2018/02/27

Pariskuntahaaste

Tällä hetkellä elämä pyörii niin vahvasti koulun ja harjoittelun ympärillä, että ajattelin tehdä postauksen vastapainoksi jostain ihan muusta. Keksin pakottaa avomieheni haasteeseen, jossa hän vastaa kysymyksiin minusta ja minä hänestä. Kysymykset eivät ole mitään kovin ihmeellisiä, mutta omalla tavallaan ihan hauskoja. Ainakin ne paljastavat meidän tylsän arkielämän ja isoimmat riidanaiheet, eikä kannata ottaa vastauksia turhan vakavasti! I tarkoittaa omia vastauksiani avomiehestäni, ja N tarkoittaa hänen vastauksiaan minusta. Omat kommenttimme ovat kursivoituna.



Jos hän katsoo telkkaria, mitä siellä pyörii?

I: Todennäköisesti joku sarja jonka N on nähnyt jo aiemmin, mutta katsoo sitä silti. Esimerkiksi How I Met Your Mother, Breaking Bad tai joku vastaava. Välillä telkkarista tulee myös toimintaleffoja, mutta ei koskaan kauhua. Romantiikasta N oikeasti tykkää, mutta ei voi myöntää.
Niinpä, poistappa se romantiikkakohta.

N: Sykettähän siellä aina pyörii tai Selviytyjät Suomi tai Uusi päivä. Kaikkia humpuukkiohjelmia yleensä.
Myönnetään, aivojen nollaus päivän päätteeksi onnistuu parhaiten telkkaria katsoen. Mitä turhempi ohjelma, sen parempi.

Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa?

I: Jokaiseen salaattiin täytyy laittaa aina jotain kastiketta, mutta mitä? En ole itse suuri salaatinkastikkeiden ystävä, joten en edes tiedä, mitä meillä on jääkaapissa. Saanko vilkaista? Varmaan ranskalaista tai jotain.
Nyt on sinappikastiketta jääkaapissa, mutta käytän kyllä yleensä kevyttä ranskalaista.

N: Ei Ilona valitse kastiketta, paitsi enintään sitruuna vinaigreten.
Totta, kuten jo totesin, en käytä salaatissani yleensä kastiketta.

Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?

I: Karjalanpaistia tai poronkäristystä, perunamuusin ja suolakurkun kanssa. Ehdottomasti.
Mmm... En tiedä itsekään mutta hyvä ehdotus.

N: Pilttejä, koska niitähän Ilona syö jo nyt päivittäin kyllästymättä.
Kiinni jäin. Hedelmäpiltit ovat vaan niiiin hyviä ja helppo välipala. 

Mikä on hänen kengänkokonsa?

I: Nelkytjotain. Miten en tiedä? Varmaan 43.
Oikein meni!

N: En tiedä! Oisko 37?
Huoh. 38. Kaiken tämän ajan jälkeen. 

Mikä on hänen paras luonteenpiirteensä? Entä huonoin?

I: Paras on varmaankin avuliaisuus, huonoin laiskuus. Ei kommentteja.
Vai niin. En voi kyllä ainakaan tuota laiskuutta kieltää.

N: Ilona jaksaa aina olla pirteä, huonoin luonteenpiirre on varmaankin kunnon nipotus ja valitus siivouksen suhteen. Nipotus, valitus, jäkätys, karjuminen ja silleen.
Tuo karjuminen meni jo ehkä vähän liioittelun puolelle.

Millaisista elokuvista hän pitää?

I: Toimintaleffoista varmaan eniten, tosin myös monet mun hömppäleffat N katsoo kyllä mukisematta läpi.
Mä ajattelenkin sitä investointina. Ilona pysyy paremmalla tuulella kun katsotaan välillä hömppäleffoja.

N: Romanttisista komedioista
Pidän kyllä kaikenlaisista leffoista ihan romantiikasta kauhuun, mutta romanttiset komediat on kyllä kestosuosikki.

Mitä asioita teet usein, josta hän ei pidä?

I: Nalkutan siivoamisesta ja ehkä jostain muustakin turhasta, olen liian utelias (kuulemma huonoin luonteenpiirteeni) ja matkustan liikaa.
No nuo pitää kyllä hyvin paikkansa. 

N: Syön yöllä, jätän siivoamatta, jätän vaatteet lattialle, oon vessassa silloin kun Ilonan pitäisi päästä vessaan. Syön Ilonan ruokia, käytän viimeiset maidot kahviin niin että Ilonalle ei jää maitoa kaakaoon.
En kestä sitä, miten osuva luettelo tuo on.

Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?

I: Vaikea kysymys, koska N ei ole mikään suuri kakkuihminen. Sanoisin, että ainakin joku kunnon suklaakakku saattaisi maistua.
En tosiaan ihan hirveästi välitä kakuista. Voihan niitä syödä mutta on niitä parempiakin herkkuja. Sitruunakakku on kyllä ainakin hyvää, sellaista raikasta.

N: Sellainen sikapaha daim-pohjainen juustokakku. Ilona rakastaa Maraboun daimia, se on sen lempparisuklaata. Itse taas inhoan sitä.
Nam.

Minkä parissa hän viettää mielellään monta tuntia?

I: Normaalisti arjessa Xboxin tai oman kännykkänsä, mutta legojen rakentaminen tai tietokoneen kasaaminen on kyllä hänen lempparihommaansa.
Pliis älä kirjoita blogiin että tykkään rakentaa legoilla. 

N: Telkkarin, koska jos Ilona on kotona eikä tee kouluhommia, se katsoo varmasti telkkaria.
Paheeni, myönnettäköön. Parasta aivojen nollausta.

Missä hän on erityisen hyvä?

I: Tietotekniikkaan liittyvissä asioissa.
Lyhyesti ja ytimekkäästi.

N: Ruoanlaitossa, koska Ilona tekee monipuolista ruokaa ja kokeilee aina uusia ruokia.
Ainakin yritys on, tosin se miten ne ruoat onnistuvat, on ihan eri asia.

Missä hän on erityisen huono?

I: Siivoamisessa, varmaan osittain myös siksi ettei halua tehdä sitä kunnolla.
Ehkä.

N: Kaikessa teknisten laitteiden käytössä, Ilona ei tiedä niihin liittyvistä asioista oikein mistään mitään!
Täältähän satelee karuja totuuksia.

Mitkä kolme asiaa hänellä on aina mukana?

I: Kännykkä, insuliinikynä ja verensokerimittari jos totta puhutaan. Ja neljäs asia olis sitten lompakko. Niillä pärjää jo pitkälle.
Nykyään verensokerimittari on itseasiassa puhelimessa, haa, etpäs tiennyt.

N: Huulirasva, kalenteri ja kännykkä.
Jokainen joka mut tuntee, tietää että syntyy suuri kriisi jos huomaan huulirasvan jääneen kotiin ja kadonneen. En kerta kaikkiaan pärjää ilman. Eikä mikä tahansa huulirasva käy, vaan juuri se yksi ja tietty. Toinen mun elämää pystyssä pitävä asia on kalenteri. Jos se häviäisi, olisin aivan ulapalla omista menoistani ja tekemisistäni. En muista ilman kalenteria yleensä edes seuraavan päivän menoja.

Mikä saa hänet ärsyyntymään?

I: Pääasiassa varmaan minun nalkutus. Pitäisi varmaan vähentää!
Hyvä idea.

N: Töniminen, se että ei vastaa kokonaisilla lauseilla vaan pelkästään mmm, siitä että mikron kupu ei ole mikrossa vaan pöydällä, siitä että tiskit eivät ole tiskikoneessa, se että takin jättää tuolinkarmille eikä kaappiin tai ihan vaan se, että en jaksa olla Ilonan seurana koko ajan kotona.
Te lukijat saatte musta varmaan aivan äärettömän upean kuvan :D Ja ei, en ole super neuroottinen mutta osaan varmaan olla välillä vähän turhan tarkka siitä sun tästä.

Mikä saa hänet piristymään?

I: Koiramme Friida. Ihan missä tahansa, ihan milloin tahansa. N ei voi olla huonolla tuulella kun Friida on paikalla.
Voinpas. Okei, en.

N: Karkki, Friida ja kaiken maailman turha söpöstely.
Irtsarit, elämäni rakkaus. Ja sit toi toinen elämäni rakkaus. Mikäpä piristäisi paremmin.

Millainen hän on naisena/miehenä?

I: Avulias, huolehtivainen, perhekeskeinen.
Ei kommentteja.

N: Strong independent woman ja silleen.
En tiedä oliko tuo vitsi vai ei, mutta kaipa osaan olla aika omapäinen, tiedän mitä haluan ja etenen tavoitteita kohti määrätietoisesti. Ja osaan pitää puoleni :D 

Kysymykset poimittu osittain cocoaetsimässä.fi -blogista


4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Voisin itekkin ehkä toteuttaa :) Miulla on ihan sama tuon huulirasvan kanssa :D

    VastaaPoista
  2. Eksyin mutsison-blogin kommenteista tänne ja ompa sulla kiva blogi! Tää postaus oli ehkä lempparein mitä ehin lukea tähän asti :D hauskoja nuo teidän omat kommentit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos paljon <3 Päivän piristys :)

      Poista