2018/04/23

Ilman meikkiä

Aiemmassa postauksessa mainitsin siitä, että olen taistellut iho-ongelmien kanssa jo pitkän aikaa. Minulla on atooppinen iho, joka oireilee milloin milläkin tavalla: näppylöitä, ihottumaa ja kutinaa ikävissä paikoissa ja juuri silloin kun niitä vähiten kaipaisi. Ei sillä että niitä koskaan mitenkään erityisesti kaipaisi. Koko kehoni iho on kuiva ja vaatii rasvaamista varsinkin talviaikaan jokaisen suihkun jälkeen, ja jos jätän suihkun jälkeen rasvaamatta, ihoni muistuttaa minua kyllä taatusti olemassaolostaan. Kädet, huulet ja muu naama sen sijaan vaativat rasvausta useamman kerran päivässä, ja auta armias jos ne jäävät rasvaamatta. Kuivuuden lisäksi huulteni ympärys ärtyy helposti, eikä mikään konsti tunnu auttavan. Onhan se nyt aika siistiä kävellä ympäriinsä saman näköisenä kuin eskarin ryhmäkuvassa: olin syönyt vissiin edellisenä iltana tai aamulla vähän liikaa porkkanoita. Myös käsiini ilmestyy välillä erilaisia näppylöitä, jotka saattavat olla usein kipeitä tai kutisevia. Iän myötä iho-oireet ovat menneet vain huonompaan suuntaan, eikä loppua ole näkyvissä.

Mihin hankaluudet ihon kanssa ovat sitten käytännössä vaikuttaneet? Jatkuvan rasvaputelin ympäriinsä kuljettamisen ja ikävän tuntuisen ihon lisäksi ainakin siihen, että meikkaaminen ei aina onnistu. Meikkaaminen on mielestäni mukavaa ajanvietettä, ja pitkän kaavan mukaan laittautuminen on hauskaa. Silti arjessa meikkaaminen usein jää, joko ihon huonon kunnon tai oman laiskuuden ja välinpitämättömyyden takia. En ole koskaan ollut kova meikkaamaan, eikä minulle ole paljoakaan väliä näkevätkö ihmiset minut meikattuna vai ilman meikkiä. Toki laittaudun juhliin, illanviettoihin ja muihin vastaaviin poikkeuksetta. Minulle on ollut myös aina tärkeää, että ihmiset näkevät minut tasaisesti välillä meikattuna ja välillä ilman meikkiä, sillä en halua arjessa mitään ooh-reaktioita ulkonäöstäni suuntaan tai toiseen (vaikkakaan kehut eivät koskaan ole pahitteeksi). Koen näyttäväni ihan hyvältä kummallakin tavalla, mutta toki meikillä saa aikaan hieman siistimmän ja huolitellumaan vaikutelman. Ainoa asia joka todella harmittaa, on se, että huulten seudun ongelmien vuoksi en voi käyttää huulipunaa kuin erikoistilanteissa. Rakastan räikeitä huulipunia, ja käyttäisin niitä aina jos vain voisin!





2 kommenttia: