2018/01/17

Ex-au pairin vinkit

Halusin palata vielä viimeisen kerran au pair -juttuihin ja viime kesään ennen kuin siirryn blogissakin ihan kokonaan muihin aiheisiin. Viime kesään mahtui paljon niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, mutta päällimmäisenä mieleen jäi itseni ylittäminen: selvisin uusista haasteista ja yksin matkustamisesta. Nyt jälkeenpäin voisin antaa muutaman vinkin muille, jotka suunnittelevat lähtevänsä au pairiksi. Vaikka oletin työn olevan pitkälti sellaista mitä se lopulta olikin, on aina eri asia tehdä jotain oikeasti käytännössä kuin vain unelmoida tai lukea muiden kokemuksia.

1. Valitse perhe huolellisesti
Painotan tätä asiaa, sillä valitsin itse käytännössä ensimmäisen vastaantulevan perheen joka vaikutti  suhteellisen mukavalta. Sillä, miten au pairina viihtyy, on todella paljon tekemistä sen kanssa kenen luona asuu ja tekee töitä. Skypen tai puhelimen välityksellä on hankalaa tai jopa mahdotonta sanoa, tuleeko lopulta toimeen perheen vanhempien tai lasten kanssa, mutta kyllä siitä jonkunlaisen käsityksen saa. Perheen metsästämisessä ei pidä turhaan kiirehtiä, vaikka riski se on joka tapauksessa.

2. Ole avoin ja puhu mieltä askarruttavista asioista
Au pairina pyrin ottamaan oma-aloitteisesti esiin mieltä painavat asiat. Kohdallani tämä ei tosin toiminut kovinkaan hyvin, koska ranskalaisen äidin kanssa emme kerta kaikkiaan ymmärtäneet toisiamme massiivisen kulttuurieron takia. Väärinkäsityksiä tuli siis välttämättä, myös keskustelutilanteissa. Kannatan silti avoimuutta, koska asiat tuppaavat vain kasaantumaan jos niistä ei sano kenellekään. Monesti asiat myös selviävät kun niistä uskaltaa jutella.


2. Tee kaikkesi, mutta jos perhe ei tunnu sopivalta, älä epäröi vaihtaa työnantajaa
Sanon tämän siksi, että en olisi itse ehkä kestänyt kokonaista vuotta perheessä jossa olin kesän ajan. Olen luonteeltani tietyissä asioissa periksiantamaton, ja olisin kokenut olevani epäonnistunut jos olisin joutunut vaihtamaan perhettä. Hyvä ettei se tullut ajankohtaiseksi, koska kolme kuukautta kestää nyt vaikka hirressä roikkuen jos tarvitsee. Ei sillä etteikö perhe olisi ollut ihan mukava, mutta emme tulleet vanhempien kanssa henkilökohtaisella tasolla niin hyvin juttuun, että olisin aidosti viihtynyt heidän kanssaan vaikka vapaa-ajalla.

3. Kirjoita ajatuksiasi matkan aikana ylös
Blogi oli minulle äärimmäisen hyvä tapa pohtia omia kokemuksia ja tunteita sekä laittaa niitä jollain tavalla järjestykseen oman pään sisällä. Samalla tavalla toimii varmasti myös päiväkirja tai jokin muu vähän blogia henkilökohtaisempi paikka kirjoittaa. Ainoa ongelma blogissa on sen julkisuus, sillä sinne ei voi tosiaan kirjoittaa ihan kaikkea mitä ajattelee tai tietää. Omia ajatuksia on kiva kirjoittaa sekä matkan aikana että lukea niitä myös myöhemmin.


4. Luota itseesi
Siinäpä se tärkein tulikin. Oli se sitten matkustamisessa, lasten kanssa olemisessa, vieraan kielen puhumisessa, uusien ihmisten tapaamisessa tai missä vain. Vaikeista ja uusista tilanteista selviää aina jollain tavalla, tärkeintä on luottaa itseensä.

5. Älä ota itseesi liian helposti
Varsinkin työnantajien luona asuessa tulee kohdattua sekä hyviä että huonoja päiviä. Jos työnantajalla sattuu olemaan huono päivä, saattaa palautetta tulla hyvinkin napakasti. Siitä ei pidä kuitenkaan ottaa itseensä, varsinkaan jos syy ei ole sinussa vaan ihan jossain muussa asiassa. Toki palautetta saadessa on hyvä miettiä sitä, onko toiminut itse oikein tai olisiko kenties jotain parannettavaa.

6. Käytä vapaa-aika ympäristön tutkimiseen
Harva au pair varmaan jää kotiin istumaan viikonloppuisin tai vapaapäivinä. Mene ulos kiertelemään, käy läheisissä kaupungeissa, tutustu seutuun, käy kahviloissa ja kaupungilla. Osa au paireista viettää aikaa kodin ulkopuolella myös päivisin tai iltaisin jos aikaa on, mutta itse koin arjen tarpeeksi uuvuttavaksi ilman ylimääräisiä tutkimusretkiä. Joskus oli vaan kiva jäädä kotiin katsomaan Netflixiä. Viikonloppuisin kävin kuitenkin aina jossain uudessa paikassa kiertelemässä, ja sitä kautta opin tuntemaan Lontoota (ja itseäni) paremmin.


7. Mieti ennen lähtöä oletko oikea ihminen au pairin työhön
Ennen au pairiksi lähtemistä kannattaa miettiä niinkin yksinkertaista asiaa kuin sitä, tykkäätkö lapsista niin paljon että jaksat viettää niiden kanssa aikaa ihan koko ajan. Oikeasti, ihan koko ajan. Kannattaa myös miettiä, tuntuuko työnantajan luona asuminen hyvältä ratkaisulta. Helppoa se ei välttämättä ole, mutta on tärkeää, että se on lähtökohtaisesti ookoo. On myös hyvä valmistautua siihen, että au pairin työ ei ole todellakaan pelkkää bilettämistä. Päivät menevät pitkälti lasten kanssa tai kotitöitä tehdessä.

8. Tultuasi ihan mihin tulokseen tahansa siitä, kannattaako lähteä, mene silti
Et kadu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti