja mahtava harrastus, niin pitkään kun siitä osaa olla ottamatta paineita. Hyvällä tuurilla blogin kautta tapaa uusia ihmisiä, eksyy mielenkiintoisten keskustelujen syövereihin tai oppii toisesta jotain uutta. Eiköhän siinä ole jo tarpeeksi aihetta jatkaa blogin kirjoittamista pää pystyssä.

2018/06/06

Paras ostos pitkään aikaan

Löysin Tove Janssonin Sanojen lahja -kirjan kirjakaupasta joskus talvella, ja siitä asti olen lukenut sitä hiljalleen eteenpäin. Rakastuin kirjaan jo ensisilmäyksellä, ja nyt sen luettuani voin todeta, etteivät rahat menneet hukkaan. Kirjassa on teemoittain sitaatteja Janssonin kaikista kirjoista, ja hänelle tuttuun tapaan ne sisältävät paljon viisautta ja laittavat ajattelemaan. Tapanani on ollut jo vuodesta 2011 asti kirjoittaa ylös pätkiä kirjoista, kirjojen loppuja, runoja tai ajatuksia, jotka ovat saaneet minut ajattelemaan. Pätkiä, jotka ovat mielestäni erityisen hyvin sanottu. Tässä siispä muutama Sanojen lahja -kirjasta itseäni koskettavimpia sitaatteja myös teille luettavaksi (kaikki alla olevat sitaatit ovat siis Tove Janssonin kirjoittamia).


Oli rituaaleja jotka sisälsivät vihjauksia, katkaistuja
repliikkejä jotka viittasivat heidän pitkään yhteiseen
elämäänsä ja kietoivat heidät luoksepääsemättömään
muiston kotelokoppaan, joskus vain pari sanaa,
naurahdus, huokaus, nopea kädenpuristus.
Seuraleikki: Lummesuo

Älä ole pahoillasi, mutta yritä vihdoinkin ymmärtää,
meidän täytyy olla valppaita ja pitää silmällä tuota
tienhaaraa, ihmisen tie on täynnä haarautumia,
sivuteitä, mahdollisuuksia, tiedäthän, ja joskus kaksi
ihmistä tulee omilta tahoiltaan ja kulkee jonkin
matkaa rinnakkain. Silloin on vaikuttanut toisen tiehen.
Viesti. Valitut novellit 1971-1997: Keskustelu Samuelin kanssa

He seisoivat taas vieretysten, täydellisen hiljaa
ettei tasapaino horjuisi tässä merkillisessä siirtymässä
tai vaihtumassa, tai miksi sitä nyt voisi nimittää
mitä heille tapahtui.
Kuuntelija: Toinen



Nimittäin siis, sitähän sattuu yhtenään ja kaikkialla, että ystävät
lausuvat mielipiteitä ystävistä, huvittuneesti ja hellästikin he
puhuvat toistensa hankalista piirteistä, pienistä ominaisuuksista,
sanalla sanoen kaikesta mitä on tapahtunut ja tullut sanotuksi,
sellaisestahan kaikki normaali kanssakäyminen suurelta osin
koostuu aivan luonnostaan.
Kuuntelija: Lucion ystävät

Vain pohjaton kuilu avautui ihan jyrkän  seinämän alta,
se näytti hurjalta – mutta myös niin kiinnostavalta.
Vaarallinen matka

Vasta vähitellen kehitin melko tiiviin koti-ikävän, mutta
se ei estänyt minua olemasta onnellinen, suunnilleen
kuin ilmapallo joka on irronnut narustaan.
Viesti. Valitut novellit 1971-1997: Rakkaat enoni


Ikinä en ole eksynyt, hän ajatteli hilpeänä.
Enkä ole koskaan ollut läpimärkä! Hemuli heilutti
reippaasti käsivarsiaan ja tunsi olevansa kuin se
laulun henkilö, se joka tuhannen peninkulmaa
kotoaan sateessa yksinään taivaltaa ja on niin
villi ja vapaa!
Muumilaakson marraskuu

Minkä takia te koko ajan jatkatte matkaa, tähän tai
tuohon tai johonkin muuhun paikkaan, onko niissä
suurtakaan eroa? Te elätte ja voitte hyvin ja teillä
on seuraa toisistanne.
Reilua peliä

Loppujen lopuksi on kysymys vain tästä: että ei väsy,
ei koskaan heittäydy välinpitämättömäksi, innottomaksi,
hukkaa kallisarvoista uteliaisuuttaan – silloinhan
sallisi itsensä kuolla. Näin yksinkertaista se on,
eikö olekin?
Reilua peliä

2018/06/01

Olisinpa tiennyt

Netissä pyöriessä on vaikeaa välttyä #olisinpatiennyt -kampanjalta. Tarkoituksena siinä on kertoa sellaisia asioita nuorelle itselleen, joita olisi silloin halunnut tietää. Koska mulla oli kirjoitettuna jo puolikas postaus vähän aiheeseen liittyen, niin päätin yhdistää sen nyt tähän kampanjaan. On helppo sanoa, että olisinpa tiennyt, sillä ainakaan minä en olisi silloin neuvoja uskonut, ihan sama kuka ne minulle olisi kertonut. Ainakin omalla kohdallani elämä pitää oppia kantapään kautta, sillä niin se ainakin opitaan hyvin. No mutta hei, katsokaas tätä tyttöä:


Siinä näette teini-Ilonan. Minähän se siinä, yläastelainen, lintukodossa kasvanut nuori nainen, tai ehkä kuitenkin vielä tyttö. Tyttö, joka ei tiennyt, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tyttö, joka vaihtoehdot auki seilaili eri polkujen välillä. Tyttö, joka ei uskonut omiin kykyihinsä päästä opiskelemaan haluamaansa kouluun, ja joka unelmoi maailmanmatkailusta, jota ei uskaltanut oikeasti toteuttaa. Tyttö, joka haaveili yhteen muuttamisesta poikaystävän kanssa, perheen perustamisesta, itsenäistymisestä ja häistä. Tyttö, joka vasta pian alkaisi tutkiskella omaa sisintään, halujaan ja luonnettaan, ja joka on myöhemmin valmis tekemään mitä vain kehittyäkseen. Tyttö, joka myöhemmin elämässään ensimmäisessä omassa kodissa asuessaan ja lukioon ja yliopistoon astuessaan tulee kohtaamaan aivan uudenlaisia haasteita, ja joka ei tiedä vielä selviytyvänsä niistä voittajana.


Jos nyt voisin sanoa ysiluokkalaiselle minälleni muutaman vinkin (jota hän ei kuitenkaan kuuntelisi), ne olisivat tässä. 

Olisinpa tiennyt, että...

Elämässä on värejä myös mustan ja valkoisen välillä
Olin nuorena hyvin mustavalkoinen, ja ajattelin aina olevani itse oikeassa. Joustavuus puuttui täysin, ja peittelin epävarmuuttani kovalla ulkokuorella. Vieläkin esimerkiksi itkeminen ihmisten edessä on haastavaa, sillä en niin pitkään aikaan antanut itselleni lupaa näyttää tunteitani esimerkiksi ystävilleni tai perheelleni. 

On ihan ookoo olla erinäköinen kuin muut
Ala-asteella olin pitkään luokkani pisimpiä, ja yritin pitkään olla lyhempi huonon ryhdin avulla. Ala-asteen loppupuolella minua kiusattiin ulkonäöstäni, kuten ryhdistäni tai rinnoistani, mikä osaltaan heikensi itsetuntoani. Nykyään olen päässyt asiasta jo yli, ja onneksi lopetin kasvamisenkin jo kahdeksannella luokalla. Ei se erilaiselta näyttäminen niin kauheaa ole, ryhdikkäästi vain eteenpäin! 

Vika on joskus myös itsessäsi eikä toisissa 
Olin nuorena kova syyttelemään kaikkia muita, ja varsinkin ystäväni joutuivat kärsimään tästä. Yläasteiässä en osannut vielä ajatella, että vika olisi koskaan minussa. Typerä minä, herää. Olisin välttynyt monilta sotkuilta, jos olisin ymmärtänyt tämän jo teini-iässä.

Ystävät ovat kultaakin kalliimpia
Opin arvostamaan ystäviä vasta myöhemmin, kantapään kautta. Voi, miksi en ymmärtänyt sitä jo aiemmin? Ei kai se niin hankalaa ole.

Rehellisyys kannattaa
Olin lapsena kova huijaamaan, jos se auttoi minua pääsemään helpommalla, eikä suoranainen valehtelukaan tuottanut paljoa vaikeuksia. Opin jo onneksi suhteellisen nuorena kantapään kautta (taas kerran), ettei valehteleminen kannata.

Muiden ihmisten kehuminen ei tee sinusta huonompaa
Olen vasta viime vuosina opetellut kehumaan toisia ihmisiä. Jos ajattelen, että ystäväni on ihana ihminen, tai jos vastaantulijalla on maailman siistein paita, pyrin sanomaan sen aina ääneen. Tiedän itsekin, miten hyvältä tuollaiset kommentit tuntuvat ja miten ne piristävät päivää, joten miksi en laittaisi hyvää kiertämään? Se, että toinen näyttää hyvältä tai on mahtava tyyppi, ei ole minulta millään tavalla pois.

Ylioppilaskokeet eivät ole maailmankaikkeuden vakavin asia
Lukiolaisena ylioppilaskokeet aiheuttivat tuhottomasti ahdistusta ja päänvaivaa, varsinkaan kun en ole koskaan ollut koulussa mikään priimus. Lukiossa olin perus keskitasoa, kun oikein yritin. Olin epävarma, pääsenkö opiskelemaan sinne minne haluan, jos paperit eivät ole täydelliset. No, näköjään pääsin ja vielä ensimmäisellä yrittämällä. Ei kaikki ole siitä typerästä ylioppilastodistuksesta kiinni (vaikkakin ällän paperit mukavasti helpottavat asiaa).

Elämä kantaa
Lapsena en välittänyt tulevaisuudesta pätkän vertaa, mutta kun yläasteen loppupuolella havahduin tulevaisuuden olemassaoloon (ja siihen, että haluttua tulevaisuutta varten täytyy ehkä tehdä töitä), upotti minut loputtomaan huolehtimisen kierteeseen. Mitä jos parhaani ei ole tarpeeksi? Mitä jos epäonnistun? Mitä jos en saavuta tavoitteitani? Mitä tapahtuu yläasteen tai lukion jälkeen? Miten selviän? Hyvin. Koska elämä kantaa.



2018/05/31

Aina takaisin kotiin

Tapaan usein kahdenlaisia ihmisiä, sekä maailmanmatkaaja- että arki voittaa kaiken -tyyppejä. Nykyään matkustelua ja liikkuvaa elämäntyyliä pidetään ainakin nuorten keskuudessa hienona ja tavoiteltavan arvoisena asiana, ja omakotitalo, honda, kaksi lasta ja vakituinen kasista neljään -työ unelmana tuntuu aiheuttavan monissa ihmetystä ja jopa naureskelua. Kuka nyt sellaista haluaisi? Eikö mieleesi ole tullut, että maailmassa on muutakin nähtävää kuin oma takapiha tai Serenan lastenallas? Nämä ihmiset määrittävät elämäänsä matkustelun kautta, eivät halua sitoutua liian pitkäksi aikaa mihinkään, ja kotona ollessa valitetaan matkakuumeesta ja siitä, ettei Suomi tai tavallinen arki ole riittävää. Jotkut tuntevat, että koko maailma on yksi suuri koti, tai toisaalta, ettei kotia ole missään. Täytyy nähdä, kokea ja liikkua! Wanderlust ja silleen. 

Toinen ääripää ovat sitten ne, joiden elämää määrittää ajatus siitä, että arjen täytyy olla niin hyvää ettei sitä tarvitse lähteä pakoon. Rakennetaan koti jonnekin syrjäseudulle, vietetään kaikki vapaa-aika kuokkien omaa pihaa tai puolison kanssa Netflixiä katsellen. Ei koskaan lähdetä mukaan hullutuksiin, joita ystävät keksivät, saati että tehtäisiin mitään hurjaa, mentäisiin kauas tai lähdettäisiin mihinkään liian lyhyellä varoitusajalla. Halutaan perustaa jo nuorena perhe ja asettua aloilleen. Ja mikäs siinä. Onneksi näiden ääripäiden välistä löytyy myös muita vaihtoehtoja.


Keskustelimme muutama päivä sitten ystäväni kanssa siitä, mikä merkitys kodilla on. Olen aina ajatellut, että jonnekin kuulumisen tunne on äärettömän tärkeää ihmiselle kuin ihmiselle. Minä olen tuntenut aina kuuluvani johonkin: olen ylpeä suomalaisuudestani, kotikaupungistani ja perheestäni.  Hei uusi tuttava, tiesitkö että olen suomalainen? Se on hieno maa. Asun Joensuussa, se on pieni ja paikoittain jopa aika ruma, mutta vallan ihana paikka asua. Ja perheeni ja ystäväni, ne vasta parhautta ovatkin. Olen asunut Joensuussa tai sen lähistöllä jo kolmannesta luokasta saakka, ja päätin jäädä tänne myös opiskelemaan. Voi olla, että edessä on jossain vaiheessa muutto muualle Suomeen töiden perässä, ja olen avoin ajatukselle. Pääni huutaa minulle välillä, miksi ihmeessä jään paikoilleni Joensuuhun, kun koko maailma olisi avoinna? Vastaus on kuitenkin selvä, sillä kotini on siellä, missä perheeni ja ystäväni ovat. Oli se sitten Helsinki, Lontoo, Joensuu, tai joku niin pieni paikka, ettei kukaan yli viidenkymmenen kilometrin päässä asuva edes tiedä sen nimeä.


Vaikka välillä tunnen vastustamatonta halua lähteä seikkailemaan, mikään ei ole parempaa kuin palata reissusta kotiin. Paikkaan, jonne kuulun ja jota rakastan. Ehkä tärkeintä onkin se, että on uskallusta lähteä välillä pois omalta mukavuusalueelta, kokeilla ja nähdä uusia asioita ja toteuttaa omia unelmiaan matkustamisen suhteen, mutta palata silti aina yhtä onnellisena kotiin. Vieläpä muutamaa kokemusta rikkaampana. Arvostan tavallista arkea, jokapäiväisiä rutiineja, hyvänyönpusuja, koiralenkkejä, astioiden tiskaamista. Niiden vastapainoksi tämä sielu kaipaa kuitenkin jotain lisää, aina silloin tällöin. Se ei vähennä tavallisen arjen arvoa, vaan kenties jopa lisää sitä.

2018/05/27

Helsinkiviikonloppu

Tänä viikonloppuna lähdettiin taas vaihteeksi käymään Helsingissä ja Espoossa, sillä oli vihdoin aika käydä katsomassa Mamma Mia -musikaali, johon saimme liput joululahjaksi. Olen aina pitänyt musikaaleista, Abbasta ja Mamma Miasta, mutta kovin suuria odotuksia minulla ei kuitenkaan ollut musikaalin suhteen. Viime viikkoina sain kuulla tosin paljon kehuja ja ylistystä kyseisestä musikaalista, eikä se tosiaankaan pettänyt odotuksia. Nautin joka sekunnista ja fiilistelin kaikkia tuttuja kappaleita, jotka olivat suomennettu yllättävän hyvin. Kaiken kaikkiaan erinomainen kokemus. Muutenkin Helsingin reissu on ollut oikein onnistunut: hyvä ruoka, hyvä seura sekä sopivasti shoppailua teki viikonlopusta juuri sopivan rentouttavan. Nyt takaisin kotiin jatkamaan kesästä nauttimista ja lomailua! 



2018/05/22

Haaveissa häämatka

Käytimme poikaystäväni kanssa viime viikonloppuna lähes koko kahden tunnin automatkan häämatkakohteen miettimiseen. Olemme pyöritelleet ajatusta kohteesta jo aiemminkin, mutta päätöstä ei ole syntynyt sen enempää aiemmin kuin nytkään. Lopulta yksittäisten kohteiden pohdinnan sijasta päädyimme napsimaan kokonaisia maanosia pois listaltamme, mutta sitä pidemmälle emme ole päässeet. Luulisi kohteen valinnan olevan helppo homma, mutta kun maailmassa on vaan ihan liian paljon paikkoja jonne mennä. Tässä olisi pientä mietintää siitä, minkälaisia erilaisia vaihtoehtoja olemme miettineet, omine hyvine ja huonoine puolineen.


Aloittakaamme perinteistäkin perinteisemmästä häälomasta: ranta, rentoutuminen, viiden tähden hotelli, hyvää ruokaa ja aikaa parisuhteelle. Kenties hieman snorklausta, hierontaa ja turistikaupoissa kiertelyä ajanvietteeksi. Kuulostaa ihanalta, eikö? Tiettyyn pisteeseen asti kyllä, mutta meidät tuntien edessä olisi kahden viikon mittainen massiivinen tylsistyminen. Rannalla tai hotellin uima-altaalla makoiluun jaksaa käyttää ehkä päivän. Tai pikemminkin puolikkaan sellaisen, jonka jälkeen ainakin tämä pää huutaa tekemistä ja jalat uusia paikkoja tutkittavaksi. Se, että perinteinen luksusrantaloma ei sovi meille parhaiten, ei tarkoita, etteikö siitä voisi ottaa vaikutteita. En pistäisi ollenkaan pahakseni viiden tähden hotellia ja erinomaista ruokaa, sekä mahdollisuutta makoilla rannalla.

Pohdimme vaihtoehtona myös lähes täysin luksusloman vastakohtaa, nimittäin reppureissaustyylillä esimerkiksi USA:n halki ajamista. Matkalla olisi paljon nähtävää, kokemista ja tekemistä, ja tylsää olisi enintään autossa istuminen. Mutta siinäpä se tuleekin, nimittäin autossa istuminen. Tämän tyyppinen road trip vaatii kivenkovat peppulihakset ja sitäkin kovemmat hermot. Jo muutaman tunnin ajomatkalla tämä vaihtoehto pyyhkiytyi pois listaltamme, sillä pahimmat riidat saamme aikaan juurikin autossa kummankin nalkuttaessa toisilleen ajotyylistä, turvallisuudesta tai muusta turhasta. Tämänkaltainen reissu on ehdottomasti listalla tulevaisuudessa, mutta häämatkana iso ei. Häämatka olkoon kuitenkin ainakin jossain määrin rentouttava ja rakkaudentäyteinen loma. Ei siis kiusata itseämme tahallaan.


Mikä olisi siis jotain näiden kahden väliltä, ja mistä sellaisen kohteen löytäisi? Matkalla haluaisimme olla ainakin muutaman viikon, joten kohteita voisi olla sopivasti valittuna vaikka kaksi tai kolmekin, ja silti rentoutuminen olisi taattu. Kenties neljän tai viiden tähden hotelleissa yöpymistä, mutta muutamassa eri maassa tai kaupungissa? Siten yhdistyisi ainakin jollain tavalla seikkailu ja luksus. Samoin tällä tavoin voisimme yhdistää kaupunki- ja rantaloman. Säätilan haluamme olevan selkeästi lämmin, ja matkalle lähdemme heti häiden jälkeen, joten jo se rajaa joitain kohteita pois laskuista. Alunperin ajattelimme lähtevämme Australiaan tai Uuteen-Seelantiin, mutta vuodenaika on siellä silloin huono (tai huono ja huono, mutta ei ehkä tarpeeksi lämmin) tähän tarkoitukseen. Euroopan jätimme myös pois laskuista, sillä se on jo osittain koluttu, ja sinne kerkeää myöhemminkin helposti. Jotkut Aasian maat vetävät puoleensa halpojen hintojensa puolesta, mutta toisaalta monia todella kiinnostavia paikkoja löytyy myös paljon esimerkiksi Etelä-Amerikasta. 

Toisin sanoen siis aivan mahdoton päätös. Tällä hetkellä olemme kallistuneet Etelä-Amerikan puoleen, mutta suunnitelmat kerkeävät muuttua ennen matkan varaamista varmasti vielä miljoona kertaa. Onneksi meillä on kummallakin suhteellisen samankaltainen käsitys siitä, minkälaisen loman haluamme. Vielä kun keksisi kohteen!

Kuvat lainattu pxhere.com

2018/05/21

Rakkausviikonloppu - Hotel & Spa Resort Järvisydän

Viime vuonna saimme kihlajaislahjaksi lahjakortin Hotel & Spa Resort Järvisydämeen. Nyt kun kihlautumisesta oli kulunut lähes vuosi, saimme vihdoin aikaiseksi lähteä katsomaan, mitä Järvisydämellä on meille annettavanaan. Olen kuullut paikasta aikaisemmin paljon hyvää, eikä yhden vuorokauden visiittimme sinne pettänyt odotuksia millään lailla. 


Tullessamme sisään suiteemme, meitä odotti skumppapullo suklaineen, sekä kuuma ruusunterälehtikylpy. Skumppapullollisen, suklaiden ja kylvyn jälkeen nautimme neljän ruokalajin illallisesta, joka olikin keittiön tervehdyksen ja leipäkorin kanssa oikeastaan kuuden ruokalajin illallinen. Ah. Illallisen ruokalajit olivat valmiiksi päätetyt, ja vaikka lähes kaikki sisälsivät kalaa (jota en normaalisti voi sietää), söin kilttinä tyttönä kaiken ja jopa tykkäsin uusista makuelämyksistä! Ehkä annan siis kalalle mahdollisuuden jatkossakin. Siis ehkä. Illallisen jälkeen kello oli jo kahdeksan, joten päädyimme kaikista suunnitelmista huolimatta hotellihuoneelle napostelemaan vielä vähän baarikaapin antimia ja nauttimaan toistemme seurasta ilman mitään kiirettä minnekään. 


Järvisydämessä olisi ollut vaikka mitä tekemistä kylpylästä frisbee golf -rataan ja norpparetkiin, mutta tällä kertaa ne jäivät kokematta ajan puutteen vuoksi. Nyt kun paikka on todettu hyväksi, voidaan mennä sinne rentoutumaan seuraavan kerran ihan ajan kanssa. Ajomatkaa Joensuusta tulee vain kaksi tuntia, joten kynnys lähteä ei ole kovin suuri. Viikonloppu (tai tässä tapauksessa oikeastaan vuorokausi) oli oikein onnistunut ja rentouttava, ja oli mahtavaa saada viettää aikaa yhdessä pois kotoa ja arjen rutiineista. Se tekee ihmeitä!

2018/05/16

Arkiruokaa osa 4: Karpalo-homejuustosalaatti

Kun ilmat ovat lämmenneet, tekee mieli vaihtaa kuumat padat ja laatikot vähän kevyempiin ruokiin. Lounaaksi tai päivälliseksi valmistuukin usein mitä erilaisempia salaatteja, joista tässä olisi yksi uusi lemppareistani. Tämän kyseisen salaatin valmistin aineksista, jotka löytyivät jo valmiiksi kaapista, ja siksi tässä onkin hyvin suurpiirteinen ohje, jota jokainen voi muuntaa makunsa mukaan.


Karpalo-homejuustosalaatti (kahdelle)

Jäävuorisalaatti
Hieman rucolaa
Viinirypäleitä (vajaa rasiallinen)
Kaksi päärynää tai omenaa
100g saksanpähkinöitä
Kourallinen kuivattuja karpaloita
Puolikas homejuusto
Puolikas kurkku


Valmistus on erittäin haastavaa: huuhtele, kuori tarvittaessa, pilko, yhdistä ja sekoita. Jos olet oikein näppärä, niin tee kylkeen vielä joku oikein hyvä salaatinkastike, jota minä en vaivaudu koskaan tekemään.

Vinkki vitonen: Jos et halua, että omena- tai päärynäpalat tummenevat, pyöräytä ne sitruuna- tai limemehussa. Pähkinät voi myös halutessaan paahtaa kuivalla ja kuumalla pannulla.

2018/05/14

Häihin bändi vai DJ?

Viimeaikoina olemme pyrkineet saamaan jonkinlaista käsitystä häiden musiikkipuolesta, sillä myös bändit ja DJ:t varataan kesän suosituimmille viikonlopuille usein jo vuotta aiemmin. Alunperin meillä taisi molemmilla olla selkeä ajatus siitä, että totta kai häissä kuuluu olla bändi. Tarjonnan kartoittaminen sai meidät kuitenkin miettimään myös muita vaihtoehtoja. Kaikilla näyttää olevan myös tästä asiasta mielipide, eivätkä facebookin hääryhmät tai vauva.fi:n keskustelut helpota päättämistä ollenkaan. Miksikö? Tässä kokoamani lista bändin ja DJ:n hyvistä ja huonoista puolista:

Bändi:
+ Livemusiikki on aina livemusiikkia, tämä on ainakin kymmenen plussan arvoinen plussa
+ Luo tunnelmaa
- Kallis (valtaosa 1000-2000e)
- Soittaa yleensä vain 3x45min settiä (tuohon ylläolevaan hintaan)
- Vie paljon tilaa
- Soittaa pääasiassa tietyn valmiin listan 
- Versiot kappaleista ovat bändin: epävarmuus siitä, onko bändi tarpeeksi hyvä
- Äänenvoimakkuutta vaikeampi säätää (saattaa olla liian kova pieneen tilaan)

DJ:
+ Suhteessa huomattavasti halvempi (ilman matkakuluja n. 400-500e/6h)
+ Mahtuu tilaan paremmin
+ Hyvä mahdollisuus vaikuttaa soitettavaa musiikkiin
+ Monipuolisesti musiikkia
+ Versiot ovat alkuperäisiä (tietää mitä saa)
+ Huolehtii äänenvoimakkuuden sopivuudesta ja äänentoistosta sekä laittaa tulemaan oikeat biisit oikeaan aikaan (tilannetajua)
- Ei kovin tunnelmallinen
- Ei perinteinen (jos sillä nyt on jotain väliä)



Kolmas vaihtoehto on myös duo, sillä se olisi hinnaltaan jotain DJ:n ja bändin välistä. Ongelmana on kuitenkin se, että haluamme häissämme soitettavan tanssittavaa musiikkia. Duot kun yleensä ovat tunnelmallisia ja ihania, mutta eivät kovinkaan tanssijalkaa vipattavia. Neljäs vaihtoehto on aina vanha kunnon Spotify, mutta se olkoon vihoviimeinen vaihtoehto. Jos päädymme bändiin, soi Spotify muun ajan. Toki bändin ja DJ:n kummankin hankkiminen olisi paras vaihtoehto, jotta bändi voisi soittaa sen 3x45min ja DJ hoitaisi illan muun musiikin soittamisen sekä ennen bändiä että sen jälkeen. Valitettavasti tässä tapauksessa budjetti paukkuisi niin paljon, että joudumme jättämään parhaan vaihtoehdon jo suoraan pois laskuista.

Kuten väsäämästäni listasta huomaa, saa DJ yllättävän paljon plussia bändiin verrattuna. Olisin tämän perusteella ottamassa jo heti DJ:n, mutta bändin tunnelmallisuus on seikka, joka jarruttaa hieman valintaa. Onko DJ tarpeeksi meille, vai kaipaammeko ihan oikeaa livemusaa? Toisaalta, mitä jos bändi ei olekaan niin hyvä vaihtoehto, ja maksamme paljon jostain ei niin hyvästä? Juuri nyt olemme kääntyneet hieman sille kannalle, että eräs tuttumme soittaisi pientä korvausta vastaan ruokailun ajan taustamusiikkia livenä, jonka jälkeen DJ ottaisi ohjat käsiinsä loppuillaksi. Näin saisimme yhdistettyä livemusiikin ja DJ:n hyödyt yhteen. Tällä idealla mennään siis eteenpäin musiikin suhteen, ja katsotaan löytyykö meille sopiva DJ jostain lähiaikoina.

Kuvat lainattu pixaby.com

2018/05/13

Rakas äiti

Olen onnekas, sillä minulla on aivan uskomattoman ihana, rakastava ja välittävä äiti. Kun minulta on vuosien varrella kysytty, ketä henkilöä ihailen eniten, on vastaukseni ollut poikkeuksetta äiti. Jopa pahimmassa teini-iässä arvostin ja katsoin äitiäni ylöspäin, vaikkakin osa hänen silloisista viisaista neuvoistaan saattoi mennä valonnopeudella toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vasta yläkouluiässä ymmärsin, että äitini ei ole täydellinen, virheetön supersankari. Toki tämä supersankariajatus teki luonnollisesti äidistäni ihailun kohteen, mutta vielä enemmän aloin ihailla häntä sen jälkeen, kun ymmärsin hänenkin olevan vain tavallinen kuolevainen omine huonoine puolineen ja heikkouksineen kuten me kaikki muutkin. Olennaista eivät ole takaiskut, haasteet elämässä tai hetkelliset huonot hetket, vaan se, miten me kohtaamme ne. Eniten arvostan äidissäni avoimuutta puhua kaikista mieltä askarruttavista asioista, hänen loputonta oikeudenmukaisuuttaan sekä sitä, millä lämmöllä ja rakkaudella hän kohtelee kaikkia ihmisiä.

Olen aina miettinyt, miten voin olla joskus tulevaisuudessa omille lapsilleni yhtä oikeudenmukainen ja huolehtiva, ja miten jaksan kysyä heiltä rankan työpäivän jälkeen väsyneenä kuulumisia ja osoittaa kiinnostusta heitä kohtaan, vaikka haluaisin vain olla rauhassa. Olen vasta vanhempana ymmärtänyt, kuinka tärkeää lapselle se on, että aikuinen on hänestä kiinnostunut. Oli se sitten äiti, opettaja, kerhon ohjaaja tai sukulaistäti. Jo pelkästään kysymällä mitä kuuluu, miten koulussa menee ja onkos siellä koulussa kivoja poikia hehheh, saa lapsen tuntemaan itsensä tärkeäksi. Hei, tuo aikuinen välittää ja on kiinnostunut minusta. Oma äitini on saanut minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja rakastetuksi koko elämäni ajan, ja on näin luonut minulle turvallisen ympäristön kasvaa ja oppia miten tätä elämää eletään. Vaikka emme enää asukaan saman katon alla, on hän minulle erittäin tärkeä. Toivottavasti minusta tulee joskus yhtä hyvä äiti kuin minun äitini on.

2018/05/09

Viittä vaille valmis opettaja

Havahduin tänään harjoittelun loppuluennolla ihmeelliseen haikeuden tunteeseen. Ihan samanlaiseen tunteeseen, joka minulla oli omassa ylioppilasjuhlassani opiskelijatoverini puheen aikana. Tänään oli tämän opiskeluvuoden viimeinen läsnäoloni yliopistolla, ja syksyllä yliopistolle mennessäni olen jo viidennen vuosikurssin opiskelija. Viides vuoteni jää kuitenkin lyhyeksi, sillä syyskuun lopulla Indonesiasta tullessani minulla on enää yksi kurssi suoritettavana, jonka jälkeen valmistun opettajaksi. Ihan oikeaksi, päteväksi luokanopettajaksi. Tänään luennoitsija totesi, että olemme opettajia nopeammin kuin arvaammekaan. Aivan opintojen loppusuoralla, ja loppu häämöttää jo horisontissa. Koko yliopistoaika on mennyt yhdessä silmänräpäyksessä, enkä voi uskoa, miten paljon olen näiden vuosien aikana oppinut. Ja myös miten paljon minulla on vielä opittavaa.

Ennen kesätöiden alkua pyrin parhaani mukaan nauttimaan taivaallisen kauniista ja aurinkoisista päivistä, antamaan aikaa itselleni ja tekemään juuri niitä juttuja joita rakastan. Jopa tenttikirjani viimeiseen elämänkatsomustiedon aineopintojen tenttiin ovat mielenkiintoisia: eläin- ja ympäristöfilosofiaa. Sillä on hyvä lopettaa tämä kouluvuosi ja siirtyä kohti kesää.