2018/11/03

Tiimipostaus: kiitollisuuspäiväkirja

Marraskuun tiimipostaus keskittyy tällä kertaa hyvinvointiin, ja annoimmekin blogitiimissä toisillemme hyvinvointiin liittyvät viikon mittaiset haasteet. Minulle lankesi kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen, joten kirjoittelin yhden viikon ajan jokaisen päivän kiitollisuudenaiheen ja muutenkin päivän parhaista hetkistä. Tässä ne siis nyt ovat!


Maanantai:
Tämän päivän paras juttu oli samalla myös kauhein, nimittäin uudessa työpaikassa aloittaminen. Vaikka olin toiminut koululla aiemmin jo luokanopettajan sijaisena, oli hyppy mulle ihan tuntemattomaan laaja-alaisen erityisopettajan työhön kieltämättä vähän pelottava. Päivä meni kuitenkin hyvin, ja olen kiitollinen siitä, miten hyvin mut on otettu työpaikalla vastaan. Tällainen kokematon nuori opettajanalku kun vasta olen. Olen kiitollinen myös siitä, että ihmiset mun ympärillä ovat olleet tänään muutenkin jotenkin ihan erityisen mahtavia ja täynnä energiaa. Väsyneenä sitä itsekin saa lisää virtaa kun muut jaksavat vetää eteenpäin.

Tiistai:
Tänään olen erityisen kiitollinen siitä, että työpaikallani on vähän oppilaita luokilla, mikä mahdollistaa jokaisen oppilaan kohtaamisen ja sitä kautta heihin tutustumisen ihan eri tavalla. Tässä päivässä oli kivaa se, että opin käyttämään uutta autoamme paremmin, ja kotiinpaluumatkalla yksin istumisen sijasta jutustelin puhelimitse ystäväni kanssa. Lähes tunnin työmatka sujuu rupatellen vaan niin paljon nopeammin. 

Keskiviikko:
Meillä on tapana viestitellä välillä ystävieni kanssa ääniviesteillä, ja tänään pitkän työpäivän lopussa oli piristävää kuunnella ystävieni höpötyksiä ja ajatuksenvirtaa kuulokkeista siivotessani viimeistä kohdetta. Miten mun ystävät onnistuvatkaan aina tekemään mut niin iloiseksi? Tämän päivän kiitollisuus kohdistuu siis erityisesti ystäviin, sekä maailman parhaaseen etäystävyyssuhdesovellukseen eli whats appin ääniviesteihin.



Torstai:
Täytyy sanoa, että jo aiemmin mainitut kiitollisuuden aiheet olivat läsnä myös tänään. Ensimmäinen viikko töissä erityisopettajana on ollut täynnä haasteita ja uuden oppimista, ja olen iloinen, että olen selvinnyt jo tähän saakka. Ja nimenomaan selvinnyt, sillä sitä se vielä on nyt alussa.

Perjantai:
Tänään päivässä oli parasta normaalia lyhyempi työpäivä, joka oli vielä ihan erityisen mukava ihanien, innostuneiden oppilaiden ansiosta. Tänään olin kiitollinen siitä, että avomieheni oli tankannut edellisenä iltana auton, eikä minun tarvinnutkaan tankata sitä aamun kiireessä. Olen niin iloinen siitä, että edessä on viikonloppu, ja että olen selvinnyt kuluneesta viikosta kunnialla!

Lauantai:
Ai että kun olen kiitollinen viikonlopuista. Perjantai ja lauantai ovat aina niin täynnä vapauden tunnetta, vaikka olinkin siirtänyt kaikki ylimääräiset jutut tehtäväksi viikonlopulle. Tässä päivässä parasta oli ystäväni näkeminen ja leffassa käynti, joka oli yksi huvittavimmista hetkistä vähään aikaan. Kävimme katsomassa A Star Is Born -leffan, ja takanamme oleva tyttö vollotti kovaan ääneen viimeiset puoli tuntia. Keskittymiseni siirtyi surullisesta leffasta erittäin dramaattisen vollotuksen kuunteluun ja naurun pidättelyyn. Taisi muutama muukin hieman naureskella tilanteelle. No, anyway, naurettiin ystäväni kanssa myöhemmin tilanteelle vedet silmissä. Kiitos sinulle tuntematon viikon (tai jopa kuukauden) parhaista nauruista.

Sunnuntai:
Tänään kiitän koko maailmaa siitä, että minulla ei ole paljoa tekemistä. Ensimmäistä kertaa koko viikkoon voin vain katsella Netflixistä monta jatkoa Siltaa peräkkäin. Liikunta on jäänyt nyt työkiireiden alle, joten päivän sulikset tekivät todella terää. Rentoutumiseen ja liikkumiseen on hyvä lopettaa viikko ja valmistautua seuraavaan.



Kaiken kaikkiaan viikon kiitollisuudenaiheet voi tiivistää muutamaan asiaan: ystäviin, ihmisiin yleensäkin, uusiin kokemuksiin, rentoutumiseen, ja mainitsinko vielä ne ystävät? Jokapäiväinen positiiviseen keskittyminen auttaa jaksamaan, vaikka työtä olisi paljon ja elämä tuntuisi hetkittäin raskaalta. Positiivisissa tunnelmissa mennään eteenpäin jatkossakin, mutta kiitollisuuspäiväkirja löytyy vain oman pääni sisältä.

Käy lukemassa myös muiden blogitiimiläisten postaukset:
 Anniina / Elli / Jenny / Krista / Heli / Sini 

4 kommenttia:

  1. Kiva, ku sait noin hyvän vastaanoton uudella työpaikalla!
    Ystävät antaa kyllä ihan hirmuisesti voimaa jaksaa aina etteenpäin :)

    https://terveisineve.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Ihana kiitollisuuspäiväkirja! Päivän kiitollisuuksia on aina niin ihana listailla, kun huomaa aina kuinka onnekas (ja onnellinen) onkaan. ♥

    VastaaPoista
  3. Kiitos <3 Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on kyllä hyvä tapa huomata ne pienemmätkin ilonaiheet päivässä.

    VastaaPoista