2017/08/13

Viimeinen viikonloppu Lontoossa

En voi uskoa, että mun viimeiset vapaapäiväni Lontoossa alkavat olla tässä. Nautin viikonlopusta täysin siemauksin, ja tein vielä viimeisiä juttuja täällä joita en ollut ennättänyt tehdä aiemmin. Lauantaina kävin pitkästä aikaa aamulla juoksulenkillä, ja ai että kun oli hyvä olo sen jälkeen. Kyllä kroppa kaipaa kunnon liikuntaa, vaikka motivaatio onkin ollut nyt vähän hukassa ja sairastelun takia en ole voinut liikkua kunnolla. Otan ensi viikon tavoitteeksi käydä juoksemassa ainakin muutaman kerran viikon aikana, ja kotiin päästyäni alkaakin sitten pian kunnon kuntokuuri, jotta saan pudotettua nämä muutamat lontookilot jotka ovat ilmestyneet ei-niin-salakavalasti. Kyllähän sen tyhmempikin tietää mitä jatkuva herkkujen popsiminen aiheuttaa. MUTTAKUN!

Lauantaina suuntasin King's crossin asemalle Harry Potter -kauppaan, joka oli hieno, mutta totaalisen kuvottavan kauhean täynnä aasialaisia turisteja. Hypistelin siellä aikani muutamia ihania tavaroita, mutta päätin kuitenkin lopulta jättää ne kauppaan. King's Crossilta kävelin Camden Towniin, jossa pyörin seuraavat tunnit ihastellen erilaisia ruokakojuja ja letkeää menoa. Koko kesän olen himoinnut bubble wafflea, joten mikä olisikaan ollut parempi aika syödä sellainen kuin viimeisenä Lontoon viikonloppuna! Kyllä maha tuli täyteen loppupäiväksi siitä sokeripläjäyksestä, mutta oli kyllä sen arvoista. Vohvelia, nutellaa, oreo-keksejä, suklaata ja kermavaahtoa. Voiko mennä pahasti pieleen? Eräs katukauppias sai minut myös ansaan, ja päädyin lopulta pitkän tinkimisen jälkeen ostamaan uuden repun. Reppu on just eikä melkein mun mieleen, mutta on hyvä kysymys, miten saan sen ikinä mahdutettua matkalaukkuun. No, se on ensi viikon ongelma.

Sunnuntain aloitin myös juoksulenkillä, ja vietin rauhallista aamua odotellen kauppojen aukeamista. Lähempänä kahtatoista lähdin bussilla keskustaan, jossa tein vielä viimeiset shoppailut ja tuliaisten ostamiset. Väenpaljous oli kuitenkin todella ahdistava, joten päädyin lähtemään jo ajateltua aikaisemmin takaisin kotiin. Koko viikonlopun on ollut kuitenkin ihan kertakaikkisen hyvä fiilis. Kotiinpaluu on jo niin lähellä, että täällä on helppo panostaa jokaiseen hetkeen ihan eri tavalla, kuin jos edessä olisi vaikka vielä vuosi täällä. Kaipaan kotiin, mutta en tiennyt että mihinkään kaupunkiin voi ihastua tällä tavalla. Lukuun ottamatta tätä ihmisten määrää! No, viikon päästä olen jo kotona. Hui, mutta ennen kaikkea jee.


Harry Potter -kauppa

Hyde Park aurinkoisena sunnuntaina
Lauantain ostokset: reppu, kojusta sovittamatta ostettu paita ja pieni scratch map.


En pysty katsomaan tätä kuvaa ilman että haluan lisää!
Tästä paidasta tuli heti mun ehdoton lemppari! Sääli että se on tuon mittainen, koska en osaa käyttää noin lyhyitä paitoja. Ehkä pitää ostaa korkeavyötäröisemmät farkut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti